Anssi Kela singahti koko kansan sydämiin vuosituhannen taitteessa, kun Nummela -klassikkoalbumista muodostui yksi maamme kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä pitkäsoitoista.
Rakastettu esiintyjä on pysynyt relevanttina läpi vuosikymmenten. Settilistalle on tunkua, vaikka useammankin keikan edestä Mikan faijan BMW:stä Ilveksen kautta aina tuoreimpiin singleihin.
Palkittu laulaja-lauluntekijä saapuu torstaina 25. heinäkuuta Laukon puistoon elämänsä liveiskussa, huippuunsa viritetyn bändin kera. Livekokoonpanon muodostavat maestron itsensä lisäksi Mikko Kosonen, Antti Karisalmi, Saara Metsberg sekä Ville Kela.
Ovet: klo 12.00
Showtime: klo 18.30
Kesto: n. 70 min.
Saavuthan viimeistään tuntia ennen tapahtuman alkua.
Laukon Kesän tapahtumat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa sallitulla katsomoalueell
Järjestäjä:
Laukon kartano