Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston vuoden 2022 apurahat ovat nyt haettavina


Pirkanmaan Kulttuurirahasto
Tiedote 5.1.2022

Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston vuoden 2022 apurahat ovat haettavina 10.1.–10.2.2022.

Rahasto myöntää apurahoja taiteelliseen työskentelyyn, tieteellisiin jatko-opintoihin ja tutkimukseen sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin ja kotiseututyöhön, vuonna 2022 yhteensä 1 360 000 euroa. Tuemme etenkin oivaltavia ja korkeatasoisia hankkeita, nousevia ja uudistavia kykyjä, eri tavoin marginaaliin jääviä aloja ja tapahtumia sekä lähikulttuuria.

Yleisrahastosta myönnetään apurahoja kaikille kulttuurielämän aloille, nimikkorahastoista lahjoittajien määrittelemille aloille. Taidetta kaikille -apurahoihin on varattu 20 000 euroa ja Kärkihankkeeseen vähintään 40 000 euroa.
Pirkanmaan rahasto tukee pieniä ja suuria hankkeita. Viime vuosina apurahojen koko on vaihdellut 2 000 eurosta 130 000 euroon. Haluamme kannustaa taiteilijoita ja tutkijoita myös uusiin, kunnianhimoisiin avauksiin ja uudenlaiseen yhteistyöhön.

Apurahaa voivat hakea pirkanmaalaiset tai Pirkanmaan hyväksi työtä tekevät yksityishenkilöt, työryhmät tai yhteisöt.

Tänä vuonna jakovuoroiset nimikkorahastot ovat Aamulehden 100-vuotisrahasto, Kaisa Ahosen rahasto II, Leena Lindfors-Sarasteen rahasto, Rauni ja Magnus Malmbergin rahasto, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahasto, Maija Miettisen rahasto, Irmeli Näsäsen rahasto, Elli ja Elvi Oksasen rahasto, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahasto, Tuula Pyykkösen rahasto, Aino Sipilän rahasto ja Aino Valvaalan rahasto.

Lisäksi haettavina ovat Eeva ja Jouko Järvisen nimikkoapurahat syöpälasten hyvinvoinnin edistämiseen.

Hakemus liitteineen ja lausunnot lähetetään verkossa 10.2.2022 kello 16 mennessä.

Kaikkien maakuntarahastojen yhteinen apurahainfo järjestetään torstaina 27.1.2022 kello 15–17. Lisätietoja lähempänä tilaisuutta löytyy osoitteesta skr.fi/pi/apurahat.

Rahaston apurahoista päättää hoitokunta, joka edustaa monipuolisesti pirkanmaalaisen taiteen, tieteen, yhteiskunnan ja talouselämän asiantuntemusta. Apurahat julkistetaan 13.5.2022.
Lisätietoja verkossa:

Apurahat: https://skr.fi/pi/apurahat
Nimikkorahastot: https://apurahat.skr.fi/nimikkorahastot?rahasto=pi
Hakuohjeet: https://skr.fi/yleiset-hakuohjeet

Lisätietoja:
asiamies Silja Minkkinen-Poikolainen, p. 050 385 7610, silja.minkkinen-poikolainen@skr.fi
toimiston sähköposti: pirkanmaa@skr.fi