Ennen matkaa saimme Isengen kyläpäälliköltä herra Mwapelta seuraavanlaisia viestejä:

The invited team for official opening include: Meeri Salokangas, as guest of honor,Pietila~ Tapani, Nuutero Ossi, Eriksson Lars,Huhtala Annakaarina, Korkivirta Tuula , Lansiriinne Tapani, Leht Onen Anja and vanska Martta (Ms).   

other activities during the said period 13th October - 30th November 2007 include:

   -  Meetings with Isenge Village leaders, women and youths.

   -  Working with orphans and vulnerable children on child growth monotoring and nutrition  

   support.

   -  Meet the children at community school.

   -  Visit homes of different families

M.Salokangas, P.Tapani, N.Ossi, A.Huhtala, K. Tuula, L Tapani, O Leht and V Martta. The Isenge village community wish you blessings as you finally prepare visit to Zambia. Safe journey and good time together. See you. Mr London"

 "Hi Mr Tapani. We have discussed about the priority how to use the money you bring to us: 552 euros for school books and balls (pallot onneksi viemme mukanamme, käytettyinä, mutta toimivina), 448 euros for drugs to the Meeri Salokangas Health Post, 500 euros for family planning kits. We know the shops where we canmake the shopping, payments in local money. Malaria prevention tablets to be taken wk. (Mitähän mahtaa tarkoittaa?) Mwape be 4 coming. (Tämäkään ei sano mitään!) I have 14 volt solar panelthat need invetor for 150 wats on. Either two bicycles or small portable computer hich can be connected to internet. Mwape"

ISENGE AGAIN

Thank you for good communication. Every day we are thinking and planning about your visit. It is hot and dry season up to mid November. You need light clothes.

The credit card could not be used in Ndola shops. We still want to know how much you are able to spend on school and health post equipment and material, so that we can set priorities and have them ready for you to purchase since time will be short on 15/10 afternoon. Thank you. London Mwape

MR LONDON MWAPE TÄYDENTÄÄ ISENGEN MATKAN TIETOJA

"Up keep while in the village:we have arranged four meals for you from the 15th of Oct to the 17th Oct. The 17th Oct you will have breakfast before leaving for Livingstone. There are no shops at our village.

We expect you to contribute 30 euros/person for food costs. on the 16th of Oct main meals will be joined by invited guests like the Mayor of the City of Ndola.  Please bring a ppopular Finnish music operated cassette player. Kiitos Mwape"

GREETINGS FROM ZAMBIA

Greetings from Zambia/Isenge. On the 15th Oct transport meet you at the Ndola airport. Buy some items for the school and the health clinic. In the evening we discuss  about the programme. In the the 16th of Oct first breakfast, briefing about Isenge and watching some dancing. Crowning Meeri Salokangas as the Mother of Isenge. Presenting donations. Remarks. Lessons in the school about Finland. Visit one or two homes. Lunch and discussions with the local  leaders. Bring cameras with you. Kiitos: Mwape.

It will be busy time. If possible please bring me a camera to keep sending you pictures after your visit and also a phone which can be connected to e-mail. You will meet about 200 people: children, women, men and the old, the DC, Ndola Mayor and the Doctor. Sleeping 2 people will share the room. We expect you donate some of your sleeping bags for future use. I will send you e-mail in four days when I go to the town. Mwape.

Ohessa seuraa teksti, joka syntyi tämän Afrikan matkamme aikana. Eri paikoissa, kun havaitsimme, että jotain nettiin viittaavaa oli olemassa, pyrimme pääsemään koneelle ja kirjaamaan kotiväelle luettavaksi, mitä missäkin on tapahtunut. Tapahtumista kertoo lähinnä oppilaskuntaa ohjaava opettaja, sillä hän oli ainoa, jolla oli salasana, jolla pääsi matkalta täydentämään Koulutien Uutisten tekstiä. Muukin porukka on saanut tekstin leuettavakseen, eikä kukaan ole siihen mitään erityisiä muutoksia vaatinut.

Kirjoittaminen ei aina ollut helppoa. Muutamissa paikoissa näppäimistöstä puuttui osan kirjainten kohdalta merkki siitä, mistä kirjaimesta oli kyse. Ja näppäimistöt eivät ihan kaikkialla maailmassa ole samanlaisia kuin meidän oman kotikoneemme näppäimistöt. Lisäksi muutamissa paikoissa koneiden toiminta oli melkoisen takkuilevaa. Jokatapauksessa jonkin verran tunnelmasta ja elosta ehkä onnistuttiin kotikulmille välittämään. Väkeä kävi reissumme aikana toistatuhatta seuraamassa kulkuamme ja siitä olemme äärettömän kiitollisia. Tuntui, että olimme todella viemässä eteenpäin yhteistä hanketta.

Miten nyt sitten jatkamme? Olemme ainakin nähneet kohteen, jonka kanssa meillä on työtä pitkälle tulevaisuuteen. Ymmärrämme myös sen, että ei välttämättä ole kovin hyvä, jos keskelle ei mitään kehittyy parissa kymmenessä vuodessa kylä, joka on kuin eri maailmasta ympäröivään maailmaan nähden. Tämän takia onnistuimme matkalla valmistelemaan myös muita yhteyksiä Sambiaan: nunnasisar Mainzan koulussa samoin kuin herra Nachuman esittelemässä orpokodissa on haastetta kylliksi myös koulumme ulkolaisille yhteistyökumppaneille.  Näillä sivuilla pyrimme kertomaan jatkossa tarkemmin siitä, miten hankkeet etenevät.

