Kuntalaisaloite

Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

Jos aloitteen allekirjoittaa vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista, valtuuston on otettava aloite käsittelyyn kuuden kuukauden kuluessa. Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Valtuusto päättää äänestyksestä tai aloitteen raukeamaan jättämisestä viipymättä.

Toimi näin

Toimita aloite kuntaan sähköisesti tai paperilla.

Aloitteen voi tehdä sähköisesti kuntalaisaloite.fi palvelussa. Mikäli aloitteen tekee vapaamuotoisesti kirjallisesti, aloitteessa tulee olla asia sekä tekijän nimi, kotikunta ja yhteystiedot. Aloite toimitetaan Vesilahden kunnan kirjaamoon.

Kenelle ja millä ehdoin

Kunnan asukkaalla, kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita asioissa, jotka koskevat kunnan toimintaa. Lisäksi kunnan palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

Yhteisöllä ja säätiöllä tarkoitetaan tahoja, jolla on kunnassa omistusta tai yhteys palveluun. Tällainen yhteisö tai säätiö voi olla paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen.

Aloitteen tekemisessä ei ole ikärajaa.

Asioi paikan päällä

arrow_upward