In English Yhteystiedot Sivukartta Palaute Tulosta  
Etusivu
Elatusturva

LASTENVALVOJA

Sosiaalityöntekijä-lastenvalvoja Minna Markkolaan voi ottaa yhteyttä muun muassa isyys-, tapaamis- ja elatusasioissa puh. (03) 5652 7412 (Puhelinaika ma-pe klo 12.00-13.00)

ISYYDEN SELVITTÄMINEN

Lastenvalvoja hoitaa avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen liittyvät asiat. Myös avoliitossa lapsen äidin kanssa asuvan isän on tunnustettava isyytensä ennen kuin se voidaan vahvistaa.

Isyyden tunnustamisen vastaanottaa lapsen kotikunnan lastenvalvoja, joka huolehtii kaikista isyyden vahvistamiseen liittyvistä asioista. Isyyden vahvistaa maistraatti.

LAPSEN HUOLTO JA TAPAAMISOIKEUS

Sopimukset lapsen huollosta (yhteishuolto tai yksinhuolto toiselle vanhemmista), asumisesta ja tapaamisoikeudesta voidaan tehdä lapsen isyyden selvittämisen yhteydessä tai erotilanteessa lastenvalvojan luona.

Lain lapsen elatuksesta ( 704/1975) lähtökohtana on, että lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Molemmat vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykyjensä mukaan. Lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Kuitenkin vanhemmat vastaavat edelleen tämän jälkeenkin lapsen koulutuksesta aiheutuvista kuluista , mikäli tämä harkitaan kohtuulliseksi. Se lapsen vanhemmista, jonka luona lapsi ei asu, on velvollinen maksamaan lapsesta elatusapua.

Elatusapu vahvistetaan ensisijaisesti elatussopimuksella, joka laaditaan ja vahvistetaan sosiaalitoimistossa lastenvalvojan luona. Mikäli vanhemmat eivät pääse sopimukseen elatusavusta, asia on hoidettava tuomioistuimen kautta.

ELATUSAPU

Lait: laki lapsen elatuksesta 4.2 §, 6 §, 16b §, 16c §

Elatusavun määrä ja suorittamistapa vahvistetaan joko vanhempien keskinäisellä sopimuksella tai tuomioistuimen tuomiolla. Elatusapu voidaan vahvistaa määräajaksi tai suoritettavaksi eri määräisenä eri ajanjaksoilta. (Elatuslaki 4.2 §)

Koska elatusavun määrään vaikuttavat tekijät on elatuslaissa kuvattu varsin yleispiirteisesti, oikeusministeriö on julkaissut ohjeen lapsen elatusavun arvioimiseksi. Ohjeen antaminen ei perustu laissa olevaan valtuutukseen, joten sillä ei ole viranomaisten toimintaa sitovaa vaikutusta, vaan se on oikeudelliselta luonteeltaan elatusapujen määräytymisperusteita koskeva suositus.

Linkki Oikeusministeriön ohjeisiin elatusavun arvioimisesta

ELATUSTUKI

Elatustukea haetaan Kelan toimistosta 1.4.2009 alkaen.

VESILAHDEN KUNTA, Lindinkuja 1, 37470 VESILAHTI, Puh. (03) 5652 7500, fax (03) 5652 7501 vesilahdenkunta@vesilahti.fi
© 2004 Vesilahden kunta - Palvelun tekninen toteutus Aldone | Optinet Oy