NO NYT SITÄ SITTEN OLLAAN MATKALLA

 1. Lähtö

Aamulla klo 9.36 kaikki alkoi siitä, kun ohjaava opettaja poikkesi Vänskän perheen luona katsomassa, missä tunnelmissa Martta ja hieman kauempaa Viraantieltä saapuva Ossi lähtisivät matkaan.

Tunnelma oli iloinen ja luottavainen. Paras todistus siitä olivat talon edustava kissa ja iloinen koira, joilla Martan matkaan lähtö oli ihan selvä juttu. Niemen Kari pakkasi nuoret autoon ja ilman suurempia pillityksiä päästiin matkaan. Ossille tilanteesta oli se etu, että voi jättää historian kirjan pois kuormasta äidille. Matkalla historian opettaja kyllä ehtii kiduttaa Ossia kirjan asioilla ja emmeköhän me ehdi matkan aikana tehdä ihan tarpeeksi itse historiaa, ettei muiden aikaansaannoksia ainakaan talla matkalla tarvitse kirjasta lukea.

Itse pääsin kyytiin kotoani klo 10.30. Päivä oli mitä kaunein. Autossa oli iloinen tunnelma, vaikka hieman suru puseroon tulikin Toijalan ABC:llä, kun yksi Anna-Kaarinan saattaja oli surun murtama. Uskon kyllä itse, että tällä hetkellä, kun tätä naputtelen Amsterdamin kentällä, pojan mieli on paljon parempi, kun sai todennäköisesti syödä asemalla mieliherkkuaan.

2. Lento Helsingistä Amsterdamiin

Kentälle kun saavuimme ostimme ensin uuden lipun Meerille, joka hieman lyhensi oleskeluaan Sambiassa. Hän palaa jo 12.11.2007 lennolla takaisin, jotta ehtii sitten paremmin leipoa vaikka joululeipomiset koko perheelle.

Siinä samalla sitten ostettiin uusi lippu yhdelle muullekin matkalaiselle, jonka lippu oli jäänyt kotiin. Siitä ei sen enempää hämminkiä tullut, sillä rahalla saa, mutta KLM:llä ei kyllä pääse. Ainakaan aikataulun mukaisella lennolla. Lento oli heti myöhässä, tosin vain puoli tuntia.

Martan, Ossin, Anna-Kaarinan ja Lassen kanssa tankkasimme kentällä nauttien pienet annokset jättihampurilaisia ja juustosellaisia. Ja hyvä niin, silla koneessa eteen kannettu tuokkonen "makaruuni"sekoitusta oli sen verran tulista, että taisi useimmille jäädä kippoon.

Muuten lento meni hyvin. Naimme, miten vetinen maa Les Pays Bas - Alankomaat on. Schipholin kenttä on hurjan suuri ja sen kaupoissa ja kuppiloissa saimme oivasti kulumaan ajan ennen Nairobin koneemme lähtöä.

Yritimme Helsingissä saada tälle pitemmälle, noin 10 tunnin lento-osuudelle, paikkoja exit-ovien läheltä, jotta pitkä turvamiehemme saisi kunnolla jalkansa suoriksi, mutta toive oli turha. Kone on viimeistä paikkaa myöten täynnä ja istumme koneessa hieman toisistamme erillään. Odotettavissa on mieleenpainuva lento Kenyan Airwaysilla.

Tunnelma porukan kesken on yhäkin mahtava. Joukossa on puheliaampia ja hiljaisempia ihmisiä, mutta uskon, että tulemme hyvin toimeen, silla ainahan voi vetäytyä hieman sivummalle, jos jonkun jutut alkavat kyllästyttää. Ja nyt kun kaikki Ossia lukuun ottamatta ovat ottaneet ensimmäiset malariatablettinsa, huomaa, että jokin kumma sivuvaikutus siinä on. Ihmisten välittömyys on lisääntynyt ja vatsankin toiminta on saanut uutta puhtia. Yksi kertoi kokeneensa jo pienoisen ripulinpoikasen. Se kaikki on vain hyvää harjoitusta itse Sambiaa varten.

Sambiasta saimme ennen lähtöä useita tekstiviestejä, joissa meidät toivotettiin tervetulleeksi toiseen kotiimme. Tuliaisia on matkassakin aika runsaasti, kukaan ei silti joutunut laukustaan ylimääräistä maksamaan. Minullekin virkailija vain totesi, että "eikös ne mene kaikki hyvään tarkoitukseen."

Kuvien nettiin saamisesta emme vielä ole lainkaan varmoja. Sen näkee sitten paikan päällä. Kaikenlaisia teknisiä vempaimia meistä hyvin ennalta huolehtinut ja opastanut Hannele Virtanen pakkautti mukaamme. Jos ei niitä näe nyt, niin ainakin matkan jälkeen järjestämissämme tilaisuuksissa, joihin olette kaikki tervetulleita. Ja aiomme muuten tehdä lisää näitä Isenge-paitoja. Nämä ovat erittäin hyvälaatuisia, meillä on monta kirkasta, kaunista väriä. Sellaisia voi joulumyyjäisiin tilata itselleen. Paidan voi varata osoitteesta hannele.virtanen@vesilahti.fi tai 03 31430 500. Paidan hinnan tiedän palattuani. Värin saa vapaasti valita, mutta nyt Sambiaan toimittamassamme erässä on keltaisia, vihreitä, punaisia, oransseja ja ruskeita paitoja. Laitamme paidalle sen verran hintaa, että siitä jäisi Isenge-hankkeen kehittämiseen tulevaisuudessakin. Ihme, miten monta hienoa ideaa on meille ehtinyt jo päähän pälkähtää, vaikka on ehditty olla matkassa vasta muutama tunti.

Katsotaan, onko huomenna kerrottavaa pysähdyksestämme Kenian Nairobissa ja saapumisesta Lusakaan, Sambian pääkaupunkiin. Kauniita unia teille kaikille siellä kotimaassa. Me lähdemme tästä nyt Ossin kanssa portille F6 odottamaan ystävällistä vastaanottoa lennolla ja istuinpaikoilla 36AB.

3. Lento Amsterdamista Nairobiin

lahti Amsterdamista ajallaan. Iloinen yllätys ennen koneeseen siirtymistä oli, kun Uni-Merituuli Metso oli hoitamassa lähtöselvitystä. Selvällä suomenkielellä saatiin palvelua ja samalla lyhyt selvitys nimen taustasta. Tuntui kovin kotoisalta.

Nairobiin lentänyt Kenyan Airwaysin kone oli yksi neljästä yhtiön Boeing 777-200 koneesta. Varsin uusi ja kaikki viimeisin lentokoneissa oleva matkustusmukavuutta lisäävä tekniikka oli käytössämme. Todella ystävällinen palvelua ja koska paikkani Ossin kanssa sattuivat olemaan hieman sivussa muusta porukasta, saimme jopa lennon aikana hieman levätä.

Istuessamme paikoillamme koneessa, marssi ohitse viereisen penkkirivin luota Kangasalan lukion rehtori Teuvo Ropo. Pieni on maailma. Vaihdoimme muutaman sanan hänen kanssaan Nairobissa. Keskustelu tyrehtyi siihen, kun hän kysyi jotain hotellista, johon majoitumme. Vastaus oli aika karu.

Amsterdamista on Nairobiin 4153 mailia ja lento kesti 8 tuntia 45 minuuttia. Näytöllä näkyi vähän väliä suahilinkielinen teksti "Makisio ya saa za kuwasili" ja ajaksi se ilmoitti 5.54. Olimme siis saapumassa muutaman minuutin etuajassa Lusakaan.

Valtaosan matkasta lensimme 37 000 jalan korkeudessa ja ulkolämpötila näytti - 54 Fahrenhaitia. Täytyy sitä maailmassa sitten olla kaikenlaisia mittoja.

4 Klops-klops - kukkokiekuu

Ei uskoisi asuneensa yötä 2 miljoonan asukkaan kaupungissa. Ulkoapäin majapaikka näytti halkovajalta, mutta sisältä se oli oikein kodikas pikku tupa, jonne meidän kolmen miehen oli helppo ryömiä moskiittoverkon suojiin. Yöunta häiritsi vain aika ajoin majan peltikatolle putoilleet pähkinät, paikallisten varisten keskustelu ja kyllä naapurituvan Anjakin alkoi klo 4.30 puhua. Ilma oli mukava noin 18 astetta ja Anna-Kaarinakin sanoi saaneensa nukuttua todella hyvin.

Maksaa koitettiin myös. Mikaan ei mennyt niin kuin piti. Eilen illalla nainen sanoi, että visalla voi maksaa, tänä aamuna olisi pitänyt olla seteleitä. Kovan ystävällisen keskustelun jälkeen pääsin oikein pomon koppiin. Sieltä löytyi valkoihoinen suuri päällikkö, jolla oli kaikki nykyajan vempaimet ja onnistui se maksukin lopulta visalla.

Syömme tunnin myöhässä valmistunutta aamiaista ja jatkamme sen jälkeen taksilla bussiasemalle ja alamme 50 000 kwachan hintaisen kyydin kohti Ndolaa.

Matkamme mielenkiintoisimmat hetket ovat nyt edessä.(maanantai 15.10.2007 klo 7.45)

4. Nairobissa

oleskelu ei ollut kovin pitkä. Muutama joukostamme käytti senkin ajan hyväkseen lepäämällä odotussalin lattialla ennen seuraavalle lennolle siirtymistä. Lento lahti jälleen ajallaan eikä lennosta ole kuin hyvää sanottavaa.

5. Saapuminen Sambiaan

sunnuntaina 14.10.2007 klo 10.07 oli onnistunut, kuten kaikki muukin tähän asti. Koneesta ulos astuessa törmäsi lämpöaaltoon. Ei sentään vielä ollut lähellekään 40 astetta, lieneekö ollut 30.

Odotusjonosta kohdallemme tuli onni saada siirtyä diplomaattien kaistalle ja kaikki sujui kuin valettu. Saimme passiimme pikaisesti leimat oikeilla päivämäärillä ja voimme siirtyä odottamaan laukkujamme. Passintarkastukseen jonottaessamme Martta oli jo hihkunut, että hän oli hihnalla nähnyt oman laukkunsa.

Lopulta sieltä löytyi kaikkien laukut. Apuun tarjoutui heti pikkolo kantamaan laukkuja ja me hölmöt tietysti tartuimme tarjottuun apuun. Muutaman kymmenen metrin matkasta saimme loppujen lopuksi pulittaa 8 Amerikan dollaria, mutta maahan oli päästy ja ensimmäinen rahanvaihto suoritettu. Enpä ole koskaan ennen minkään maan valuuttaa vaihtanut 5.800.000,00 miljoonalla, kyseessä on siis kwacha ja yksi euro on 5.300 kwachaa.

Laukkupoikamme onnistuivat järjestämään meille nopean taksikyydin majapaikkaan. 150.000,00 kwachalla/taksi. Matkan aikana saimme mukavaa kuvaa ja selostusta sambialaisten elämästä. Ajomatkaa oli 27 kilometriä. Matkan varrella meni tien sivussa usein polkupyöriä, joilla kannettiin valtavan suurta kuormaa. Olivat kuulemma kuljettamassa puuhiiltä. Kyseinen business on yksi eniten metsiä Sambiassa tuhoavia asioita.

Taksikuskimme Viktor oli onnellisesti naimisissa Nelice-vaimonsa kanssa ja heillä oli 4- ja 8-vuotiaat pojat Kescho ja Toy. Perheen mielestä maissipuuro on parasta ruokaa. Tsikomo on kiitos ja mulishani terve. Oli todella mukava taksimatka.

Chachacha majoituspaikkamme löytyi helposti ja saimme viihtyisät kahden hengen huoneet eri puolilta rakennelmaa. Halpa telttamajoituskin olisi ollut mahdollinen, mutta Martta ilmoitti jo Keniassa, että hän ei kyllä oikein mielellään menisi telttaan.

Ostaminen baarissa oli hieman hankalaa, silla vaihtorahaa ei ollut ja meillä oli vain 50.000,00 kwachan rahoja. Jouduimmekin tekemään tukkuostoksia. Tähän mennessä olemme virvokkeiden jälkeen ehtineet uima-altaaseen ja viestimaan herra Londonille, että kaikki on kunnossa. Huomenna aamulla klo 7 aamiaisen jälkeen jatkamme sitten matkaa 10 minuutin päässä olevalle bussiasemalle ja etsimme Ndolaan lähtevää bussia.

Koko porukka on todella positiivisesti yllättynyt kaikesta tähän asti kokemastaan. Uima-altaalta on tarkoitus lahtea etsimään ruokapaikkaa kaupungilta. Lentokenttätien varressa oli lukuisia valtava suuria ostoskeskuksia, eli ei tämä Lusaka mikään takapajula ole. Maaseudulta sitten varmaan löydämme toisenlaisen Sambian.

Lintulan Marjan viesti lämmitti kovasti. Hän kertoi, että Tampereella oli koleahkoa ja satoi vettä. Lähdimmekin talsimaan 10 minuutin päähän, nähdäksemme, mistä bussit aamulla lähtevät. Kun ensimmäinen 15 minuuttia oli kävelty, osui kohdalla hampurilaispaikka. Ossi ja Martta nauttivat juustohampurilaisen ranskalaisineen veden ja appelsiinijuoman kera ja laskua kertyi vain 40 000 kwachaa. Ihan maittavaa oli.

Sitten vain talsimaan toinen samanmoinen matka ja asema löytyi lopulta. Osalle porukasta aseman hieman vauhdikkaampi meno innokkaine rahanvaihtajineen ja lähelle tulevine bussilippujen kauppaajineen oli liikaa ja he päättivät lahtea omin päin takaisin rauhalliseen majapaikkaan. Tuula, Tahvo ja Meeri lähtivät kanssani sopimaan bussilippujen hinnat ja selvittämään siitä kaaoksesta, mistä esimerkiksi se bussi aamulla lähtee kohti Ndolaa. Loimme kättä päälle ja sovimme asiat aamuksi. Sen jälkeen päätimme vielä poiketa kaupungin oikeassa keskuksessa. Saimme samalla vaihdettua varmuuden vuoksi 2 000 000 kwachaa. Hiljaista ja hieman ankeaa oli, mutta valoisalla ihan turvallisen tuntuista.

Nyt kaikki ovat palanneet hotellille. Aiomme käydä hyvissä ajoin nukkumaan, silla kaksi viimeistä yötä on mennyt harakoille. Tapaamisiin viimeistään 17.10.2007 illalla, jolloin meillä on todella paljon kerrottavaa käynnistämme kylässä.

VIESTI LATVIASTA

I hope that your journey will be successful and you will do a lot of
good things. Take care! Laima. It's very windy and rainy in Latvia

OLEN JUURI SULKEMASSA TYÖPAIKAN KONETTA

ja koneelle singahti oheinen viesti: "Turvallista, elämyksellistä ja mukavaa matkaa teille kaikille Isengeen lähtijöille!!!" Hei tuli aivokoppaan sellainen olo, että kyllä meidän reissumme onnistuu mainiosti.

Lähtötunnelma itselläni on nyt aikalailla samanlainen kuin vuonna 1981 kesällä,      kun 24-vuotiaana lähdin vetämään 37 päivän pituista kiertomatkaa pitkin Eurooppaa. Sitä ennen itse oli tultu käytyä vain Ruotsissa ja Ahvenanmaalla. Matkajoukkoa oli vajaa 40 henkilöä; nuorin siinä 10-vuoden ikäinen ja joillain elämää oli takana jo 74 vuotta. Sillä matkalla ei sen kummempaa sattunutkaan: Wilma ja ystävänsä pystyttivät Billundissa telttansa väärin päin ja yöllä he kaatosateen jälkeen uivat teltassaan ja seuraavana päivänä olimme tanskaa puhuvan lääkärin luona hankkimassa lääkkeitä, Pariisin metrossa yksi mummu ryöstettiin ja kaikki rahat vietiin. Mummolla oli mukana kaksi lasta ja mitäs siinä muuta kuin Suomen Ranskan suurlähetystöön ja sitten konsulaattiin anomaan konsulinkyytiä takaisin Suomeen heille. Mitään apua ei tippunut, mutta Finnairin toimisto lopulta auttoi ja järjesti rahattomille lentoliput. Sattuuhan sitä matkalla kaikenlaista, mutta aina niistä selvitään.

Matka oli todellinen seikkailu, uskomaton kokemus, jolta kaikki pääsivät kotiin hyvillä mielin ja valtava määrä muistoja mukana.

Kun tuo äskeinen viesti tuli henkilöltä, joka oli juuri tuossa vuoden 1981 ryhmässä mukana, tunnen, että niin hänen kuin kymmenien muiden ajatukset kulkevat kanssamme. Ja viimeistään palattuamme kerromme lähes kaiken.

Ja kiitämme jo tässä vaiheessa kaikkia meitä tukeneita ja kannustaneita. Kiitos oppilaille ja omalle henkilökunnalle ja Erkille, jotka tänään järjestitte todellisen yllätyksen.

WE SURVIVED (17.10.2007 klo 21.10 Sambian aikaa, jatkan tekstiä, vaikka Anna-Kaarina pyysikin olemaan tanaan jatkamatta)

Terveisiä Ndolasta. Kymmenen minuuttia sitten pikkubussi toi viimeisillä voimillaan meidät takaisin Isengen kylästä. Takana on kaksi päivää, joista on todella paljon kerrottavaa ja ajatuksia päässä sellaisena vyyhtinä, että tämän lyhyen bussinodotuksen aikana ei millään saa mitään mielekästä kuvaa teille kerrottua. Yleisesti ottaen kaikki meni todella hyvin, meidät otettiin upeasti vastaan, isojuhla pidettiin ja paikalla oli niin korkea paikallishallinnon edustaja Ndolasta, että hänen edessään kaikki nousivat sutjakkaasti seisaalleen. Kuulema täällä Afrikassa sitä varten ei kuulema tarvitse olla kovin suuri viskaali.

Joka tapauksessa kokonaisuus sujui hienosti. Koimme varmaan kaikki asioita, joita koskaan eläissämme olleet aiemmin kokeneet. Puran niitä illalla enemmän. Viisaimpana ihmeenä havaitsimme majoitushuoneen ikkunasta, että pesupaikalla, jossa meillekin astiat pestiin olivat talonpakoa puhtaanapidossa auttamassa niin talon kanat kuin hanhetkin. Vatsat ovat tähän asti kaikilla toimineet hyvin.

Matkamme Lusakasta Ndolaan sujui mukavasti Luxury Coach bussilla. Auton kai piti lahtea kello 9, mutta koska piti odottaa, että auto täyttyy viimeistä paikkaa myöten, matkaan päästiin vasta klo 9.40. Olimme auton ainoat valkoihoiset. Odotusaika bussissa ei tullut pitkäksi, silla autossa voi odottaessa ostaa pikkuhousuja naisystävälle, karamellia, keksiä, tupakkaa, vettä, Fantaa ja Colaa, kelloja ja vaikka mitä muuta. Penkit olit 2+3 riveittäin ja autoon mahtui ainakin 60 henkilöä. Teki todella tiukkaa saada mahdutettua hieman laihdutettukin ruho penkkiin. Matkaan kun päästiin kaikki sujui kuin tervatta, siihen asti kun varttitunnin päästä ihmettelimme, miksi koko bussi seisoi parkissa jonkin teollisuushallin edessä. Auto tuotiin tankkaamaan. 450 litran tankkaaminen ei vienyt kovin kauan ja taas päästiin matkaan. Meillä kenelläkään ei ollut sellainen kiire kuin bussikuski ehkä oletti. Vauhti oli melkoisen hurja. Tiellä näytti olevan 100 rajoitus, mutta emme tienneet oliko kyse maileista vai kilometreistä. Lujaa kulkevaa bussiammekin ohitettiin taajaan.

Matkan varrella naimme valtavan laajoja viljelysalueita ja paikka paikoin jopa laajalla peltoalueella oli sadetusjärjestelmiä. Aika edistyksellistä siis. Muuten maisema oli suhteellisen tasaista. Pensaikkoa ja matalaa kasvillisuutta.

Ennen Ndolan kaupunkia tuli vielä yksi yllätys. Bussi ajoi isolle parkkialueelle, jossa oli joukko rekkoja ja muutama bussi. Pelkäsimme joutuvamme kauankin odottamaan, mutta bussikuskimme kiilaili autojen valista ja pian olimme todistamassa sambialaisille virkamiehille, kuinka raskasta länsimaista lastia tämä bussi kuljetti. Linja-auto oli vaakalla ja kuljettaja sai punnituksesta todistuksen.

Ennen tätä olimme jo varttitunnin ajan ehtineet nauttia virvokkeita pikkukaupungissa päätien varrella.

Saavuimme Ndolaan puolitoista tuntia myöhässä eli olimme jo lähes aitoja paikallisia. Meitä oli vastassa kaksi paikallista Isengestä sekä minibussin kuljettaja. Tervehdysten jälkeen emme kuitenkaan päässeet aloittamaan matkaa Isengeen, vaan meidän oli mentävä ostamaan kylään vietävät taksvärkkitavarat. Apteekissa ostokset sujuivat nopeasti ja kaikki oli laitettu valmiiksi. Sain apteekkarilta henkilökohtaisen kiitoslahjan, jotta joukkoni kanssa jaksaisin loppuun asti. Vielä en ole annettuja vitamiinitabletteja tarvinnut.

Sitten matkasimme ostamaan joukollemme moskiittoverkot. Meeri oli niitä etukäteen järjestellyt Mercin kanssa, mutta se kauppa ei lopulta onnistunut, koska Mervin puhelin ei enää toiminutkaan. Matka jatkui kirjakauppaan. Siellä valmisteluja ei ollut hoidettu lainkaan. Ja kun kauppaan katsoi, mietti, että eihän täällä mitään ostettavaa olekaan. Siellä täällä hyllyillä kirjoja. Olin vaarassa. Kyllä meidän rahoillamme oli ostettavaa. Kirjat oli hinnoiteltu niin kalliiksi, että ei 2.500.000 kwachalla paljon saanut. Ostimme koululle tapahtumiamme varten muutamia tuomisiksi. Ihan mielenkiintoisia kirjoja olivat.

Enää kaipasimme vain pullotettua vettä Isengessä oleskeluamme varten. Ja sitä sitten vasta etsittiin. Kaupat,  joista saisi vettä menivät kuulemma kiinni klo 17. Onneksi Meeri oli asunut Ndolassa 6 kuukautta ja tunti kaupungin kuin oman puutarhansa. Päädyimme Shoprite tavarataloon, josta tolkuttoman jonottamisen jälkeen saimme 34 litraa vettä 61.000 kwachalla. Kun meillä ulko-ovella osoitimme vartijalle kuitin kanssa, että emme olleet aikeissa varastaa vettä, pääsimme nousemaan bussiimme. Ja vihdoin matka kohti kotia alkaa.

Auton vuosimallia ei edes Lars osannut sanoa, mutta parhaat päivänsä se oli jo nähnyt. Tie jatkui melkoisen hyvänä, mutta aivan täydessä kuormassa autossa istuminen oli aikamoista kidutusta. Musiikki jatkui samana kuin bussimatkallakin, joten siihen ei oikein enää osannut kiinnittää huomiota.

Alkumatkasta Tapani oli katsonut mittaristaan, että lämpöä oli +32 astetta. Nyt muutama tunti myöhemmin varmaan hieman enemmän, mutta se ei lainkaan häirinnyt, silla tuuli vilvoitti oloa mukavasti. Tienvarressa näkyi kauniita liekkipuita - flamboia - sekä lukematon määrä jakarandoja, joissa oli kauniit violetit kukat. Varsin yllättyneitä olimme nähdessämme viljelyaukeita paikka paikoin silmänkantamattomiin. Paluumatkalla Celvin bussissa kertoi ao. maa-alueet ovat osuuskuntien omistuksessa. Muutamilla viljelmillä näkyi myös olevan hyvin modernin näköinen sadetusjärjestelmä käytössä.

Matkan kylään piti kestää noin 40 minuuttia. 11 kilometriä ennen kylää poikettiin päätieltä ja siitäkös pöllytys alkoi. Sitä ei helpottanut edes se, että joukkomme pääosin kävi suorittamassa maastonlannoitusta tienvarressa.

Sitten viime käynnin Meeri muistaa, että tienvartta on huollettu sikäli, että alkumatkasta on kaivettu ojaa kummallekin puolelle tienviertä. Sen tarkoitus on kai pahimpaan sadeaikaan juoksuttaa vettä pois tieltä, jotta pahimmilta lammikoilta säästyttäisiin. Pölyämistä se ei kyllä vähentänyt. Jossain vaiheessa matkaa, kun kuorma-auto paasi pysähdyksen aikana pyrähtämään ohitsemme olimme kyllä kerta kaikkiaan tukehtua pölyyn. Avuksi tuli se, että auton moottori sammahti, kun ensin olemme töräyttäneet kunnolla johonkin pöykkyyn. Vesipullot olivat sulaa edessä istuvien edessä. Kuljettaja antoi Klementsille jonkin hakun, jolla hän nakutti akkua ja teki kaikenlaista muutakin suurta ammattitaitoa vaativaa. Joka tapauksessa auto saatiin käyntiin ja onneksi pahin pöly oli tieltä häipynyt jatkaessamme matkaa.

WELCOME HOME - TERVETULOA KOTIIN

Auringon lasku oli satumaisen kaunis kulkiessamme läpi pusikkoisen metsätien kohti Mwapen kotitilaa. Pimeys tuli todella nopeasti. Muutamaa minuuttia ennen kuin kaarroimme Mwapen talon pihaan tuli täydellinen pimeys.

Auton valoista naimme, että pihassa oli kuhinaa. Sanoin en osaa kuvata sitä tunnelmaa, ääntä, meteliä, iloa, uikutusta ja naurua, jota kuului, kun auton ovi aukesi. Sitä tunnelmaa ei saanut edes otettua videolle.

Tunsimme kuitenkin välittömästi, että vastaanotto on mitä lämpimin. Pimeässä oli vaikea tietää kuka oli kuka, mutta vähitellen kopeloimalla ja silmien tottuessa täydelliseen hamaraan ja parin kynttilänvalon heijastuksen turvin erotimme joukosta johtajat ja tavallisen kansan. Isengen äiti asettui kuvaan kyläpäällikkö Mwapen kanssa suuren "Tervetuloa" -kyltin viereen. Ilmassa oli outo hämy, joka varmaan johtui siitä, että ilmassa oli valtavasti maasta pöllyävää pölyä.

Meille selvisi, että asetumme kaikki asumaan Mwapen taloon. Talo ei ole ihan tavanomainen alueella. Erillisiä huoneita on ainakin seitsemän sekä lisäksi keittiötila. Vain olohuoneessa oli hieman kalustusta: muutama sohva, tuoleja ja seinää vasten asetettu pöytä. Muissa huoneissa ei ollut juuri mitään. Ikkunoissa ei ollut ehjiä ikkunoita, vaan erilaisia luukkuja ja vaatteita. Anja ja Meeri majoittuivat yhteen huoneeseen, Martta, Tuula ja Anna-Kaarina yhteen ja miehet sitten omaan tupaansa. Ossilla riitti kovasti puuhaa hänen tunnistaessaan lukuisia erilaisia hyönteisiä, joita seiniä pitkin kiipeili. Martta taas ääntelehti viereisessä huoneessa, kun joku naisseurueesta oli todennut, että huoneen seinää sipsuttelee tukevahkon näköinen torakka. Yhdestä ei tosin kannattanut suurta melua pitää, silla talossa majaili kyllä koko suku torakoita ja monia muista vastaavanlaisia ötököitä. Tuula ja Tahvo olisivat voineet pitää hyvinkin oppitunnin, mutta valaistuksen rajallisuudesta johtuen siihen ei ryhdytty. Huoneissa valaistuksena olivat meidän omat valomme. Itse en voinut paljon omaa lamppuani pitää päällä, silla kaikki naiset valittivat sen olevan liian kirkas. Lienee polla säteillyt muutenkin liikaan.

Majoituimme. Asetimme tavarat huoneeseen. Kaikki muut varautuivat makaamaan lattialla maka maka patjan päällä, mutta suurelle päällikölle oli oma rauta sänky rotisko. Yksi jos toinen pohti, miten huoneeseen saa asetettua moskiittoverkon. Kukaan ei enää epäillyt niiden tarpeellisuutta nähtyään hyönteisten esityksen asettuessamme taloksi. Lasse otti Ossin selkäänsä ja Ossi noustuaan Lassen olkapäille ripusti kattoon oman verkkonsa. Anna-Kaarina ja Martta rakensivat taitavasti oman rakennelmansa ja kaikki voivat olla suhteellisen turvallisin mielin siitä, että verkon sisällä ei ole kutsumattomia vieraita.

ENSIMMAINEN YHTEINEN KOKOONTUMINEN OLOHUONEESEEN

Kokoonnuimme aluksi olohuoneeseen. Molemmin puolin esittäydyimme. Kaikki olivat kiitollisia ja onnellisia kaikesta. Martan ja Ossin uskon pohtineen kovasti, riittääkö mukaan otettu henkilökohtainen murkina koko siksi ajaksi, minkä oleskelemme kylässä.

Herra London kertoo aluksi siitä, miten Isengen kylä syntyi. Kaikki aiemmin saamamme tieto oli kerrotun perusteella virheellistä.

Kaivosalueella Sambiassa on ollut pitkään ongelmana ylikansoitus. Kaupungeissa on syntynyt paljon lapsia ja perheiden mahdollisuudet selvitä olivat vuosi vuodelta vaikeutuneet. Niinpä Ndolanalueen hallintoviranomaiset olivat Lusakan viranomaisten suostumuksella valmistelleet esityksen, että liikakansoitetun alueen väestölle tarjotaan mahdollisuutta siirtyä asumaan neitseelliselle ei kenenkään maalle. Sellaista aluetta oli mm. Isengen alue.

Herra London asettui asumaan kylään vuonna 1980. Nykyisen asumuksensa he perheensä kanssa rakensivat vuonna 2000. Tänä päivänä alueella on asukkaita noin 7 000. Taloon kuuluu maata kaiken kaikkiaan noin 100 hehtaaria, josta he talla hetkellä pystyvät hyödyntämään noin 25 hehtaaria. Kaikki tehdään kasivoimin, mitään koneita ei ole käytettävissä. Maa on niin hedelmällistä että neljäsosa hehtaaria riittäisi tuottamaan yhden ihmisen vuoden aikana tarvitseman ravinnon tarpeen.

