Hei nuori! – Nuorten ilmastosivut on julkaistu


Vesilahden kunta liittyi Hinku-verkostoon eli Hiilineutraalit kunnat –hankkeeseen vuonna 2018. Samalla Vesilahti sitoutui Hinku-tavoitteisiin eli vähentämään kasvihuonepäästöjään 80 %:lla vuoden 2007 päästöistä vuoteen 2030 mennessä. Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta eli ilmakehän lämpenemistä. Lämpenemisen hillitseminen on välttämätöntä, jotta myös tuleville sukupolville säilyy puhdas ja turvallinen maapallo. Jotta Vesilahti onnistuu päästövähennystavoitteessaan, tarvitaan siihen koko kunnan panostusta.

Heinäkuun ja elokuun ajan suunniteltiin ja tehtiin nuorille omat ilmasto- ja ympäristöaiheiset sivut. Mukana suunnittelussa oli ympäristönsuojelun kesätyöntekijä ja muita nuoria. Sivujen tarkoituksen on kertoa ilmastonmuutoksesta nuorten näkökulmasta ja siten, että nuori saisi mahdollisimman paljon tietoa, miten nuorena voi vaikuttaa ilmasto- ja ympäristöasioihin.

Sivusto koostuu pääsivusta ja yhdestä alasivusta. Etusivulla kerrotaan lyhyesti, mitä on ilmastonmuutos, miksi sitä pitää hillitä ja Vesilahden kunnan ilmastotyöstä. Näiden lisäksi sivulta löytyy myös 17 vuotiaan kesätyöntekijän mietteitä siitä, miksi ilmastonmuutosta pitää hillitä, mutta myös sopeutua siihen. Etusivun oikeasta sivupalkista löydät linkin Suomen ympäristökeskuksen kasvihuonekaasupäästötilasoihin (mukana myös Vesilahden kasvihuonekaasupäästöt) ja Sitran elämäntapatestiin (testaa, oletko uhka vai mahdollisuus?).

Alasivu ”Mitä minä voin nuorena tehdä” kertoo sinulle, miten voit nuorena vaikuttaa ilmasto- ja ympäristöasioihin. Sivulta löydät tietoa, miten voit vaikuttaa yhteiskunnallisesti asioihin, mutta myös vinkkejä siihen, miten voit edistää kestävää elämäntapaa omassa arjessasi. Vinkkejä on koostettu ruoan, kierrättämisen, julkisen liikenteen ja energiantuotannon teemoista. Sivun lopusta löytyy myös kesätyöntekijän mietteitä, mitä nuoret voivat tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Klikkaa itsesi siis Nuoret ja ilmastonmuutos – polje pyörää, älä mopoa! –sivulle ja kerro meille mielipiteesi sekä kehitysideoita!

Tutustu myös Hiilineutraali Vesilahti 2030 –sivuihin.

Lisätietoa:

Aino Kosonen, projektityöntekijä, aino.kosonen@lempaala.fi, 044 481 1804