Katusaneeraus Alhontien ja Karholantien alueella

Katusaneeraus alkaa viikolla 25 asfaltin poistolla. Työ jatkuu maanleikkauksella ja uusien rakennekerrosten tekemisellä. Samalla uusitaan katuvalaistus sekä tehdään Lennun ja Elenian kaapelointitöitä. Päällyste tehdään keväällä 2027, jolloin rakennekerrokset ovat painuneet muotoonsa.

Karholantiellä työ suoritetaan vaiheissa ja pyritään mahdollisimman pieniin häiriöihin liikenteessä. Muilla alueen teillä voidaan kulku järjestää kiertotietä Vuorenrinteen kautta, jolloin liikenne ei keskeydy.  Kulku tonteille voi estyä päivisin, mutta liikenne tonteille pyritään palauttamaan työajan ulkopuolella joko kiertotietä tai jo saneerattua väylää pitkin.

Työ on kestoltaan arviolta 6 viikkoa.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa ja toivomme varovaisuutta työmaan läheisyydessä.

Karttakuva Karholantien remontista.

Ota yhteyttä

Rintanen Tommi

yhdyskuntatekniikan asiantuntija

0405923358

tommi.rintanen@vesilahti.fi

Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti

arrow_upward