Kunnanhallituksen myöntämien yleisavustusten ja sivistyslautakunnan myöntämien toiminta- ja kohdeavustusten haku on auki

Vesilahden kunnalta on haettavissa avustuksia seuran tai yhdistyksen toiminnan tukemiseen. Toiminnan tulee kohdistua Vesilahteen tai vesilahtelaisille ja sen tulee edistää vesilahtelaisten hyvinvointia ja terveyttä tai elinvoimaa alueella. Kunnanhallituksen ja sivistyslautakunnan myöntämien avustusten hakuaika on 1.-28.2.2026.

De minimis -sääntelyn vaikutus avustusten hakemiseen

1.1.2026 voimaan astunut de minimis -asetus koskee myös voittoa tavoittelemattomia ja yleishyödyllisiä yhdistyksiä sekä kolmannen sektorin järjestöjä, mikäli ne harjoittavat markkinaehtoista taloudellista toimintaa (tavaroiden tai palvelujen tarjoaminen markkinoilla).

Taloudellista toimintaa harjoittavien yhdistysten tulee ilmoittaa saamansa de minimis -tuet kunnalle. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia kolmen edeltävän verovuoden aikana saatuja tukia. De minimis -tuen määrä voi olla enintään 300 000 €/ 3 v.

Vesilahden kunta raportoi myöntämänsä de minimis -tuet ilmoitusten mukaisesti komissiolle.

Lue lisää de minimis -tuesta (Työ- ja elinkeinoministeriön opas).

Lue lisää avustustyyppeihin ja avustuksen myöntämisen perusteista linkistä, Avustukset-sivulla.

Hakeminen

Avustusten hakuaika on helmikuu.

Avustusten haku tapahtuu sähköisellä lomakkeella ja se edellyttää tunnistautumista. Vastaanotetusta hakemuksesta lähtee vahvistusviesti lähettäjälle. Mikäli vahvistusviestiä ei tule lähettäjän Suomi.fi viesteihin (saapuneet), ota yhteys kuntaan.

Hakulomakkeet löydät tästä linkistä, Avustusten haku ja lomakkeet -sivulta.

Hakemusten käsittely ja maksatus

Kunnanhallitus ja sivistyslautakunta käsittelevät avustushakemukset tahoillaan maalis-huhtikuun kokouksessa. Avustusten maksatus tapahtuu päätösten saatua lainvoiman.

Avustuksiin liittyen lisätietoa

Vihtiälä Merja

hallinto- ja talousjohtaja

040 356 6697

merja.vihtiala@vesilahti.fi

Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti

Mäki Riikka

Liikunta- ja nuorisokoordinaattori, elintapa- ja liikuntaneuvoja

040 133 5208

riikka.maki@vesilahti.fi

Rautialantie 77A, 37470 Vesilahti

De minimis -sääntelyyn liittyen lisätietoa

Haapaniemi Timo

kehitysjohtaja

044 481 1751

timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti

arrow_upward