Yrittäjille on tarjolla monenlaisia palveluita; tukea, neuvoja, rahoitusta, koulutusta, verkostoitumista. Sinun ei tarvitse olla perillä mistä mitäkin apua saa, sillä me olemme täällä sinua varten. Neuvomme ja autamme kaikissa asioissa ja etsimme tarvittavan tiedon käyttöösi.
Osa palveluista tuotetaan täällä meillä, osan tuottavat yhteistyökumppanimme ja verkostomme.
Vesilahden kunnan elinkeinopalveluiden tarjoamat julkiset yrityspalvelut ovat maksuttomia, kuten myös Uusyrityskeskus Ensimetrin alkavan yrittäjän neuvonta sekä Business Tampereen kautta saatavat rahoitusneuvonta- ja kansainvälistymispalvelut.
Aloittavan yrittäjän palvelut
Oman yrityksen perustaminen on iso päätös. Olet varmasti pohtinut perusasiat kuntoon; mitä myyt, kenelle ja miten? Olet saattanut käydä läpi myös erilaiset yritysmuodot ja tehnyt valinnan, että oletko perustamassa toiminimen, osakeyhtiön vai testaatko ideaasi aloittamalla kevytyrittäjänä? Yksi erittäin tärkeä taho yrityksen perustamisvaiheessa on vakuutusyhtiö. Ensimmäinen ja tärkein vakuutus on yrittäjäeläkevakuutus eli YEL. Muita vakuutuksia tarvitaan alkavan yritystoiminnan sisällön mukaan.
Yritystoiminnan aloittaminen
Yritystoiminnan aloittaminen
Suurimman osan yrityksen perustamisvaiheeseen liittyvistä asioista löydät omatoimisesti netistä. Olisiko kuitenkin hyvä käydä perusasiat läpi asiantuntijan kanssa? Meillä Vesilahdella yritystä suunnittelevia ja alkavia yrittäjiä palvelee Uusyrityskeskus Ensimetri. Yritysneuvoja Anu Lehtola tukee aloittavia yrittäjiä Uusyrityskeskus Ensimetrin toimesta. Anulla on pitkä kokemus aloittavien yrittäjien neuvonnasta ja hän täydentää Vesilahden kunnan elinkeinopalveluiden tiimiä loistavasti.
Henkilökohtainen ja maksuton sparraus on erinomainen tapa käydä yritystoiminnan aloittamiseen liittyvät asiat läpi ja kerrata yrittäjän sosiaaliturva, rahoitusvaihtoehdot, vakuutukset ja markkinointi.
Ota yhteyttä
Aloittavan yrittäjän starttiraha
Aloittavan yrittäjän starttiraha
Starttiraha on henkilökohtainen aloittavan yrittäjän tuki. Starttiraha turvaa yrittäjän toimeentulon siltä ajalta, jonka yritystoiminnan käynnistäminen ja vakiinnuttaminen kestää – kuitenkin enintään 12 kuukauden ajan.
Starttiraha on TE-palvelu, jonka tarkoituksena on edistää uutta yritystoimintaa ja työllistymistä. Tuen tarve harkitaan aina tapauskohtaisesti määrärahatilanne huomioiden. Päätöksen starttirahan myöntämisestä tekee paikallinen työ- ja elinkeinotoimisto. Päätöksessä otetaan huomioon muun muassa saman alan yritysten kilpailutilanne sekä uuden yritystoiminnan tarve paikkakunnalla.
- Starttirahaa voi hakea esimerkiksi työtön, työstä tuleva tai opiskelija. Kaikki yritysmuodot ja toimialat ovat kelpoisia.
- Tuki voidaan myöntää myös aiemman sivutoimisen yrittäjyyden laajentamiseen päätoimiseksi.
- Starttirahan myöntäminen vaatii liiketoimintasuunnitelman sekä laskelmat, jotka ovat arvioitu kannattaviksi esimerkiksi lähimmässä Uusyrityskeskuksessa.
- Yritystä ei saa rekisteröidä ennen starttirahapäätöstä.
- Apua starttirahan hakemiseen saat myös Uusyrityskeskus Ensimetriltä.
Ota yhteyttä
Toimiva yrittäjä
Neuvomme toimivia yrityksiä sekä tuemme yritysten kasvua ja kehittymistä. Autamme mm. rahoitusratkaisujen, toimitilojen ja yhteistyökumppaneiden löytämisessä. Teemme tiivistä yhteistyötä Business Tampere Oy:n kanssa.
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävänä on tarjota asiantuntemusta yritystoiminnan kehittämiseen, sijoittamiseen ja kansainvälistymiseen.
Business Tampere Oy on kahdeksan kunnan Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven yhteisesti rahoittama seudullinen toimija. Business Tampereen palvelut ovat jokaisen vesilahtelaisen yrityksen käytettävissä.
open_in_new Linkit
Yrittäjien verkostot ja yhteistyö
Vesilahden kunta tekee aktiivista yhteistyötä yrittäjäyhdistysten kanssa. Edistämme yrittäjyyttä, tiedotamme sekä suunnittelemme ja järjestämme tapahtumia yhdessä Vesilahdella.
Yrittäjäyhdistykset tarjoavat yrittäjille verkoston yhteistyöhön ja yhdessäoloon. Kun liityt paikalliseen yrittäjäyhdistykseen, liittyt samalla Pirkanmaan Yrittäjiin sekä Suomen Yrittäjiin.
Vesilahden Yrittäjät ry
Vesilahden Yrittäjät ry
Yhdistys auttaa paikallisten yritysten verkostoitumista järjestämällä tapahtumia ja tilaisuuksia. Olemme vaikuttamassa yhdessä kunnan kanssa alueen kehittymiseen ja yrittäjämyönteisen ilmapiirin luomiseen.
open_in_new Linkit
Pirkanmaan yrittäjäyhdistys
Pirkanmaan yrittäjäyhdistys
Pirkanmaan Yrittäjät ry tarjoaa palveluita, jotka helpottavat pirkanmaalaisen yrittäjän arkea. Yrittäjäyhdistys verkostoi, vaikuttaa ja vahvistaa.
open_in_new Linkit
Tampereen kauppakamari
Tampereen kauppakamari
Tampereen kauppakamari on elinkeinoelämän edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Kauppakamari edistää Pirkanmaalla elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, kuten mm. yrittäjyyttä ja kansainvälistymistä.
open_in_new Linkit
Pirkanmaan Yrityskummit
Pirkanmaan Yrityskummit
Pirkanmaan Yrityskummit on sitoutumaton ja omaa etua tavoittelematon joukko asiantuntijoita, joilla on poikkeuksellisen paljon erilaista osaamista ja kokemusta yritysten liiketoiminnasta. Yrityskummit auttavat yrittäjiä heidän haasteissaan.