Vesilahden kunnanhallitus piti vuoden 2025 16. kokouksensa Lempäälässä Virta-kampuksella. Ennen kokousta Lempäälän lukion rehtori Erno Tossavainen esitteli tiloja ja lukion toimintaa. Lempäälän lukio on suosittu toisen asteen opiskelupaikka vesilahtelaisille nuorille. Seuraavan kerran kunnanhallitus kokoontuu 15.12.2025 Hukianhovissa.
Kunnanhallitus päätti lähettää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi sekä kuntastrategian 2026-2023 että hyvinvointisuunnitelman 2026-2029. Nämä asiakirjat tulevat ohjaamaan kunnan toimintaa tulevat vuodet. Kuntastrategian strategisiksi osa-alueiksi esitetään: 1. Yhteisöllisyys ja hyvinvointi, 2. Kestävä kasvu ja talous, 3. Kiehtova luonnostaan.
Vesilahden kunta on saanut testamenttilahjoituksen, jonka käytön osalta kunnanhallitus päätti vanhus- ja vammaisneuvoston esityksen mukaisesti, että testamenttivarat suunnataan ikäihmisten liikunnan, kulttuurin ja yhteisöllisyyden edistämiseen. Uimahallikuljetuksiin varataan yhteensä 40 000 euron rahoitus ja loppujen varojen osalta vanhus- ja vammaisneuvostolle annetaan valtuudet päättää vuosittain käytännön käyttökohteista sille osoitettujen hakemusten perusteella.
Kiinteistöihin liittyen kunnanhallitus päätti käynnistää vanhan paloaseman myymisen keväällä tehdyn tasapainotusohjelman mukaisesti. Vanhan paloaseman vuokrasopimus Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa päättyy 31.12.2025. Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Vesilahden kunnan ja Pirkanmaan hyvinvointialueen välisen terveysasemaa ja palveluasuntolaa koskevan vuokrasopimuksen sekä apporttisopimuksen, jolla kyseiset kiinteistöt siirretään 1.1.2026 alkaen Vesilahden kuntakiinteistöt Oy:lle. Palveluasuntola Vesauskodista laaditaan yksi 10 vuoden mittainen vuokrasopimus. Vesilahden terveysasemasta laaditaan kaksi erillistä sopimusta: asumispalveluyksiköiden tiloissa sopimuskausi on 10 vuotta ja muiden tilojen osalta 2 vuotta. Määräaikaisten sopimuskausien päätyttyä sopimukset jatkuvat toistaiseksi voimassa olevina 12 kuukauden irtisanomisajalla.
Lisäksi kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan vuoden 2025 talousarviomuutoksia, vuoden 2026 talousarvion täytäntöönpano-ohjeita, kunnanviraston sulkuajat vuodelle 2026 sekä kaavoituskatsauksen vuodelle 2025.
open_in_new Linkit
Ota yhteyttä
Latvala Mikko
kunnanjohtaja
Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti