KALEVI KATAISTO:

VESILAHDEN KUNNAN YLÄMÄEN KANSAKOULUN HISTORIA

Sisällysluettelo:

• Johdanto
• Kansanopetuksen vaiheita ennen kansakoulua
• Yhteiskunnallinen murros 1860-luvulla
• Ensimmäinen koulu perustetaan Vesilahteen
• Yhteiskunnallinen hallintotoiminta viime vuosisadan lopussa
• Ylämäen koulun perustaminen
• Koulunpitoa Valkkisten Hyvätin talossa
• Koulu omassa talossaan
• Sarkkilan koulupiirin perustaminen
• Uuden vuosisadan ensimmäisellä kymmenluvulla
• Poikkeuksellisia vuosia koulutyössä
• Mantereen koulupiirin perustaminen
• Itsenäisyyden ajan kouluoloja
• Loppusanat

Johdanto

Ryhtyessään laatimaan koulun historiaa, on tekijä itse valinnut rajoitetun määrän kysymyksiä ja ajanjaksoja. Valinta on riippunut valitsijan omasta suhteesta historialliseen aineistoon. Hänelle itselleen mielenkiintoisin osa on saanut suurimman osuuden. Vaikka valintaa näin ollen voidaan pitää mielivaltaisena ja jopa kielteisenä, on aiheen ollessa läheinen, myös kuvaus eloisampaa. Tekijä tietää jättäneensä suuria aukkoja ja sivuuttaneensa sellaista, joka olisi pitänyt ottaa mukaan. Esitettäväksi on kuitenkin otettu se, mikä on merkinnyt jotakin olennaista omalle ajankohdalleen ja mikä samalla on ollut merkittävää koulun olemassaololle. Näin on estynyt esityksen paisuminen kovin laajaksi. Mitään yhtenäistä tyyliä tai kaavaa ei ole noudatettu, vaan annettu joko yleiskatsaus tai laajempi erittely, haettu liittymäkohtia paikoista, henkilöistä ja samankaltaisista tapahtumista. Haastatelluista on varsinkin mainittava opettaja Juho Kataisto, joka toimi koulun opettajana yhtämittaa 43 vuotta ja maanviljelijä Nestori Hyvätti, joka oli koulun ensimmäisiä oppilaita. He ovat henkilökohtaisilla muistoillaan elävöittäneet pölyisten arkistojen kuivat tosiseikat. Toisaalta on arvokasta tutkimukselle ollut, että koulun dramaattisistakin vaiheista huolimatta sen arkisto on säilynyt. Näin on muistitieto voitu tarkistaa ja kirjallisen aineksen pohjalla on muistojen kätköistä saatu esiin jo unhoon painumassa ollutta. Tekijästä on usein tuntunut siltä, että tutkimus on tehty yhdennellätoista hetkellä. Rohkea toivomukseni on, että tämä kouluhistoria toisi lukijoilleen yhtä mieluisia hetkiä, kuin hänellä itsellään on sen parissa ollut. Vesilahti, elokuussa 1961 Kalevi Kataisto

Kansanopetuksen vaiheita ennen kansakoulua

Kansanopetus Suomessa on saanut alkunsa kirkon ja jumalanpalveluksen yhteydestä ja vuosisatojen ajan olikin tämä ainoata opetusta, mitä varsinainen kansa sai. Valituksen vuosisadan, 1700-luvun sivistysvirtaukset toivat maahamme tullessaan mm. kansanvalitusharrastuksen. Lähinnä sen tulokseksi on katsottava ns. Ahlmanin koulujen perustaminen useihin YläªSatakunnan pitäjiin 1800-luvun toisella vuosikymmenellä. Tämä asessori Gabriel Ahlmanin jälkisäädöksen perusteella aikaansaatu koulu vaikutti Vesilahdessa parin vuosikymmenen ajan ja sai pitäjän kansansivistyksen nousemaan tavalla, jota ei ole vähäksi arvioitava. Muutamia vuosia Ahlmanin koulun päättymisen jälkeen otettiinkin Vesilahdessa uudelleen esille kysymys koulun perustamisesta ja tämän pitäjäkoulun opettajaksi valittiin Adam Ivendorff kirkonkylän Ali-Uotilasta. Koulun toimintaa kesti kuitenkin vain vuoden verran, mutta innostunut opettaja jatkoi koulunpitoa yksityisesti, saavuttaen vilpitöntä tunnustusta.

Herännäisliikkeen piiristä alkunsa saanut sunnuntaikoulu toimi myös Vesilahdessa ja ensimmäisiä koulunpitäjiä täällä oli Kurkelan Kuparin poika Efraim. Näitä kouluja oli pitäjässä vuonna 1856 neljä ja oikean koulun perustamishankkeisiin oli jo tuolloin ryhdytty. Uusi aloite oli lähtenyt papiston taholta. Vuonna 1851 ehdotti rovasti Liljestrand kirkonkokouksessa, että pitäjän apulaisen virka muutettaisiin koulun opettajan viraksi. Ensi kerralla kysymys raukesi pitäjäläisten vastustukseen ja vasta vuonna 1856 kokous sen hyväksyi. Koulutyö alkoi syyskuun 1. päivänä 1862 ja ensimmäisenä opettajana toimi Johan Gustav Skogström vuoteen 1870. Koulurakennuksena oli aluksi kappalaisen puustellin, Jokioisten Jaanun joutilaana olevat huoneet, vuodesta 1865 vuoteen 1867 koulu toimi Tapolassa, sitten edelleen vuokralla Kosken kylän Orimuksella ja sen jälkeen kirkolla Kylä-Hovissa ja lopetti toimintansa 1873.

Nyt päätettiin jälleen tehostaa kiertokoulutoimintaa. Kirkonvartija Adam Ivendorff ryhtyi taas opettajaksi ja koulua pidettiin elokuu Sarkkilassa, syyskuu Mantereessa, lokakuu Valkkisissa ja marraskuu Järvenrannassa. Kahden kuukauden tauon jälkeen jatkettiin Halkivahassa, Narvassa, Kuralassa, Palhossa ja Hinsalassa, heinäkuu oli lomaa. Kiertokouluja perustettiin sittemmin useampia ja Ivendorffin lisäksi toimivat opettajina mm. Salospohjan Kustaa, Miina Jarva ja Greetta Köppi. Kiertokoulu antoi alkeisopetuksen, olivatpa oppilaat sitten 6ª7 - vuotiaita tai kymmentä vuotta vanhempia, jotka eivät kotonaan saaneet lukutaidon opetusta. Myös yksityisiä kouluja pidettiin muutamissa kylissä. Niinpä Palhon kylän talot ylläpitivät Knaapilla Tottijärven koulun entisen opettajan Amanda Lindroosin hoitamaa koulua ja Pöyhölässä saivat lapset alkuopetusta monien vuosien aikana Karoliina Syrjäseltä (Arajärvi: Vesilahden historia. Tampere 1950 s. 540-556).

Yhteiskunnallinen murros 1860-luvulla

Viime vuosisata merkitsi maallemme suurta yhteiskunnallista murrosta, joka pääsi alkuun 1860-luvulla keisari Aleksanteri II:n hallituksen jälkipuoliskolla. Valtiopäivien päästyä 1863 pitkän keskeytyksen jälkeen toimimaan, niiden myötävaikutus auttoi uuden kehityksen virallista vauhtiinpääsyä. Tärkeimmät valtiovallan toimenpiteet olivat maaseudun kunnallislaki 1865, kansakouluasetus 1866, elinkeinovapaus 1868 ja 1879 sekä aateliston luopuminen etuoikeuksistaan 1863.

Kunnallislaki erotti kirkon ja kunnan toisistaan. Vanhasta kirkkoherran johtamasta pitäjänkokouksesta tuli kirkonkokous ja seurakunnan alueesta maalaiskunnan alue, jonka asioista päätti kuntakokous ja ne toimeenpani kunnallislautakunta. Uusi järjestely vaati totuttautumista, mutta edisti myös myönteistä kehitystä. Kansanvalistusaate oli jo alkanut hiljalleen kotiutua maaseudullekin. Mutta lopullisesti maalaisyhteiskuntien sivistyksellisen kehityksen pani vauhtiin uusi kansakouluasetus.

Ensimmäinen koulu perustetaan Vesilahteen

Monin paikoin maaseudulla kansakoululaitos saavutti menestystä varsin hitaasti. Niin myös Vesilahdessa, missä huonot kokemukset aikaisemmista koulupuuhista aiheuttivat sen, että verraten myöhään, vasta 1877, perustettiin ensimmäinen kansakoulu. Tottijärvellä oli koulu toiminut jo vuodesta 1871 ja Lempäälässä vuodesta 1873. Vesilahdessa Palhon kartanon isännän Aug. Peltosen suuri sivistysharrastus pani kansakoulut alulle, sillä hän lupautui rakennuttamaan koulutalon niin halvalla, ettei kukaan voinut asettua vastahankaan.

Ensimmäinen koulu rakennettiin kirkonkylään ja se oli aluksi puhtaasti kunnallinen, toimien ilman valtionapua, koska haluttiin pysyä täysin itsenäisinä. Oppilaat olivat tietysti valtaosaltaan lähikylistä, mutta joitakin kävi Narvan puolesta, Ylämäeltä ja Vakkalasta. Ensimmäisellä lukukaudella heitä oli 30 ja toisella 56 ja muutamia kävi ainoastaan lauluharjoituksissa. Muutamia vuosia koulun perustamisen jälkeen alkoivat Narvan kulmakuntalaiset suunnitella oman koulun perustamista, koska matka kirkolle oli pitkä. Tämä koulu perustettiin ilman kunnan myötävaikutusta ja sille haettiin valtionapu. Narvan koulu aloitti toimintansa syksyllä 1888 ja siirtyi 1891 kunnan huostaan, sitä varten rakennettuun koulutaloon. Koulun aikaansaamiseksi oli taisteltu yksi mainehikkaimmista taisteluista, joita monessa maamme pitäjässä oli jouduttu kansanvalistuksen puolesta käymään. Valistuneimpien kuntalaisten uutteruuden ja uhrausten turvin oli kansakoulu saavuttamassa vankan jalansijan Vesilahdenkin kunnassa.

