Erityispäivähoito on osa päivähoidon palvelujärjestelmää ja sen tehtävänä on auttaa lasta ja hänen perhettään silloin, kun lapsen kasvulle, kehitykselle tai oppimiselle tarvitaan erityistä tukea. Lapsella voi olla erityisen tuen tarvetta fyysisen, tiedollisen, puheen ja kielen, tunne-elämän tai sosiaalisen kehityksen alueella, myös lapsen kasvuoloista voi seurata erityisen tuen tarvetta. Tuen tarve voi olla lyhytaikaista tai pysyvämpää.
Lapsen erityisen tuen tarpeen arviointi tapahtuu yhteistyössä vanhempien, kasvatushenkilöstön ja mahdollisesti muiden asiantuntijoiden (esim. puheterapeutti, psykologi) havaintojen pohjalta. Mikäli lapselle asiantuntijoiden arvioiden perusteella tehdään erityispäivähoitolausunto, laaditaan hänelle päivähoidon kuntoutussuunnitelma, jossa kartoitetaan senhetkinen tilanne kokonaisvaltaisesti ja asetetaan konkreettisia tavoitteita lapsen kehitykselle ja kirjataan mahdolliset lisätutkimukset ja tarvittavat terapiat. Kuntoutussuunnitelmaa ja sen toteutumista tarkistetaan puolivuosittain, niin kauan kuin tarvetta ilmenee. Erittäin merkittävää on, että lapsi saa tarvittavan tuen oikeaan aikaan ja tarvittavassa laajuudessa. Pyrkimyksenä on, että erityispäivähoidon pääpaino olisi ennaltaehkäisevässä toiminnassa: tuen tarpeiden mahdollisimman varhaisessa havaitsemisessa ja tarvittavien tukitoimien käynnistämisessä.
Vesilahdessa erityispäivähoito ja sen tarjoamat tukitoimet on osa tavallista päivähoitoa. Erityistä tukea tarvitsevia lapsia on sijoitettuna kunnan kaikissa eri hoitomuodoissa lapsen ja perheen tarpeen mukaan. Tukitoimet tarkoittavat yksilöllistä lapsen huomioon ottamista arjen eri tilanteissa. Erityisesti kiinnitetään huomiota:
- päivän rakenteen ylläpitämiseen (lapsi pystyy hahmottamaan päivänkulun ja ennakoimaan tulevia tapahtumia)
- vuorovaikutuksen vahvistamiseen (kiireetön ilmapiiri, aikaa lapsen kuulemiseen, lasten keskinäisen vuorovaikutuksen tukeminen leikeissä ja muissa tilanteissa)
- oman toiminnan ohjauksen tukemiseen (toiminnan sanoittaminen ja mallintaminen, kuvien käyttö puheen tukena).
Kunnassa toimii kiertävä erityislastentarhanopettaja (kelto), jonka tehtäviin kuuluu mm:
- yhteistyö vanhempien kanssa
- päivähoitohenkilöstön tukeminen ja ohjaaminen
- kuntoutussuunnitelmien laadinnassa mukana oleminen
- erilaisten pienryhmien ja yksilötehtävien suunnittelu ja toteuttaminen yhdessä henkilökunnan kanssa
- yhteistyö neuvolan, psykologin, puheterapeutin ym. asiantuntijoiden kanssa
- erityispäivähoidon kehittäminen mm. koulutuksen ja yhteistyöverkostojen avulla.
Lisätietoja: Kiertävä erityislastentarhanopettaja Raija Latvala puh. 050 3895 220
|