Liikuntatilat

SEUTUVARAAMO

Tampereen kaupunkiseudun kunnat kehittävät yhteistä tilavarauspalvelua.

Tampereen kaupunkiseudun kunnat kehittävät digitaalista Varaamo-palvelua tilojen ja alueiden varaamiseen. Palvelun kokeiluversioon pääsee nyt tutustumaan osoitteessa varaamo.tampere.fi.

KOKEILUVAIHEESSA Varaamo-palvelussa pääsee tarkastelemaan kuntien tilatarjontaa ja varaamaan muutamia esimerkkitiloja suoraan palvelun kautta. Kokeilussa on mukana tiloja Kangasalta, Lempäälästä, Nokialta, Orivedeltä, Pirkkalasta, Tampereelta, Vesilahdesta ja Ylöjärveltä. Palvelusta löytyy muun muassa liikuntasaleja, kokoustiloja ja ulkopelialueita.

Toivomme, että palvelun kokeiluversiosta löytyvän palautelinkin kautta käyttäjät antavat palautetta siitä, miten Varaamoa tulisi kehittää.

Kokeilun taustalla on ollut kuntien toive saada julkiset tilansa paremmin asukkaiden hyötykäyttöön. Haasteita ovat aiheuttaneet erityisesti tilojen informaation hajanaisuus ja varauskäytäntöjen erilaisuus. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikki varattavissa olevat tilat löytyvät kootusti yhdestä paikasta ja myös niiden varaaminen sekä maksaminen onnistuvat palvelun kautta.

Seutuyhteistyöllä edistetään Tampereen kaupunkiseudun asukkaiden ja palveluiden liikkumista vapaasti yli kuntarajojen. Myös seudullinen Varaamo-palvelu tulee vastaamaan paremmin kuntalaisten tarpeisiin kuin vain yhteen kuntaan rajoittuva kokeilu. Projektia toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Tampereen kaupungin Smart Tampere Digiohjelman kanssa.

Vesilahdessa digitaaliseen varausjärjestelmään siirrytään vuoden 2019 alussa.

https://varaamo.tampere.fi/