Yhteiskunnallinen hallintotoiminta viime vuosisadan lopussa

Olosuhteet maassamme 1800-luvun viimeisellä kymmenluvulla poikkeavat suuresti meidän ajastamme. Suomihan kuului tuolloin suuren Venäjän keisarikuntaan autonomisesti itsenäisenä alueena. Keisaria Aleksanteri III:tta ja marraskuusta 1894 Nikolai II:ta edusti maassamme kenraalikuvernööri, kreivi F. Heyden vuoteen 1898, josta alkaen virkaan tuli vihattu kenraali Nikolai Bobrikov.

Kenraalikuvernööri oli maamme ylimmän hallitusviraston Keisarillisen Suomen Senaatin puheenjohtaja. Senaatti jakaantui kahteen osastoon, joista oikeusosastolle kuului varsinainen lainkäyttö korkeimpana tuomioistuimena, talousosastolle varsinainen hallinto sekä hallinto- oikeudellinen lainkäyttö ylimmässä asteessa. Asiain valmistelua ja esittelyä varten oli talousosasto eri hallintohaarain mukaan jaettu toimituskuntiin, joita oli vuoden 1892 ohjesäännön mukaan seuraavat yhdeksän, nimittäin: oikeus-, siviili-, valtiovarainkamari-, sota- asiain-, kirkollisasiain-, maanviljelys-, kulkulaitos- sekä kauppa- ja teollisuusasiaintoimituskunta ja sitä paitsi vielä talousosaston kanslia.

Senaatin Kirkollisasiain Toimituskunta hoiti koulutointa koskevat asiat. Sen puheenjohtajana oli 1890-luvun alussa Senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen. Koulutoimen ylin valvoja oli Koulutoimen ylihallitus, puheenaolevana aikana sen ylitirehtöörinä oli L. L. Lindelöf. Kansakoulutarkastajana toisessa piirissä, johon Vesilahti kuului, oli tuolloin Niilo Liakka.

Vuonna 1865 säädetyn maaseudun kunnallislain pohjalla hoiti kunnallishallinnon tehtäviä kuntakokous, jonka päätökset toimeenpani kunnallislautakunta. Kuntakokouksen esimiehenä oli vuosina 1890-1918 Vesilahdessa maanviljelijä Mikko Efraim Jaakola Palhosta ja kunnallislautakunnan esimieheksi oli vuonna 1892 valittu kanttori Oma Tuomo Leander. Kuntakokouksissa ei kaikilla ollut samaa äänioikeutta, vaan se lisääntyi varallisuuden mukaan. Lähinnä hoiti ja hallitsi koulua sen johtokunta, mutta kouluasioita hoitamaan voitiin asettaa erityinen kunnan kansakouluasiain komitea.

Ylämäen koulun perustaminenŒÖKiistattomasti kolmannella tilalla Vesilahden keskeisten asutusseutujen joukossa on aina ollut Ylämäen kulmakunta, joka muodostuu useammista kylistä. Niitä ovat varsinaisen Ylämäen kylät Halmeenmäki, Koskenkylä, Valkkinen, Kahnala ja Mustinen, Saarikunta, johon kuuluvat Pörölä, Menkala, Kurkela, Saarela, Unajala ja Viljula, edelleen Hakkilan, Mantereen ja Vännilän kylät, Lohnattilan ja aiemmin myös Sarkkila ja Heinäsuo, joista kaksi viimeksimainittua liitettiin myöhemmin 1932 perustettuun Viialan kuntaan.

Keskusteluja Ylämäen koulun perustamisesta lienee käyty pitkähkön ajan kuluessa, sillä väliaikaisen kuntakokouksen pöytäkirjan heinäkuun 28 päivältä 1893, toisessa pykälässä sanotaan: "Kun jo kauan on tunnustettu, että kumminkin vielä yhden kansakoulun perustaminen kuntaan olisi tarpeen vaatima. Ja koska Keisarillinen Suomen Talousseura, jos kolmas kansakoulu Vesilahden kuntaan heti perustetaan, on suostunut antamaan kahdensadan (200) markan apurahan veistomallien ja työkalujen ostamiseen, sekä vuosittain toistaiseksi kahdensadan (200) markan avun veistonopetuksen kustantamiseksi sanotussa kansakoulussa. Kun kokoukseen saapuneet Ylömäen kulmakuntalaiset myös suostuivat, jos kansakoulu heidän kulmallensa myönnettäisiin kahdensadan seitsemänkymmenen ja viiden (275) markan maksulla vuotuisesti kunnan puolesta, toistaiseksi ottamaan kansakoulun huoneista ja opettajan palkkaamisesta ym. huoltapitääksensä, niin ettei kunnalle tästä kansakoulusta tulisi muita kustannuksija. Ainoastaan nuot mainitut K. S. Talousseuralta mahdollisesti saatavat varat vaativat he koulun ylläpidoksi myönnettäväksi.

Koska Ylämäen kulma vastaisen kansakoulun paikaksi on sopivin ja koska kuntalaiset, siihen nähden, että on ollut paljon muitakin yhteisiä rasituksia viime aikoina kestettävänä, eivät arvelleet heti voitavan ruveta kolmatta kansakoulua kuntaan rakentamaan, niin näistä syistä päätettiin, että jos ylömäkiläiset hankkivat sanotulle kansakoululle itse soveliaat huoneet ja maksavat muut opettajan palkkaamiseen y:m menevät maksut niin suostuttiin näillä ehdoilla heidän tarjoomukseensa ja sitoonnuttiin mainitulla maksulla vuosittain ja K. S. Talousseuralta mahdollisesti saatavilla varoilla kunnan puolesta tämän kansakoulun kustannuksiin osaa ottamaan. Mutta jos Ylömäkiläiset eivät näitä ehtoja täyttäisi, on kunta sitoumuksestansa vapaa." Pari viikkoa edellä mainitun kokouksen jälkeen, elokuun 13 päivänä 1893 kokoontui joukko kyläläisiä Valkkisten Hyvätin taloon keskustelemaan koulukysymyksestä lähemmin. Mukana olivat kokouspöytäkirjan mukaan Hakkilasta Juha Hakimäki, Halmeenmäestä M. E. Seppälä, Heinäsuosta Aksel Oinas, Saarelasta Juha Köppi, Kahnalasta Ville Lemola ja Erland Höyssä, Koskenkylästä kauppias Juha Palmén, Mustisista Kalle Mulli, Herman Sassi ja Kalle Kukkola, Valkkisista Samuli Laakso-Maijala ja Aksel Hyvätti, Vännilästä Aksel Höllilä ja Evert Erkkilä. Kokouksessa johti puhetta Matti Seppälä (vanhempi). Kouluhuoneistokysymys ratkesi Aksel Hyvätin suostuttua vuokraamaan talonsa toisen asuinrakennuksen ja tarpeelliset ulkohuoneet sadan markan vuosivuokrasta kolmeksi vuodeksi. Tämä paikka ei ollut kaikkien mielestä sopiva, sillä he olisivat tahtoneet koulun joko Kosken tai Halmeen kylään. Kokouksessa mukanaolleet lupasivat vuorostaan antaa vapaaehtoisia lahjoja, pääasiassa heiniä ja polttopuita sekä rahaa.

Kaikkiaan kertyi sekä tässä tilaisuudessa että muutama päivä sen jälkeen lupauksia lahjaheinistä 1400 kiloa, polttopuita kymmenkunta syltä ja rahaa 55 markkaa. Tilaisuudessa valittiin myös väliaikainen johtokunta, jonka tehtäväksi jätettiin koulun tarvitsemain tavarain hankkiminen, opettajanviran aukijulistaminen, apurahain hakeminen Talousseuralta ja opettajan valtionpalkan hakeminen Kouluylihallitukselta. Johtokuntaan valittiin pastori K. Hj. Hildén, Juha Hakimäki, Akseli Oinas, Vilhelm Lemola, Aksel Hyvätti, Juha Palmén ja Matti Seppälä (vanhempi) ja sitä kehoitettiin toimimaan niin, että koulutyö voisi alkaa jo lokakuun alussa samana vuonna. Koulun toiminnan alkuunpano tapahtuikin ripeästi. Kymmenen päivän kuluttua pidettiin uusi kokous Ylämäen kestikievarissa Kosken kylän Hoikkasella. Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin pastori Hildén, varapuheenjohtajaksi Matti Seppälä ja taloudenhoitajaksi Juha Hakimäki. Koulu päätettiin avata lokakuun alussa. Nyt tehtiin myös "hyyräyssopimus" Akseli Hyvätin ja johtokunnan välillä. Piirustusta tekemään kouluhuoneista valittiin Matti Seppälä. Puheenjohtajan tehtäväksi tuli opetussuunnitelman eli opetusjärjestelmän laatiminen Kirkonkylän ja Narvan koulujen mallin mukaan. Oppilaita arvioitiin kouluun tulevan neljäkymmentä ja opettajan virka päätettiin julistaa haettavaksi 17.9.1893 mennessä Virallisessa Lehdessä, Suomettaressa ja Aamulehdessä. Syyskuun 20 päivänä Toisen piirin koulujen tarkastaja nimittikin koulun opettajaksi P. V. Huttusen.

Koulun alkaessa lokakuun toisena päivänä 1893 ensimmäiselle luokalle kirjoittautui 40 oppilasta, joista oli poikia 17 ja tyttöjä 23. Toiselle luokalle tuli neljä tyttöä. Koulun nimikirjaan on järjestysnumeroltaan ensimmäiseksi oppilaaksi kirjoitettu Amanda Oinas, syntynyt 20.3.1879 Vesilahdessa, vanhemmat talollinen Akseli ja Susanna Oinas. Toiselle luokalle tulijat olivat suorittaneet ensi luokan Kirkonkylässä. Koulurakennus oli kooltaan 21 x 10 metriä ja sen eteläisessä, maantien puoleisessa, päässä oli kaksi huonetta, joissa opettaja asui. Niiden vieressä oli keittiö, jota käytettiin käsityöluokkana. Luokkahuoneena oli rakennuksen poikki ulottuva sali, mitoiltaan 8 x 10 metriä. Sen ikkunat oli itään ja länteen. Pohjoispäässä olevia kahta huonetta käytettiin oppilaiden vaatehuoneena ja varastona sekä koulupuolelle että opettajan asuntoon päästiin saman portaan kautta, luokkapuolen eteläisestä opettajan eteiseen ja myös keittiöön, jonne pääsi opettajankin asunnon puolelta suoraan.

Koulunpitoa Valkkisten Hyvätin talossa

Alkuaikojen koulunpidosta on kertonut maanviljelijä Nestori Hyvätti, jonka kotitalossa koulu ensimmäiset vuotensa toimi. Hän itse koulun ensimmäisiä oppilaita, kirjoitettu ensimmäiselle luokalle koulun avajaispäivänä lokakuun toisena 1893. Opetusohjelman hän mainitsee olleen aineittensa puolesta suunnilleen saman kuin nykyisinkin, samat ovat myös olleet oppilaiden välituntiharrastukset "sama meno kuin nykyään". Silti ei koulu hänen mielestään talon varsinaisille asukkaille mainittavampaa häiriötä tuottanut. Se ei siis liene ollut syynä, kun isäntä ei halunnut koulun vuokrasopimusta uudistaa kolmen vuoden vuokra-ajan umpeenkuluttua. Vuodeksi hän kuitenkin vielä huoneiston vuokrasi ja silloin olikin jo koulu kunnan omistuksessa ja uusi koulutalo valmistumassa. Koulun kalustot, kuten pulpetit, taulu ym. oli teetetty puusepällä, mutta käsityöluokkana olleessa keittiössä oli sorvi, joka oli hankittu Mäkisen tehtaalta Sortavalasta ja johon oli saatu 80 markan valtionapu. Se olikin mieluinen laitos, jonka seikan hyvin ymmärtää, oltiinhan silloin vielä kaukana meidän jo varsin koneellistuneesta ajastamme. Niinpä muistelee maanviljelijä Hyvätti sillä sorvailleensa vielä käsityötunnin ja koulupäivän päätyttyäkin. Samanlaisen poljettavan puusorvin saattaa vielä nykyisin joltakin vanhalta koululta löytää, mutta kertomuksemme sorvi on palanut koulunsa mukana jo yli 40 vuotta sitten ja sen rautaosatkin jäljettömiin hävinneet.

Varsin tarkan kuvan koulunpidosta antavat koulun vuosikertomukset. Nämä ynnä kaikki muut tietoon palautettavat seikat johtavat helposti ajatukseen, että koulunpidossa on jotakin, jota ei voi muuksi muuttaa nerokkaiden koulunuudistajien ponnistuksista huolimatta. Samaa asiaa on kirjailija Franz Werfel pohtinut kirjassaan "Syntymättömien tähti". Siinähän tekijä syntyy uudelleen maailmaan aikana, jolloin vuosia j.Kr. on kulunut kuusinumeroinen luku. Tässä tulevaisuuden maailmassa ei ole sotia, ei eri kieliä, ei tavallista ruokaa ja siellä osaavat koiratkin puhua, tosin alkeellisesti.

Mielikuvitusmatkallaan kirjailija saapuu kouluun ja toteaa, että se olisi voinut yhtä hyvin olla hänen vanha koulunsa. "Täälläkin oli samanlainen iso musta luokan taulu, samoin laaja koroke ja sillä opettajanistuin, samanlaiset valkoisiksi sivutut seinät, kaappi, jossa erinäisiä karttapalloja - - ". Opettajasta sanotaan : "Hänen hahmonsa ja olemuksensa osoittivat, miten jotkut erikoiset ihmiskunnan perustyypit säilyvät ja pysyvät kaikkein äärimmäistenkin ihmiskunnan historian mullistusten ja kehitysvaiheiden koskemattomissa -".

Koulun opetusaineet määritteli Armollinen julistus (kaikki julistukset olivat tähän aikaan armollisia) maaliskuun 7 päivältä 1893 seuraavasti: "Kansakoulussa on sekä poikien että tyttöjen opetuksessa pidettävä asianmukaista lukua eri sukupuolten tarpeista kuin myöskin oppilasten vastaisesta elämäntilasta; ja ovat tätä huomioonottamalla seuraavat oppi- ja harjoitusaineet opetettavat; uskonto, äidinkieli ynnä soveliasten kirjain lukeminen tällä kielellä ja harjoitus sen kirjallisessa käyttämisessä, kaunokirjoitus, maantieto ja historia, luvunlasku, muoto-oppi sekä pintain ja kappalten mittaaminen, luonnontieto ja sen käytäntö, piirustus, laulu ja voimistelu, jonka ohessa tyttöjä on opastettava naisten käsitöissä ja poikia käsiteollisuudessa. Jos asianomainen kunta tai koulupiiri siihen suostuu, järjestettäköön soveliaalla tavalla myöskin opetusta puutarhan hoidossa tahi muissa yleisesti hyödyllisissä tiedonhaaroissa."

Oppiaineista tärkein oli kuten nykyisinkin, äidinkieli. Koulun 32 viikkotunnista oli äidinkielen tunteja seitsemän ja vuoden aikana ehdittiin lukea Maammekirjasta 50 lukukappaletta ja lisäksi kieliopista sanaluokat, lauseoppia, lauseenjäsenet sekä yhdistetyt lauseet. Myös uskonnolla oli huomattava tuntimäärä viisi viikkotuntia, joilla luettiin raamatunhistorian kertomuksia Vanhasta Testamentista sekä katekismuksen pääkohdat. Sopivia virsiä opeteltiin myös ulkoa. Näissä aineissa olivat I ja II luokka yhtenä läksykuntana, mutta laskennossa kumpaakin opetettiin erikseen ja kuului I luokan ohjelmaan päässälaskua ja taululla laskemista yhteenlaskun, vähennyslaskun ja kertolaskun osalta, sekä myös osituslaskua yksinumeroisella jakajalla.

Toisella luokalla oli kertolaskua kokonaisluvuilla, laatuluvut ja metriset mitat ja johdantoa ja yhteenlaskua murtoluvuilla. Maantiedossa kaikki olivat jälleen yhdessä ja oppiennätykseksi tässä aineessa määriteltiin "maiden ja vesien koko Euroopan luonnonomainen maantiede, Suomi, Venäjä ja Skandinaavia kokonaan ! Historiassa ensimmäinen luokka, joka oikeastaan olisi sen aikaisen tavan mukaan nimitettävä osastoksi, luki Maammekirjan kertomuksia ja toinen osasto Suomen historiaa Ruotsin vallan viimeisiin aikoihin saakka. Luonnontietoa ei ollut kummallakaan osastolla ja piirustustakin vain toisella, mutta kaunokirjoitusta oli paljon kummallakin.

Laulutunneilla opittiin 25 virttä ja lauluja jo kaksiäänisestikin. Opettaja P. V. Huttunen olikin innokas laulumies, joka johti kuoroja oman kylän ulkopuolellakin. Voimistelussa seurattiin Almin ja Vilksmanin tauluja ja lisäksi oli "kisaa ja leikkiä". Käsitöissä pojat ehtivät tehdä "Mäkisen mallisarjasta 17 numeroa" ja tytöt valmistivat "sukkia, lapasia, sormikkaita, esiliinoja, paitoja ynnä muuta". Lokakuun toisena päivänä alkanut lukuvuosi jatkui joulukuun 20 päivään ja joululoman jälkeen jatkettiin tammikuun 10 päivänä. Lukuvuosi päättyi kesäkuun neljäntenä, 31 viikkoa kestettyään ja työpäiviä oli tällöin kertynyt 181. Kun opettaja kesäkuun 21 päivänä 1894 päiväsi ensimmäisen vuosikertomuksen, voitiin tyytyväisin mielin todeta, että latu oli avattu. Lieneekö saavutettu loma jo niin kiehtonut opettajan mielen, että hän tähän vuosikertomukseensa on merkinnyt kevätlukukauden alkaneeksi vasta toukokuun kymmenentenä, tarkoittaen tietenkin tällöin tammikuuta. Olisihan niin monen työpäivän tekeminen näin lyhyenä välinä ollut mahdotonta. Väkisin tulee mieleen vanhojen roomalaisten käyttämä lause "Scripta manent", kirjoitettu pysyy. Tulkoon tämä virhe tässä oikaistuksi, vastaisuuden historioitsijan päänahan säästämiseksi raaputukselta.

Oppikirjojen osalta tapaamme viime vuosisadan loppupuolen koulussa joitakin yhä nykyisinkin käytössä olevia. Sellaisia ovat luonnollisesti Raamattu ja virsikirja ja Topeliuksen Maammekirja. Kahden ensiksi mainitun ohella käytettiin uskonnon opetuksessa myös Svebiliuksen katkismusta, kun taas Maammekirjaa käytettiin äidinkielen lukukirjana ja historian kirjana.

Kun vielä toteamme, että "lasten raamattu" ja Erslev Modénin "Yleinen maantieto kansakouluja varten" ja toisen vuosiluokan käyttämä O. Wallinin "Suomen historia" oli jokaisella oppilaalla, ovatkin kaikki oppilaan omistamat kirjat luetellut. Opettajan käytössä oli lisäksi P. J. Hannikaisen "Pieni Lauluseppele", Havian "Lauluvihkonen" ja Raition "Kielioppi". Kaunokirjoituksessa käytettiin H. Niemen kaunokirjoitusvihkoja ja piirustuksessa Keinäsen piirustusvihkoa, voimistelussa Almin ja Vilksmanin voimistelutauluja ja poikien käsitöissä seurattiin Mäkisen mallisarjaa. Kun koulu toisena toimivuotenaan laajeni kolmiosastoiseksi, tuli oppikirjain joukkoon lisäksi Oksasen "Laskuoppi ja Högmanin esimerkkivihko" sekä Suomalaisen "Mittausoppi" laskennon osalta, luonnontiedon kirjojen joukkoon ilmestyivät Kiljanderin "Kasvioppi" ja saman tekijän "Eläinoppi" ja edellä jo mainittujen laulukirjojen lisäksi Rikströmin "Kanteloinen". Kolmantena vuonna koulun tultua täydelliseksi neliosastoiseksi kouluksi, otettiin käyttöön Sundvallin "Raamatunhistoria", Genetsin "Maantieteen oppikirja", Wallinin "Yleinen historia" sekä Kiljanderin "Kasvioppi ja fysiikka".

Koska koulun työ ensimmäisenä toimivuona alkoi vasta lokakuussa, jäi nykyisiä kansakoulun ensimmäisiä luokkia vastaava pienten lasten koulu tällöin pitämättä. Toisena syksynäkään sitä ei pidetty ja syyksi ilmoitti opettaja olleensa syksyllä reserviharjoituksissa, eikä keväällä tullut oppilaita kuten ei edellisenäkään keväänä. Vasta kolmantena vuonna pienten lasten koulu alkoi ja opetukseen otti osaa 26 oppilasta, joista varsinaiseen kansakouluun neljän esikouluviikon kuluttua otettiin 17. Tämä alkeisopetuksen ohjelmassa oli seitsemän Uuden Testamentin kertomusta, sisälukua, maantietoa luonnosta, laskentoa numeroiden kirjoittamisen muodossa, laulua ja kaunokirjoituksen alkuharjoituksen kirjainten harjoittelemista ja pieniä sanoja. ŒKoulun tarpeellisuuden osoittanee myöskin sitä kohtaan osoitettu harrastus vanhempain taholta. Ensimmäisenä vuonna koulun kirjoissa olleista lapsista erosi lukuvuoden aikana kaikkiaan viisi, heistä yksi kuoleman kautta, yksi vanhempien tahdosta ja kolme ilmoittamatta erityistä syytä. Oppivelvollisuuden käsite oli vielä vuosien päässä, eikä 0tunnettu oppivelvollisuusikäkään, sillä joukossa vanhimmat olivat jo 16ªvuotiaita, nuorimmat 10, keski-iän ollessa 12 tienoilla, nykyisinhän se on pari vuotta alempi.

Perusteltua syytä on siis sanoa, että ennen käytiin koulua melkein aikuisina. Kahta lukuunottamatta olivat kaikki käyneet kiertokoulun. Koulun paikka lienee katsottava varsin keskeiseksi, sillä vain viidellä oppilaalla koulumatka oli pidempi kuin kolme kilometriä ja vain kaksi heistä oli asumassa vieraan luona, kolmen asuessa matkan pituudesta huolimatta omassa kodissaan. Vuosikertomus tilastoi oppilaat myös vanhempien ammatin mukaan eli kuten tuolloin oli tapana merkitä, säädyittäin. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat kartanonomistajien, virkamiesten ja kauppiaiden lapset, joita on merkitty vuosikertomukseen kaksi. Valtaosa oli talollisten lapsia, nimittäin 27. Paikkakunnan elinkeinorakenteesta johtuen oli ammatillisen tehdastyöväen lapsia vain kolme ja neljäntoista oppilaan vanhemmat lukeutuivat tilattomaan väestöön. Nämä seikat avaavat meille näköaloja viime vuosisadan yhteiskunnallisiin oloihin enemmänkin kuin tilastonumerot sinänsä, mutta jos palaamme jälleen puhtaasti koulumaailmaan, voimme todeta koulunkäynnin muutamille yhtä vaikeaksi kuin nykyisinkin, sillä huolimatta siitä, että pojista kolme kävi kouluansa toista vuotta, vain yksi arvosteltiin edistyksen mukaan toiselle luokalle kuuluvaksi, tyttöjen vastaavien lukujen ollessa kaksi ja neljä ja osoittaessa siis aivan päinvastaista.

Oman aikamme havaintoihin nojautuen voinemme jo näinkin pienestä aineistoista tehdä sen johtopäätöksen, että kauniimpi sukupuoli aina on ottanut opintonsa paljon vakavammin. Useat lienevät saaneet jo vuodessa koulusta kylläkseen, sillä uuden lukuvuoden alkaessa syyskuun 18 päivänä 1894 tuli oppilaita toiselle luokalle 25, vaikka edellisen vuoden perusteella heitä olisi voinut olla 36. Uusia oli joukossa 9 ja kun ensimmäiselle luokalle kirjoittautui 12, toteamme, että kolme aloitti uudelleen alusta. Kolmannelle luokalle kirjoittautui viisi ja kun koulu kolmantena vuonna laajeni neliosastoiseksi, olivat oppilasmäärät 18, 13, 10 ja 3. Edellä olevassa on koko ajan puhuttu luokista, jotta olisi helpompi verrata nykyiseen käytäntöön. Ehkä lienee paikallaan pieni käsitteiden selvennys.

Kuten vanhojen asuinpaikkojen perustaa kaivellessa tavataan eri kulttuurikerroksia, samoin pitkän kehityksen kokeneen kansakoululaitoiksemme historiassa tapaamme seikkoja, joihin nykyinen järjestely perustuu. Alku aikojen pienten lasten koulu on ollut nykyisen kansakoulun ensimmäisen ja toisen luokan edelläkävijä ja nykyisestä kolmannesta luokasta puhuttaessa meidän löytääksemme todellisen vastineen, olisi puhuttava ensimmäisen luokan ensimmäisestä osastosta. Ensimmäisen luokan toinen osasto taas vastaisi nykyistä neljättä ja tämän päivän viides ja kuudes luokka muodostaisivat vanhan koulun toisen luokan kolmannen ja neljännen osaston. Nykyiseen kansalaiskouluun paikoin vielä kansakouluun kuuluvan seitsemännen luokan tapaamme vasta tämän vuosisadan puolella koulun jatkokurssien muodossa, kuten myös kahdeksannenkin.

Kokonaan uutta on kansakoulun yhdeksäs vuosiluokka, joka parhaillaan ottaa ensi askeleitaan, eikä kenties aina ja jokapaikassa kovinkaan tasaista tietä pitkin. Alkuaikojen kansakoulumiehet tuskin osasivat mitään tällaista edes uneksia, toisaalta emme mekään tiedä mihin suuntaan alati uudistuva koulumme kehittyy, mutta kääntäessämme katseemme menneeseen, voimme aavistella, että tulevaisuudella on paljon uutta annettavaa, sillä koulu on osa elävää elämää, yhtä elävää kuin se lapsuus ja nuoruus, jonka parissa se työskentelee.

Koulu kehittyi tasaista rataa täydelliseksi neliosastoiseksi kansakouluksi, sitä mukaa kuin oppilaat siirtyivät ylemmille osastoille. Ratkaisevan kohdan koulun kehityksessä muodosti sen siirtyminen kunnan omistukseen. Koulun johtokunnaksi tuli kunnan koulujen yhteinen johtokunta, johon kuuluivat puheenaolevana aikana lukuvuoden 1896 alkaessa pastori K. Hj. Hildén puheenjohtajana, sekä jäsenet F. M. Kivimäki, A. Lindroos, M. Seppälä, Juha Hakkila, Alfred Pouru ja Kaarlo Kaapu. Osa heistä oli siis kuulunut jo Ylämäen yksityisenkin koulun johtokuntaan. Koulutyö jatkui vielä lukuvuoden ajan Hyvätin talossa ja opettajana oli P. V. Huttunen, jonka Vesilahden kunta otti tehtävää edelleenkin. Koulun taloudelle merkitsi kuntakokouksen päätös ratkaisevaa helpotusta, sillä se oli ollut varsin horjuvaa jo pidemmän aikaa. Tulot koulun ylläpitoon saatiin osittain kannattajilta, ensimmäisenä vuonna oli tämä tuloerä 543 markkaa, osittain valtionapuna, joka ensimmäisenä vuonna oli 875 markkaa, josta 800 markkaa opettajan palkkaan. Menojen loppuerä 900 markkaa 38 penniä oli peitettävä satunnaisilla tuloilla, avustuksilla ja lahjoilla.

Koulu omassa talossaan

Siirryttyään kunnan omistukseen, koulu toimi vielä vuoden Hyvätin talossa. Uuteen koulutaloon muutettiin koulun aloittaessa viidettä toimivuottaan. Tässä rakennuksessa, joka oli tarkoitukseen varta vasten tehty, oli varmasti paljon nähtävää kyläläisille, jotka nyt saivat todeta hartaan toiveensa toteutuneen. Tämän asian lausui koulun vihkimistilaisuudessa julki maanviljelijä M. E. Seppälä puhuessaan sen merkityksestä paikkakunnan elämässä. Uuden koulutalon paikalla Viialaan johtavan maantien ja kylän omien teiden risteyksessä oli sijainnut aiemmin riihi, jonka tulipalo oli tuhonnut. Käyttäen vertauskuvana sitä työtä, jota riihessä tehdään eroteltaessa sadosta sen arvokkain osa, vilja, puhuja lausui toivomuksen, että myös tässä uudessa oppilaitoksessa voitaisiin nousevasta nuorisosta poista sitä, mikä on ihmisessä huonoa ja kasvattaa sitä Jumalan pelkoon ja kansallistuntoon. Puhuja toivoi, ettei rakennuksen osaksi tulisi riihirakennuksen kohtaloa, vaan että se voisi seistä paikallaan kaukaiseen tulevaisuuteen opin ja tiedon ahjona. Kuinka sitten kuitenkin kävi, sen saattoi jo sama miespolvi todeta, mutta tapahtumakulkua, joka sen aiheutti, ei kukaan osannut edes aavistella.

Koulurakennuksen paikka oli nyt siirtynyt Halmeenmäen kylän puolelle, runsaan kilometrin päähän entisestä paikastansa Viialaan päin. Sen hirsisessä, kivijalalle tehdyssä rakennuksessa oli maantien puoleisessa päässä rinnakkain kaksi luokkahuonetta, joista idänpuoleinen oli tarkoitettu käsityöhuoneeksi, varsinaisen luokkahuoneen ollessa maantien ja kylätien risteyksen puoleisessa kulmassa. Sisäänkäynti oli rakennuksen keskeltä ja ulkoeteisen kautta tultiin koko rakennuksen poikki ulottuvaan luokkaeteiseen. Sen perältä päästiin myös rakennuksen pohjoisessa päässä olevaan opettajanasuntoon, jonne päästiin myös päädyssä olevasta keittiön portaasta. Opettajanasunto käsitti pihanpuolella olevan keittiön ja ns. pihanpuoleisen kamarin, päädyssä oli "kulmakamari" ja sen ja luokkaeteisen välissä salihuone, jonka pieni eteishuone erotti luokkaeteisestä. Koulun puutarha oli eteläisessä osassa tonttia, lipputanko pihanpuolella luokkahuoneen kohdalla, kaivo keittiön edustalla.

Vielä oli tontin pohjoispäässä saunarakennus, joka käsitti varsinaisen saunan ja eteishuoneen. Tämä tyypillinen yksiopettajaisen koulun rakennus osoittautui melkein heti pieneksi, sillä kuntakokous päätti kansakouluoloja kunnassa tutkivan komitean ehdotuksesta ottaa kouluun naisopettajan toiseksi opettajaksi syksystä 1898 alkaen. Päätöstä perusteltiin sillä, että oppilasmäärä, joka pyrki kouluun, oli suurempi kuin voitiin ottaa ja myös sillä, ettei kunnalle tulisi suuriakaan lisäkustannuksia. Aikaisempi 2.3.1898 tehty kielteinen päätös kumottiin äänestyksellä 815 äänellä 526 vastaan.

Käsityöhuoneesta tehtäisiin kouluhuone, opettajanasunto ja käsityöhuone vuokrattaisiin lähitalosta. Komitea asetettiin asiaa toteuttamaan ja syyslukukauden alusta koulu aloitti toimintansa kaksiopettajaisena. Toisena opettajana eli "alkuopettajattarena" toimi Laura Amanda Hillberg ja koulua alettiin nimittää kaksoiskouluksi. Palkkaa toimestaan hän sai 850 mk vuodessa, josta valtionpalkkaa oli 600 mk. Kunta kustansi asunnon, polttopuut ja valaistukseen tarvittavan paloöljyn. Naisopettajan tuli pitää huolta koulun siivouksesta yhdessä oppilaitten kanssa. Käsityönopettajan toimi lakkautettiin ja valtionavun ehtona oli sopivamman asunnon järjestäminen kolmen vuoden kuluessa. Miesopettajan palkka oli 1100 mk vuodessa, siitä oli kunnan palkkaa 300 mk.

Sarkkilan koulupiirin perustaminen

Vaikka koulunpaikan siirtyminen oli tapahtunut piirin itäosan eduksi, alkoivat Sarkkilan ja Heinäsuon kylät suunnitella omaa koulupiiriä. Se aiheutti omat seuraamuksensa Ylämäen koulun toiminnassa ja seurasi useita vuosia kestänyt epävarmuuden aika. Se vaikutti myös toisen opettajanviran vakinaistamiseen. Kuntakokous päätti 24.4.1900, että "koska kuvernöörin päätöstä, saadaanko toinen opettaja Ylämäen koulusta siirtää Sarkkilaan, ei ole saatu ja koska Sarkkilan koulun saaminen muutenkin saattaa vielä pitkittyä, niin saa kansakoulun johtokunta ottaa kansakoulun nykyisen opettajan vakinaiseksi, ehdolla, että opettajatar suostuu menemään Sarkkilan kouluun, jos Ylämäen koulu saadaan lakkauttaa kaksoiskouluna olemasta". Naisopettaja ei ilmeisesti halunnut noin epävarmoilla ehdoilla kouluun jäädä ja elokuun 21. päivänä 1900 hyväksyi piirin tarkastaja koulun väliaikaiseksi opettajaksi Lydia Franssilan, joka oli johtokunnankokouksessa 19.8.1900 yksimielisesti tehtävään valittu.

Vaali oli erittäin merkityksellinen myös koulun toiselle opettajalle, sillä valitusta tuli myöhemmin koulun miesopettajan P. V. Huttusen elämänkumppani, joka jäi vakituisesti koulun asukkaaksi, vaikka hänen virkansa lakkautettiinkin jonkin vuoden kuluttua. Koska väliaikainen virkasuhde kestää vain vuoden, oli seuraavana keväänä julistettava virka haettavaksi. Tässä asiassa Hämeenlinnan piirin kansakoulutarkastaja A. J. Törnqvist neuvoi kirjeessään 6.4.1901 johtokuntaa seuraavasti: "Kirjeenne johdosta v. k. 19 päivältä lausun, että Ylämäen koulun opettajattaren viran voi jättää vakinaisesti täyttämättä, kun on epätietoista, miten asiat muodostuvat. Jos asia on kesän alussa epäselvä, mutta tiedetään, että Ylämäellä opettajaa tarvitaan, niin sopiihan yhden vuoden viransijaisuus julistaa haettavaksi, ellei ole hyvinkin kompetenttia tulossa ilman hakua." Sellainen henkilö olikin saatavissa, hän oli vain muuttunut sukunimeltään, Lydia Fransilasta oli tullut Lydia Huttunen. Hän hoiti virkaa vielä kahteen otteeseen, kunnes se lakkautettiin 24.7.1904 Sarkkilan koulun tultua perustetuksi. Viime mainitun koulun ensimmäiseksi opettajaksi tuli opettajatar Oiva Sisto, joka myös kuten niin monet noina aikoina ovat opettajantyönsä aloittaneet, toimi sittemmin Heinäsuon kouluksi muuttuneen Sarkkilan koulun opettajana vuosikymmenten ajan. Kun Sarkkilan ja Heinäsuon kylissä oli vähemmän oppilaita, joutuivat myös Saarikunnan kylien lapset siellä käymään, jotta Ylämäen koulu voitiin pitää yksiopettajaisena. Kulkuyhteys Saarikunnasta järven takana olevaan kouluun oli varsin hankala kelirikon aikoina, joten järjestelyä ei pidetty onnistuneena. Lopulta Ylämäen koulu taas oli, oppilasmäärän lisäännyttyä muutettava kaksiopettajaiseksi. Tämä tapahtui 27.10.1911 ja lopullisesti erosivat koulupiirit toisistaan, kun Viialan kunta perustettiin ja kuntien, samoin kuin koulupiirien raja tuli kulkemaan vesistöä myöten.

Uuden vuosisadan ensimmäisellä kymmenluvulla

Koulupiirin pienentyminen merkitsi Ylämäen koulun kohdalla takaªaskelta. Koulun muututtua yksiopettajaiseksi, joutui koulutyö useiksi vuosiksi vain miesopettajan hoitoon ja vaikka osastoluokka sinänsä ei ole huonompi kuin yksi luokka opettajan johdossa, kuten kokemus vuosikymmenten aikana on osoittanut, opetus menetti osan tehostaan, etenkin kun tämän ajan yhdessä opetettavien määrä sai olla kokonaista 50 oppilasta. Tyttöjen käsityönopettajanvirka perustettiin jälleen ja uutena toimintamuotona alkoivat jatkokurssit, joihin saatiin apurahaa valtiolta 250 mk vuodessa, mikäli niitä haluttiin pitää. Ylämäen koulun ensimmäinen jatkokurssi alkoi 20.10.1902. Ilmoituksen apurahan saannista teki Hämeenlinnan piirin tarkastaja Rufus Saikku 20.5.1902 ilmoittaen samalla koulun saamasta valtionavusta ompelukonetta varten. Sitä myönnettiin Suomen koululaitoksen Ylihallituksen päätöksellä 40 % hankintahinnasta, jos kone oli kotimaista valmistetta ja sama oli voimassa höyläpenkeistä. Ompelukoneen apuraha oli kaikkiaan 60 mk. Tämä ilmoitus oli viimeisiä Hämeenlinnasta käsin tulleita, sillä 1.8.1902 Ylämäen koulu siirtyi Tampereen kansakoulupiiriin kuuluvaksi. Tarkastajana uudessa piirissä oli Kaarlo Levén.

Ajan merkit heijastuivat myös koulun työssä ja elämässä. Sen merkkinä oli Keisarillisen Suomen Senaatin Kirkollisasiain Toimituskunnan päätös 7.3.1904, joka koskee naiskäsitöiden opettajan ottamista uudelleen, päätös on nimittäin venäjänkielinen. Onneksi sen mukana seurasi myös suomenkielinen kopio, sillä muutoin olisi asiakirjasta selvinnyt sen lukijoille vain päivämäärä ja pari markkamäärää merkitsevää lukua 100 mk ja 50 mk, joista edellinen merkitse kunnan osuutta vuosipalkasta ja jälkimmäinen valtionapua. Koulutoimen ylihallitus taas ilmoitti 8.3.1904 tehdyllä päätöksellä, että vain keisarillisen perheen kuvia saa ilman asianomaista lupaa pitää näkyvällä paikalla.

Opettaja P. V. Huttusen toiminta koulun palveluksessa päättyi keväällä 1906 ja lopullisesti hänen erotessaan seuraavan vuoden heinäkuussa. Viransijaisena hänen viimeisen virkavuotensa aikana oli ollut Edvard Koski. Samalla erosi myös rouva Lydia Huttunen käsityönopettajan tehtävästä. Johtokunta lausui suuren tunnustuksensa heidän työlleen ja vielä kauan muistaa vanhempi polvi kiitollisuudella koulunsa ensimmäistä opettajaa. Kesällä 1907 tuli sitten opettajanviran hoitajaksi opettaja Johan Oskari Kataisto, jonka työpäivä koulun palveluksessa jatkui halki vaihtelevain vuosien yhtämittaa heinäkuun loppuun 1950, muodostuen siten pisimmäksi, mitä koulun historia nyt ja kenties aina tuntee. Elokuun alusta 1907 hoiti tyttöjen käsityönopettajan tehtävää Tyyne Hildén, joka jo vuoden oli ollut viransijaisena tässä tehtävässä ja jatkoi sitä siksi kunnes koulu jälleen sai toiseksi opettajakseen naisopettajan syksyllä 1911. Viime mainittuun virkaan tuli tällöin opettaja Aina Amanda Tiihala, joka puolestaan hoiti virkaansa 31 vuotta aina siksi, kunnes se jälleen lakkautettiin 28.2.1943. Nämä pitkäaikaiset viranhoitajat merkitsivät määrättyä vakinaistumista ja kiinteyttä koulun toiminnassa, ettei kaikki sitten sujunut säännöllisesti ja normaalisti, ei ollut heidän vallassaan.

Poikkeuksellisia vuosia koulutyössä

Koulun olemassaoloaikaan sisältyi myös aikoja, jotka ovat aiheuttaneet mullistuksia kansamme elämässä ja luonnollisesti ovat niiden vaikutukset heijastuneet koulunkin työssä. Suuri kansallinen murroskohta on ollut ennen kaikkea vapaussota, jonka rintamien kulkiessa Vesilahden läpi, seurasi paljon onnettomuutta ja hävitystä. Näistä päivistä kertoo keskeytynyt luokkapäiväkirja, joka on säilynyt sodan melskeistä, kuten kaikki muukin koulun arkistoaines, vaikka koulurakennus joutuikin tuhopolton kohteeksi. Ansio asiakirjojen säilymisestä kuuluu opettaja J. O. Kataistolle. Näin on säilynyt korvaamaton asiakirja-aines koulun perustamisvaiheista, seikka joka on tehnyt mahdolliseksi tarkistaa tämän historian muistinvaraisen aineiston.

Vuosi 1917 oli tavanmukainen ja säännöllinen. Mm. jatkokursseja pidettiin ja joissa suomen opettajana oli ylioppilas (myöhemmin rovasti) Saleva opettaja Tiihalan opettaessa historiaa. Kurssi jäi sodan takia kesken, mutta myös tarkastaja Paasikallio ehti käydä opetusta seuraamassa. Kevätlukukausi alkoi tammikuun 10 päivänä 1918 ja jatkui kuukauden loppuun, jolloin se keskeytyi Vesilahden Ylämäen Punasen Kaartin otettua koulun haltuunsa, kuten opettajan kalenteriin tehty merkintä kertoo 31.1.1918. Päivä oli vielä ollut täydellinen koulupäivä. Sama kalenteri kertoo kaartin lähteneen 5.3.1918 ja päiväkirjan mukaan jatkui koulutyö 11.3. keskeytyäkseen jälleen 25.3., jolloin päivän kohdalle on merkitty joitakin tunteja ja muistutus sarakkeeseen lyijykynällä "Ei ollut koulua punasten kapinan vuoksi" (käsiala on op. Aina Tiihalan). Päiväkirjathan ovat muutoin musteella kirjoitetut. Seppälä, Hakkinen ja Halmee oli poltettu ja opettaja Tiihala pyysi punaisten joukossa olevan längelmäkiläisen pojan auttamaan kyytimiehenä ja siirsi tavaroita turvaan Uudentalon latoon Miekalle menevän tien varrelle ns. Halmeen-Ojalan tiellä. Osa tavaroista säilyi koulun saunassa, josta ne tosin myöhemmin varastettiin.

Opettaja Aina Tiihala mainitsee käyneensä koululla 24 päivä huhtikuuta 1918 myöhään illalla ja Miekalle päästyään alkoivat tulet näkyä (koulu pantiin palamaan noin kello 22). Sinä keväänä ei enää koulua pidetty ja vaikeuksia oli sen aloittamisessa seuraavanakin syksynä, sillä koulusta olivat jäljellä vain palaneet rauniot. Johtokunnan kokouksessa Halmeenmäen ainoassa palamatta jääneessä asuinrakennuksessa Lepo-Seppälässä keskusteltiin, miten jatketaan keskeytynyttä lukukautta, jotta oppilaat voidaan siirtää seuraavalle osastolle. Päätökseksi tuli, III ja IV osaston oppilaat suorittavat lukukautensa elokuun puolivälistä syyskuun loppuun, josta alkaen aletaan uusi lukuvuosi alempien osastojen oppilaiden ja pienten lasten lukukauden järjestäminen jätettiin tarkastajan ja opettajan tehtäväksi. Vuokrahuoneista selkoa ottamaan valittiin opettaja J. O. Kataisto ja emäntä A. Nieminen. Myös uuden koulurakennuksen rakennuspuuhiin päätettiin heti ryhtyä. Kokouksessa mukana ollut kansakouluntarkastaja Arvi Paasikallio (Ikaalisten piirin tarkastaja) lupautui toimittamaan piirustukset, jotka esitettäisiin kuntakokoukselle.

Seuraavassa kokouksessa todettiin, että neljästä kysymykseen tulevasta ja palosta säästyneestä talosta, jotka olivat Mulli, Viskari, Ala-Rooseli ja Hakkila, kaksi ensin mainittua kieltäytyivät huoneita vuokraamasta ja koulu päätettiin sijoittaa kolmanteen, siis Lohnattilan Ala-Rooselille. Koska se kuitenkin oli piirin laidassa, päätettiin toinen luokkapari sijoittaa Hakkilaan (näin ei kuitenkaan tapahtunut). Asia jätettiin kuntakokouksen ratkaistavaksi, etenkin koska Hakkilan vuokrahuoneiden saamisesta ei ollut täyttä varmuutta.

Vielä kolmaskin kokous pidettiin ennen koulun alkamista ja tällöin heräsi kysymys Mantereen erottamisesta omaksi koulupiiriksi. Tämä kysymys kytkeytyi myös koulurakennuksen paikkakysymykseen, sillä kokous katsoi, että jos Mantere olisi oma piirinsä, olisi Ylämäen koulu rakennettava entiselle paikalleen, joka on piirin keskellä, ja myös siksi että voitaisiin käyttää uuden hyväksi se mitä entisestä oli säästynyt, nimittäin perustukset, kellari, sauna ja kaivo. Mutta jos piireille oli rakennettava yhteinen koulutalo, olisi nämä piirit uudelleen yhdistettävä ja kunnan ryhdyttävä sitä varten tarpeellisiin toimenpiteisiin. Tämä tapahtumasarja on ollut alkuna siihen, että Mantere todella myöhemmin sai oman koulunsa, tosin pitkällisen taistelun jälkeen. Vuokrasopimusta kouluhuoneista tekemään valittiin puheenjohtaja M. E. Seppälä ja opettaja J. O. Kataisto ja koulutyö päätettiin alkaa syyskuun 2 päivänä. Sitä ennen pidettäisiin oppilaiden sisäänkirjoitustilaisuus maanantaina 26.8.1918 Tohkalassa.

Luokkapäiväkirjan mukaan on koulutyö alkanut 9.9.1918. Koulun päästötodistukset lukuvuoden 1917-1918 osalta on päivätty 30.11.1918. Ala-Rooselin talosta oli saatu vuokratuksi ns. pytinkirakennus, jossa oli miesopettajalle varattuna kaksi huonetta ja keittiö toisessa päässä rakennusta, keskellä salihuone luokkahuoneeksi ja rakennuksen toisessa päässä jälleen kaksi huonetta naisopettajaa varten. Talon ns. pirttirakennuksesta oli vuokrattu pirtti toiseksi luokkahuoneeksi. Pulpetit ja muu koulukalusto oli hankittu kunnan muilta kouluilta, tehtaalta ja osittain teetetty. Urkuharmoonia ei ollut. Näissä poikkeuksellisissa oloissa koulu toimi kaksi lukuvuotta eli vuodet 1918- 1919 ja 1919-1920, jonka jälkeen uusi koulutalo uudelle paikalle rakennettuna oli valmis vastaanottamaan opettajat ja oppilaat suojiinsa.

