Vuorohoito

Lapsi, joka vanhempien työn tai opiskelun takia tarvitsee varhaiskasvatusta iltaisin tai viikonloppuisin, voi saada vuorohoitopaikan.
Vuorohoitoa tarjotaan Peiponpellon päiväkodissa Mänty-ryhmässä. Vuorohoitoa tarjotaan kaikkina viikonpäivinä klo 5.00-22.00 välisenä aikana, poikkeuksena ovat arkipyhät ja niihin liittyvät aattopäivät (1.1., 6.1.,pitkäperjantai, I ja II pääsiäispäivä, helatorstai,1,5,,juhannusaatto, juhannuspäivä,6.12.,, 24.-26.12), jolloin vuorohoitoryhmä on suljettu. Tarvittaessa yöhoito sekä arkipyhien ja aattojen vuorohoito ostetaan muista kunnista.

 

Toimintaohjeet

Tee erillinen sähköinen hakemus jokaisesta vuorohoitoon hakevasta lapsesta 4 kk ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan. Mikäli vuorohoidon tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai muutosta Vesilahden kuntaan, eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, hae paikkaa niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään 2 viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan.

Vuorohoidosta peritään huoltajien tuloihin, perheen kokoon ja hoitoaikaan perustuva asiakasmaksu. Tulotiedot toimitetaan sähköisen asioinnin kautta ensimmäisen hoitokuukauden aikana. Mikäli tulotietoja ei toimiteta, peritään varhaiskasvatuksesta maksimitulojen mukainen maksu.

Päikky-järjestelmä

Huoltajien tulee ilmoittaa lapsen hoidon tarve edellisen viikon maanantaihin klo 9.00 mennessä Päikyn kautta.