Vesilahden kunnanvaltuusto piti vuoden 2026 3. kokouksensa Vesilahden Yhtenäiskoulun auditoriossa 18.5.2026. Seuraava kokous pidetään samassa paikassa 15.6.2026.
Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan hyväksyä kuntastrategian 2026-2030 toimeenpano-ohjelman, jossa määritellään tarkemmin kuntastrategian painopisteet toimenpiteineen ja mittareineen. Painopisteiksi määriteltiin: 1. Sujuvat perheiden palvelut, 2. Yhteisöllisyys, osallisuus ja paikalliskulttuuri, 3. Laadukas vapaa-aika ja houkutteleva elinympäristö, 4. Kestävä kuntatalous ja tiedolla johtaminen sekä 5. Hallittu kasvu sekä elin-, veto- ja pitovoima. Toimeenpano-ohjelman toteutumista raportoidaan ja arvioidaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä.
Kunnanvaltuusto käsitteli myös sateenkaariliputusta koskevaa kuntalaisaloitetta. Aloitteen oli allekirjoittanut 38 vesilahtelaista ja 8 ulkopaikkakuntalaista. Kuntalaisaloitteessa esitettiin, että Vesilahti liputtaa sateenkaarilipulla toukokuun puolesta välistä juhannukseen koulujen ja kirjaston lipputangoissa. Liputusten väliajoiksi liput ripustetaan koulujen ja kirjaston seinälle näkyviin.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 11.8.2026 §80 yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, että Vesilahdessa aloitetaan kuntalaisaloitteen hengessä Pride-liputus. Kunnanhallitus esitti myös, kunnanvaltuusto päättää päivittää kunnan liputusohjetta lisäämällä siihen Pride-liputusta koskevan kappaleen.
Käydyn keskustelun aikana Olli-Pekka Näsärö teki kannatetun muutosesityksen:
Kunnanvaltuusto
- päättää kuntalaisaloitteen hengessä ja sitä täydentäen huomioida kaikki vähemmistöryhmät
- päättää päivittää kunnan liputusohjetta siten, että kunnan kiinteistöjen lipputangoissa liputetaan Suomen lipulla liputusohjeiden mukaan kansainvälisen suvaitsevuuden päivänä 16.11.
- Toteaa kuntalaisaloitteen loppuun käsitellyksi
Keskustelun jälkeen käydyssä äänestyksessä kunnanhallituksen esitystä kannatti 7 valtuutettua ja Näsärön muutosesitystä 14 valtuutettua. Lisäksi kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessa tonttien vuokrausehtojen muutosta, talousarviomuutoksia, osavuosikatsausta sekä Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän tilinpäätöstä.
open_in_new Linkit
Ota yhteyttä
Latvala Mikko
kunnanjohtaja
Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti