Esikouluun siirtyminen

Vesilahdessa esiopetus järjestetään alakouluilla. Varhaiskasvatus ja esiopetus tekevät yhteistyötä.

Tammi-helmikuussa tulevien esikoululaisten ja vanhempien kanssa käydään siirtokeskustelut. Keskusteluissa saattaa olla mukana yhteistyötahoina mm. erityisopettaja, puheterapeutti tai psykologi. Keskustelun pohjalta täytetään ” Terveisiä eskariin” -lomake, joka toimitetaan esikouluun. Esikouluun tutustumispäivä on toukokuussa.

Esikoulussa olevalla lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen ensimmäisen luokan alkuun saakka (koulujen loma-ajat). Esikoululaisten täydentävän varhaiskasvatuksen järjestää varhaiskasvatus siten, että  aamuhoito on päiväkodeissa, mutta esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus on koulun tiloissa.  Lisätietoja päiväkodin johtajilta sekä varhaiskasvatustoimistosta.

Esiopetusta täydentävässä varhaiskasvatuksessa lapsi tarvitsee todennäköisesti pienemmän palveluntarpeen kuin aikaisemmin. Huomiottehan palveluntarpeen muutoksen. Palveluntarpeen voi muuttaa sähköisellä lomakkeella.

Mikäli lapsi ei ole kunnallisessa varhaiskasvatuksessa Vesilahdessa ja tarvitsee esiopetuksen lisäksi täydentävää varhaiskasvatusta, tulee paikkaa hakea sähköisellä varhaiskasvatushakemuksella.

Huoltajien tulee irtisanoa varhaiskasvatuspaikka, kun hoidontarve loppuu, viimeistään 1. luokan alkaessa.

HUOM! Järjestelmävaihdoksen vuoksi sähköinen asiointi ei toimi 16.2.-3.3.

open_in_new Linkit

Ota yhteyttä

Mäki Anne

varhaiskasvatusjohtaja

050 3895217

anne.maki@vesilahti.fi

Rautialantie 60, 37470 Vesilahti

Nurminen-Lehtimäki Mirka

päiväkodin johtaja

040 1626967

mirka.nurminen-lehtimaki@vesilahti.fi

Rautialantie 60, 37470 Vesilahti

Markov Hanna

päiväkodin johtaja

050 3895280

hanna.markov@vesilahti.fi

Karholantie 3, 37370 Vesilahti

Rautell Riitta

palvelusihteeri

040 1335201

riitta.rautell@vesilahti.fi

Rautialantie 60, 37470 Vesilahti

arrow_upward