Kulttuuripalvelut

Kulttuuripalvelut

Vesilahden kulttuuripalvelut mahdollistavat kulttuuritapahtumien järjestämisen kuntalaisille ja kolmannen sektorin toimijoille. Tavoitteena on taata jokaiselle mahdollisuus osallistua kulttuuriin ja taiteeseen oman kiinnostuksen ja kykyjensä mukaan riippumatta taustasta, tuloista, terveydestä, asuinpaikasta tai mistään muustakaan tekijästä. Taide ja kulttuuri ovat ihmisoikeuksia.

Kunta pyrkii luomaan edellytyksiä ja auttamaan verkostojen rakentamisessa, markkinoinnissa, rahoituksen hankkimisessa ja tarjoaa kulttuurille tiloja. Onnistuneet kulttuuritapahtumat edellyttävät silti paikallisia ihmisiä, jotka ryhtyvät toteuttamaan tapahtumaa omasta intohimostaan.

Suunnitelmissa korostuukin kuntapuolen yhteistyö kolmannen ja neljännen sektorin toimijoiden kanssa. Yhteistyössä näiden toimijoiden kanssa on mahdollista pienilläkin resursseilla saada aikaan kulttuurielämyksiä ja sitä kautta myös vahvistaa yhteisöllisyyttä.

Soita

Aiheeseen liittyviä uutisia

Narvan kesätorin 2024 kahvitusvuorojen arvonta

5.3.2024

Narvan kesätorin kahvistusvuorojen arvonta kesälle 2024.

Kunta tukee kulttuuritoimijoita vuosittain jakamalla toiminta- ja kohdeavustuksia. Tarkemmat tiedot avustuksista löydät avustussivuilta.

Ota yhteyttä

Alamäki Olli

vapaa-aikakoordinaattori

041 730 0980

olli.alamaki@vesilahti.fi

Huhtatie 7, 37470 Vesilahti

arrow_upward