Sota-aikana aiheutti keskeytyksiä koulutyössä myös pari kymmentä vuotta myöhemmin, nimittäin syksyllä 1939, jolloin talvisota syttyi 30.11.1939. Koulutyöhön ei sodan uhka ollut tuonut olennaista muutosta, mutta määräysten mukaan koulun ikkunat oli peitettävä pimennysverhoilla, joita oli koulutyön aikanakin jonkin verran käytettävä pimeinä aamutunteina. Myös yleisöjuhlaksi aiottu raittiusjuhla joulukuun ensimmäisen päivän iltana jäi tällöin pitämättä. Viimeinen koulupäivä oli joulukuun toinen, sillä kolmas päivä oli sunnuntai ja maanantaina oli lupapäivä. Seuraavan päivän kohdalla 5.12.1939 kertoo päiväkirja: "Lupaa opetusministeriön määräyksestä; alkaneen sodan tähden". Sinä jouluna jäi myös koulun joulujuhla pitämättä. Vasta maaliskuun 18 päivänä palasivat oppilaat jälleen koulutyöhön ja kevätjuhla pidettiin poikkeuksellisesti vasta kesäkuun 17 päivänä 1940.

Uuden sodan syttyminen kesällä 1941 aiheutti sen, että koulun lukuvuosia tuntevasti lyhennettiin. Ensimmäinen sodanaikainen lukuvuosi alkoi tosin syyskuun 1 päivänä 1941 ja päättyi toukokuun 20 päivänä 1942, mutta jo seuraavana vuonna lyheni lukuvuosi toista kuukautta ja syksyllä 1943 aloitettiin säännöllinen koulutyö vasta lokakuun 1 päivänä. Viimeisenä sotavuonna leimasi alkusyksyä suuri epävarmuus maan kohtaloista ja koulutyökin alkoi vasta lokakuun 9. Vielä seuraavanakin vuonna lisättiin työtätilanteen takia kesälomaa viikolla, mutta sitten alettiinkin jo päästä säännöllisyyteen myös koulutyössä, samoin kuin muukin elämä alkoi asettua rahanomaisiin oloihin.

Koko sota-ajan liittyi koulutyöhön myös toimintaa maan talouselämän tasapainossa pitämiseksi ja sen lisäksi, että lasten työsuoritusten merkitystä vaikeana aikana erityisesti korostettiin, suoritettiin monia keräystehtäviä kouluaikanakin maan vaikean raaka-ainetilanteen tähden. Tällöin mm. koululaiset keräsivät huomattavat määrät kumi- ja metalliromua, lumppuja sekä jätepaperia ja kesäaikana osallistuivat maataloustyöhön erikoisen Nuorten Talkoot-toiminnan muodossa. Talkoojohtajina kansakoulunopettajat suorittivat merkittävän työpanoksen vaikeina aikoina. Ylämäen koulupiirin alueella talkoojohtajana toimi opettaja Helmi Aaltonen ja koko kunnan alueella opettaja Helvi Penttinen.

Koulun olemassaolon aikana sattuneet kolme sotaamme ovat siis kouriintuntuvasti koskettaneet myös koulua. Mutta päiväkirjoja selatessa voi todeta, että niin pian kuin tilanne on sen suinkin sallinut, koulun toiminta on vanhaa tuttua rataansa järkähtämättä jatkunut. Se on muodostanut vaikeinakin aikoina yhden kulmakiven ja järjestyneessä yhteiskunnassa ja sen toiminannan uudelleen elpyminen vaikeuksien jälkeen on luonnut uutta uskoa menestyksellisen kehityksen jatkumiseen.

Mantereen koulupiirin muodostaminen

Ylämäen koulupiirin pohjoisosan muodostavia Hakkilan, Vännilän ja Mantereen kyliä nimitetään yhteisellä nimellä usein Mantereeksi. Milloin ajatus tämän kyläkunnan omasta kouluhankkeesta on saanut alkunsa, ei tarkalleen selviä asiakirjoista. Jo silloin kun kysymys Ylämäen koulun laajentamisesta kaksoiskouluksi oli viime vuosisadan lopussa esillä, lausuttiin julki ajatus toisen luokkaosaston sijoittamisesta Hakkilaan. Kun koulutalo Halmeenkylässä valmistui, hautautui Mantereen asia moniksi vuosiksi. Sitä ajettiin kuitenkin edelleen niin pitkälle, että tämän vuosisadan toisella kymmenluvulla esitys sen erottamisesta omaksi piiriksi oli "Hallituksen harkittavana tai kenties jo hyväksymäkin", kuten Ylämäen koulun johtokunnan kokouksessa kesäkuussa 1918 arveltiin. Tällöinhän oltiin koolla päättämässä, miten koulutyötä jatkettaisiin sodan hävityksen jälkeen.

Kunnankokous päätti rakentaa Narvan ja Ylämäen koulutalot uudelleen, ensin Narvan v. 1918-1919 ja vuoden kuluttua Ylämäen ja tilata viime mainittua varten kaksiopettajaisen koulun piirustukset HämeenªSatakunnan maanviljelysseuran rakennusmestarilta Arvi Männistöltä.

Suunnitelmat tehtiin ensin entistä paikkaa varten, mutta tällöin Mantereen edustajat Frans Marttila ja Eemil Hakkila ilmoittivat, että he eivät hyväksy entistä koulupaikkaa, koska se on kaukana Mantereen kylästä, vaan jos koulu kaksoiskouluksi rakennetaan, he ehdottavat koulun paikaksi Koskenkylässä olevasta Päivääniemen johtavan tienhaarasta noin 100 metrin päässä olevaa Harttalanmäkeä piirien yhteisen kaksoiskoulun paikaksi. Koska riita koulun paikasta näytti ajavan karille koulun rakennussuunnitelman, kutsui johtokunta, kunnallislautakunnan kanssa neuvoteltuaan asiaa ratkaisemaan kouluneuvos A. Tarjanteen kouluhallituksesta. Ennen hänen käyntiään mittasi maanmittausinsinööri Kiehelä koulumatkat Lempäälän rajalta Ylämäkeä kohti kahdesta pisteestä, nimittäin Päivääniemestä ja Vesilahden ja Lempäälän rajana olevan Hulausjärven salmen ylittävän ns. Köpinsillan puolivälistä. Mittaus osoitti keskeisimmäksi paikaksi ennen mainitun Päivääniemen tienristeyksen Koskenkylässä.

Kouluhallituksen edustaja ei nyt katsonut voivansa hyväksyä Harttalanmäkeä koulun paikaksi kahdestakin syystä. Ensinnäkin oli tonttimaa liian kaltevaa rinnettä koulun paikaksi ja toiseksi paikka oli keskipisteeksi lasketun pisteen pienemmän piirin, siis Mantereen puolella. Vanhan koulun tontin hän sen sijaan hyväksyi ehdolla, että siihen hankittaisiin lisämaata. Ehdolla koulupaikaksi oli myös Koskenkylässä oleva Veijanmäki.

Kysymys koulun tontista ratkesi kunnan ostettua Halmeenmäen Seppälän tilan. Kouluhallituksen edustaja kouluneuvos Tarjanne muisti tämän tontin, vaikka sitä ei vielä hänen paikkakunnalla käydessään koulupaikaksi ajateltu, ja hyväksyi sen, sillä venäläisten maailmansodan aikana rakentama tykkitie, ns. vallitie, lyhensi matkaa Mantereeseen noin 800 metriä. Mantereen kouluhanke raukesi sillä kertaa siihen.

Kokouksessaan 6.8.1923 hyväksyi kunnanvaltuusto uuden kansakoulupiirijaon. Sen mukaan Vesilahden kunta jaettiin 14 koulupiiriin. Ylämäen piirirajat määriteltiin seuraavasti: Köpin sillasta Heinälahtea myöten Arpiaisten lahteen ja Karstujärveen, edelleen Kortejärveen (myöhemmin kuivattu), Heikkilän talon kautta Ruokosten tienhaaraan, Kaltsilan järven itäpäähän, josta Rimminojaa myöten Koskenkylän maantielle ja suoraan Lempäälän rajaan siihen kohtaan, jossa se jyrkästi kääntyy itään ja pitkin pitäjien välistä rajaa Köpin sillalle. Näin ollen Mantere sisältyi Ylämäen piiriin.

Huhtikuun 15 päivänä 1921 annettiin uusi oppivelvollisuuslaki, jonka perusteella kiertokoulut lakkasivat ja piireihin, missä oli täydellinen kansakoulu perustettiin alakoulut. Ylämäen alakansakoulu aloitti toimintansa syksyllä 1922. Manterelaiset katsoivat, että kouluikäiset olivat liian pieniä kulkemaan Ylämäen alakoulussa. Kunnanvaltuusto päättikin joulukuun 22 päivänä 1925 muodostaa osasta Ylämäen koulupiiriä ns. Mantereen koulupiirin, johon tulisi toistaiseksi vain alakansakoulu, joka tulisi kiertäväksi ja siirtyisi Narvan piiriin toiseksi puoleksi lukuvuotta. Koulu pysyi kuitenkin paikallaan Mantereessa, jossa sille oli hankittu huoneisto Hakkilan kartanosta 10 vuodeksi 250 markan kuukausivuokraa vastaan. Asian järjestämisen oli valtuusto katsonut kiireelliseksi. Koulu tuli Ylämäen koulun johtokunnan alaiseksi, mutta sillä oli myös oma johtokuntansa.

