Perheliikunta on liikuntaa, jota koko perhe voi harrastaa yhdessä. Se on hauskaa tekemistä ja yhdessäoloa, jossa aikuiset liikkuvat yhtä lailla kuin lapsetkin. Tärkeää on vuorovaikutus ja yhteinen liikkuminen niin, että eri-ikäiset ja -tasoiset osallistujat huomioidaan.
Vesilahden varhaiskasvatus järjestää ohjattuja perheliikuntailtoja päiväkotien lähiympäristöissä sekä sisä- että ulkotiloja hyödyntänen. Tavoitteena on löytää erilaisia tapoja liikkua ja viettää aikaa yhdessä, ja näin lisätä koko perheen hyvinvointia.
Perheliikuntailloista tiedotetaan eVakan kautta sekä kunnan nettisivuilla ja somessa. Perheet voivat osallistua kaikkiin iltoihin tai valita itselleen sopivat ajankohdat. Toimintaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen.
Tervetuloa mukaan tapaamaan muita perheitä yhteisen liikkumisen merkeissä!
Syksyn 2024 ohjelma
Keskiviikko 25.9. klo 18-19 Liikunnallisia tehtäväpisteitä Narvan yleisurheilukentällä, Tuulikalliontie 87.
Ohjaajina Päivi Rantasalo ja Timo Salo.
Keskiviikko 9.10. klo 18-19 Metsäretki Anttilanvuoren kodalla, Aurinkorinne 14.
Kodalla on makkaranpaistomahdollisuus, ota halutessasi omat eväät /makkarat mukaan!
Ota yhteyttä
Nenonen Henna
perhekeskuspalveluiden koordinaattori
Rautialantie 60, 37470 Vesilahti