Vesilahti liikkuu -tapahtuma oli menestys

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Vesilahti liikkuu -tapahtuma järjestettiin tiistaina 6.5.2025 Peiponpellon päiväkodin ympäristössä. Tähän koko perheelle suunnattuun tapahtumaan osallistui yli 200 henkeä.

Tapahtumassa avattiin uusi upea ulkokuntosali, Super-Sam leikitti ja liikutti perheen pienimpiä, nuorille oli tarjolla parkour- ja skeittiopastusta ja koululaisten vuosittain juokseman Rautialan lenkin 30. juhlavuoden kunniaksi juostiin myös perinteinen Rautialan lenkki. Nuoremmille juoksijoille oli vaihtoehtona juosta 800 metrin mittainen Mini Rautiala ja innokkaimmat heistä kiersikin reitin useaan kertaan. 

Vesilahdesta kotoisin olevat näyttelijä ja radiojuontaja Janne Saarinen sekä urheiluvaikuttaja Aki Pajunoja olivat muistelemassa omia yläkouluaikojaan Vesilahdessa. Samalla he lähettivät Rautialan lenkille yli 85 juoksijaa matkaan ja kannustivat reitin varrella. Tavoitteena on jatkaa lenkin perinnettä myös ensi vuonna, kun alkuperäinen Rautialan lenkki täyttää huikeat 55 vuotta!

Uusi ulkokuntosali on nyt avattu ja se löytyy heti Pappilantien alusta. Laitteet on nyt testattu ja hyviksi havaittu. Gym Productions Finland Oy:n toimittamia laitteita on tällä hetkellä kuusi; Multilift (laitteessa voi suorittaa esimerkiksi seuraavia liikkeitä: kyykky, bulgarialainen kyykky, maastaveto, olankohautus ja soutu kulmassa), jalkaprässi, ylävetolaite, penkkipunnerrus, vatsarutistuslaite ja vaakasoutulaite. Etupunnerruslaite toimitetaan myöhemmin. Ulkokuntosalilla jokainen treenaa omalla vastuullaan ja lapset ovat vanhempien vastuulla.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille, järjestäjille ja vapaaehtoisille. Liikunnan iloa kevääseen!

Rautialan lenkin tulokset 2025

1 Tomi Forsblom Leki YU 34.15
2 Heikki Leppänen 38.41
3 Juhani Yli-Marttila Team Rahola 39.15
4 Vesa Enroth 39.16
5 Tuomo Vuorenmaa Tampereen triathlonklubi 40.04
6 Mauri Kärkkäinen 40.14
7 Jani Hevonoja 43.34
8 Elli Rantasalo Toijalan Vauhti 45.59
10 Pekka Pohjola Katepal Oy 46.17
11 Petri Pohjola Lempäälän Toivot 47.08
12 Matti Nuora Vesilahden Tennis ry 47.22
14 Emmi Leppänen 48.25
15 Anni Rantasalo Toijalan vauhti 48.55
16 Ismo Saarinen Valkeakosken moottorikerho 49.05
17 Aaro Alentola 49.08
18 Sini Teisala 49.57
19 Antti Uusipaikka 51.20
20 Jussi Keränen 51.32
21 Antti-Jussi Hautala 51.46
22 Timo Honkakunnas Vesilahden kunta 52.24
23 Timo Haapaniemi Vesilahti Athletic Team 52.40
24 Noora Nyrö Vesilahden kunta 53.01
25 Sampo Korkeakoski Mateko Oy 53.23
26 Lyydia Pennanen 54.09
27 Aapo Antila 54.22
28 Jukka Mäkelä 55.13
29 Juuso Sirjonen 55.19
30 Eero Satuvuori 55.34
32 Santeri Kivikoskela 56.02
33 Ulriika Uusipaikka 56.14
34 Sara Silen 56.57
36 Jussi Johansson 58.25
37 Iida Alakangas 1.00,37
38 Michaela Jokiniemi 1.01,37
39 Sari Hiitomaa 1.01,45
40 Emmi Taira 1.01,45
41 Maarit Viikari 1.02,13
44 Sanna Backman 1.05,14
46 Helena Pöyskö 1.05,30
47 Sami Liponkoski 1.05,37
49 Veera Alentola 1.06,48
50 Mikko Latvala Vesilahden kunta 1.07,59
51 Lassi Johansson 1.10,36

Ilman ajanottoa:
Anu Välläri
Eero Satuvuori
Elina Peltola
Heini Hildén
Jenni-Maarit Ketola
Johanna Salmia
Johanna Jarva Vesilahden Tennis ry
Jouko Jarva Vesilahden Tennis
Juha Mäkelä
Juha Lintula
Liisa Luukkaala
Nina Lintula
Pekka Peltola
Pekka Rindell
Riitta Rantala
Unto Eskelinen
Teppo Salmia
Arto Mäkipää
Pentti Palm
Nella Nieminen
Hanne Kemppinen

Tuloksista on poistettu yhtenäiskoulun oppilaiden tulokset. Ajanotto toteutettiin käsiajanottona. Matkan pituus noin 9,4 km (ei virallisesti mitattu). Mikäli huomaat tuloksissa virheitä, ole yhteydessä Noora Nyröön.

Ota yhteyttä

Hakio Tiina

Projektipäällikkö, Liikkuva Vesilahti -hanke

040 571 0973

tiina.hakio@vesilahti.fi

Huhtatie 7, 37470 Vesilahti

Nyrö Noora

viestinnän suunnittelija

040 548 1839

noora.nyro@vesilahti.fi

Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti

arrow_upward