Helmikuun kolmantena 1926 aloitti koulu toimintansa ja saman kuun 20 päivänä suoritti tarkastaja Arvi Sipola koulun tarkastuksen. Huoneet hän hyväksyi toistaiseksi ehdolla, ettei luokkahuoneessa opeteta samalla kerralla 20 oppilasta enempää ja ettei lämpimyyden tai muun hoidon suhteen ole moitteen sijaa. Lämmityksen ja siivouksen suorittivat oppilaat opettajan johdolla. Apulaisten pienuuden vuoksi, lienee työ jäänyt pääasiassa opettajan hoidettavaksi ja hänelle maksettiinkin siitä palkkiota 250 markkaa vuodessa.

Ensimmäinen lukukausi kesti kesäkuun 9 päivään ja koulussa oli 13 oppilasta, joista viisi poikaa ja kahdeksan tyttöä. Piiriin kuuluvista alakouluikäisistä kävi kuusi Ylämäellä, joten piirin alakouluikäisten luku oli 19. Pienuudestaan huolimatta koulu Mantereen oma ja kouluajatuksen ajajat olivat saavuttaneet ensimmäisen etapin. Kymmenen vuoden kuluttua koulu muuttui supistetuksi, mutta piirirajoista oli epäselvyyttä vielä paljon myöhemminkin, sillä maaliskuun 15 päivänä 1937 päivätyssä kirjeessään puheenjohtaja Kalle Marttila ilmoittaa: "Suunniteltuun Mantereen piiriin tulisi kuulumaan Mantere, Hakkila, Vännilä ja Mustinen niin, että Rassan ja Salon (Mullin) tilat vielä kuuluisi Mantereen piiriin." Rassan isäntä Johannes Rassa vastusti, Mullin isäntä Sulo Salo ei ottanut sen paremmin myönteistä kuin kielteistäkään kantaa. Näiden tilojen liittäminen Mantereeseen olisi tuonut piirirajan linnuntietä vajaan kilometrin päähän Ylämäen koulusta, vaikka koulujen suora etäisyys oli 3 km, tuolloin oli Mantereen koulu jo siirtynyt uuteen vuokrahuoneistoon Väinö Vilon taloon Mantereen kylässä. Oppivelvollisten luvun Mantereessa osoitettua laskusuuntaa, koulu lakkautettiin ja oppilaat siirtyivät jälleen Ylämäelle, mutta vain kahdeksi vuodeksi, nimittäin 1937-1939.

Sen jälkeen on koulu jälleen toiminut Mantereen Vilon talossa. Olemassa olostaan koulu on tunnustuksen velkaa nyttemmin jo manan majoille siirtyneelle kouluaatteen lannistumattomalle esitaistelijalle maanviljelijä Kalle Marttilalle. Kamppailu oman kylän koulusta on siirtynyt muille ja jatkuu yhä, sillä oppivelvollisten taas viime vuosina vähennettyä on tullut ajankohtaiseksi liian pienten koulujen yhdistäminen suurempiin. Oman koulutalon haave on elänyt turhaan jo neljättä vuosikymmentä, tuskin sitä koskaan saadaankaan. Mutta ennustelujen tekeminen tulevaisen suhteen ei tämän historian kirjoituksen puitteisiin kuulu. Kysymys Mantereen koulun olemassa olosta ja sen toiminnan jatkumisesta osoittaa kuitenkin, ettei kyläkunnan taistelu koulunsa puolesta suinkaan kuulu vain sinne, mistä kansakoulujen historia alkoi, vaan että sitä jatkuvasti käydään, ei vain Mantereessa, vaan monissa muissakin kylissä kautta Suomen.

Itsenäisyyden ajan kouluoloja

Koulupaikkakysymyksen ratkettua, ryhdyttiin koulurakennus puuhiin sodan tuhoaman tilalle. Rakennustöiden päätyttyä voitiin siirtyä uuteen koulutaloon kahden vuokravuoden kuluttua. Uusi talo oli tietenkin uudenaikainen jopa siinä määrin, että se on yhä vielä yli neljävuosikymmentä valmistumisensa jälkeen kunnialla puolustaa paikkansa nuorimpien rinnalla. Merkillistä kyllä se osoittautui samalla tavalla pieneksi kuin edeltäjänsäkin melkein heti valmistumisensa jälkeen. Uusi oppivelvollisuuslaki edellytti näet alakoulunkin perustamista. Kolmannen opettajan luokka jouduttiin sijoittamaan käsityöluokkaan, kuten edellisessä koulurakennuksessa toisen opettajan luokka. Opettaja-asunto oli myös vuokrattava. Uusi koulutalo, jossa parhaillaan olemme, on rakennettu osittain paikalla aikaisemmin olleen poltetun Seppälän talon päärakennuksen paikalle. Osa rakennuksen kivijalkaa oli entistä, laajennus tehtiin kivinavetan kivistä. Etelänpuoleisessa kivijalassa on muistona entisen isännän nimikirjaimet M. E. S. (Matti Evert Seppälä). Rakennus tehtiin L-kirjaimen muotoon eli ns. vinkkelirakennus.

Lyhyemmässä siivessä sen etelänpuoleisessa päässä on kolme huonetta ja keittiön käsittävä opettajan asunto, sen jatkona rinnakkain luokkahuone ja eteinen, jälkimmäinen keskellä rakennusta. Näihin nähden suorassa kulmassa on rinnakkain kaksi luokkahuonetta, joista pohjoispuolinen käsityöhuoneeksi alunperin tarkoitettu on miltei koko ajan ollut alimpien luokkien käytössä. Kahden viime mainitun jatkona on vihdoin rakennuksen läntisessä päädyssä kaksi huonetta ja keittiön käsittävä opettajanasunto. Pihamaan laidassa on puinen ulkohuonerakennus ja hiukan etäämmällä sauna, joka siirrettiin entiseltä tontilta, sauna säästyi koulun palossa. Rakennustilin loppusumma nousi neljällesadalletuhannelle ollen kaikkiaan 329.793 mk 71 p. Uusi koulutalo vihittiin tarkoitukseensa 28.10.1921.

Juhlatilaisuudessa esitetyssä puheessaan johtokunnan silloinen puheenjohtaja M. E. Seppälä muisteli noin 22 vuotta aikaisemmin pitämäänsä puhetta edellisen koulurakennuksen vihkiäisissä, miten hän silloin oli toivonut: "Tämä vankasti tehty laitos kestäisi seistä kaukaiseen tulevaisuuteen opin ja tiedon ahjona kuntamme nousevalle ja kasvavalle nuorisolle." Toisin siis oli käynyt. Ja hän jatkoi: "Suokoon Jumala ettei sille vastedes tapahtuisi sama kohtalo kuin edeltäjälleen, vaan että siinä vastaisuudessa saataisiin jatkaa sitä valitus- ja sivistystyötä, josta jo edellä mainittu on. Sekä suokoon Jumala sen nykyisille ja vastatuleville opettajille ja oppilaille voimaa ja siunausta jatkuvassa työnteossaan tässä nykyisessä opinahjossa."

Loppusanat

Koulu on elämän ympäristöistä liikkuvampi ja vaihtelevampi kuin mikään toinen. Se tulvii yltäkylläistä elämää, joka alati muuttuu muodoissaan. Entiset lähtevät ja uudet tulevat. Aina tapahtuu uutta, joka pulppuaa koulun elämän voimista, vaikka sukupolvet vaihtuvat.

Seitsemänkymmenen vuoden taival on inhimillisesti katsoen pitkä siihen sisältyy lukemattomia tapahtumia, tuhansia päiviä, ihmisten kirjava saatto, elämän kohtaloiden monisäikeinen kudos. Se on ollut työn aikaa, todellisen raivaajan uurastusta. Sen todetakseen tarvitsee vain kuvitella mielessään ajankohtaa, jolloin Ylämäen koulu aloitti toimintansa ja verrata sitä nykyhetkeen. Se on ollut rakentamisen aikaa, suomalaisen yhteiskunnan perustamis- ja alkuunsaattamistyötä.

Vanhassa koulussa, jossa meidän isämme ja isoisämme kävivät, vallitsi kova komento. Nuoria ei silloin hemmoteltu. Käskyt ja ojennuskeinot olivat tuntuvia. Laki oli ankara. Mutta ihmisten elämäkin oli kovaa ja ankaraa, koulu oli ympäröivän elämän kuvastin. Koulu kasvatti miehiä ja naisia, jotka eivät valittaneet, vaan jotka kävivät kovaan elämäntaisteluun käsiksi lujin ottein. Emme toivo takaisin noita aikoja. Olemme saaneet kokea suurta edistystä ja meidän tulee iloita siitä, mutta tärkeintä on, että meidän tulee edelleenkin tehdä työtä ja työhön sisältyy aina ponnistusta. Tämä vaatimus on yhä edelleenkin ytimenä koulun työohjelmassa.

Neljäkymmentä vuotta sitten, nykyisen koulurakennuksen vihkiäisjuhlassa lausutut silloisen koulun johtokunnan puheenjohtajan M. E. Seppälän sanat viitoittavat tietä edelleen tuleviin aikoihin: "Meidän ei ole sallittu katsoa tulevaisuutta eteenpäin, mitä se mahdollisesti myötänsä tuopi. Mutta kaikissa asioissa jättäykäämme ja tyytykäämme Jumalan johdatukseen