Vuodet vaan ovat kovin erilaisia. Kesä 2007 ei ollut paras mahdollinen. Koko Sambian valtion osalta sato oli kuitenkin sen verran hyvä, että maa pystyi auttamaan naapurimaitaankin.

Nautimme illan päätteeksi illallisen. Kun naimme keittiön, jossa ruoka valmistettiin, hämmästyimme. Keittiössä oli lattialla pari tulisijaa, jossa poltettiin puuhiiltä ja niiden päällä oli isoja kattiloita, joissa erilaisia ruokia valmistettiin.

Nshimaa eli maissipuuroa oli joka aterialla.  Lisaksi lähes joka ruualla kylässä oli kassavamuhennosta, joka on valmistettu maniokin lehdistä. Hyvin usein oli myös keitettyjä papuja.

Vieraanvaraisuus ja tunnelma sai meille aikuisille varmaan sellaisen olon, että kaikki maistui hyvältä. Lisaksi pimeys auttoi. Ensimmäisenä iltana käytettävissämme olivat lisäksi ruokailuvälineet eli emme joutuneet syömään ruokaa sormillamme. Itselläni tosin heiveröiset veitsi ja haarukka murentuivat kuin lusikka Uri Gellerin käsissä.

Kuulimme tulevan tiistailaivan ohjelman ja sen jälkeen kulkeuduimme yöpuulle. Sitä ennen yksi jos toinen kävi iltatoimilla. Rakennuksen ulkopuolella oli paikka, jossa oli iso astia täynnä lämmintä vettä ja siinä voi peseytyä. Vieressä oli wc, jossa asiat toimitettiin tarkkuusammunnalla reikään. Wc:tä varten oli kaivettu todella syvä kuoppa. Aikanaan, kun kuoppa täyttyy, wc suljetaan ja paikalle istutetaan puu ja wc:tä varten kaivetaan uusi kuoppa.

Useimmissa taloissa alueella oli oma kaivo. Terveysaseman Klement kertoi, että juuri tässä vaiheessa vuotta veden pinta kaivoissa alkaa huolestuttavasti laskea ja sitä myötä erilaisten tautien määrä lisääntyä. Tuomamme lääkkeet olivat siten todella tarpeeseen. Meille valmistettiin illallinen talon olohuoneeseen.

Hampaat pestyinä asetuin omaan säkkiini verhon alle. Ensimmäisen kerran elämässäni nappasin kitusiin myös puolikkaan lääkärin minulle myöntämää unipilleriä. Ossi ja Tahvo kertoivat, että se oli todella tehonnut. Väittivät yöllä kuulleensa kuorsausta. Itse taas en muista vuosiin nukkuneeni niin hyvin kuin tänä yönä.

Kello 4 aikaan alkoi kuitenkin kuulua ääniä. Luulin, että kanoja teurastetaan. Tarkemmin en tiedä, mitä tapahtui, silla sieltä pussin sisältä ei ihan turhanpäiten viitsinyt tullut pois. Ossi maanitteli minua antamaan itselleen edes hippusta unilääkkeestä, mutta en antanut, koska sellaisesta ei huoltajien kanssa ollut kirjallisesti ollut puhetta. Aamulla Ossi yhtä lailla kuin Marttakin olivat todella pirteitä, hyvinvoivia ja innokkaita vastaanottamaan päivän mukanaan tuomat vastuut.

SE SUURI PAIVA

Tulihan se tiistai 16.10.2007, jolloin oli luvassa Isenge-hankkeemme kannalta tärkein päivä. Edellisenä iltana meille oli sanottu, että luvassa on todella työntäyteinen päivä. Kylässä olivat olettaneet, että oleskelemme koko Sambiassa oloaikamme kylässä osallistuen kylän töihin ja rientoihin. Parhaamme mukaan yritimme selvittää, että näin alkuvaiheessa meidän tulee yrittää saada laaja kuva koko ystävällisestä Sambian maasta, jotta voimme suunnitella yhdessä tulevaisuuden projekteja. Mitä tästä olisi tullutkaan, jos joko matkan olisimme majailleet kylässä. Martta ja Ossi eivät kumpikaan ole yhdelläkään liika rasvagrammalla varustettuja nuoria ja ruokavalio pitkän päälle olisi tullut heille liian suureksi haasteeksi.

Aamiainen oli katettu kauniisti olohuoneeseen ja suurimman osan mielestä se oli todella ok. Ihan täyttävä ja varsinkin sambialainen tee oli oikein hyvää. Tuomme sitä muuten mukanamme ja sitten joulumyyjäisissä kauppaamme sitä pussin pakkauksissa ihan reilulla hinnalla, jotta saamme lisävaroja tulevaisuudessa auttaa näitä ihmisiä, joilta puuttuu kaikki, mitä meillä on. Tai ei sentään kaikki. Jo tähän mennessä olemme aistineet, että he todella valittavat toisistaan ja pitävät huolta toisistaan. Sen paremmin lapsia kuin vanhuksiakaan ei jätetä yksin.

Aamiaisen jälkeen lähdemme yhtenä kulkueena kohti Meeri Salokangas Health Postia. Kannoimme mukanamme paikallisten avustamana kaikki mukanamme tuomat ja ostamat lahjoitustavarat. Kello oli aamulla noin 8.30, mutta hiki se vaan nousi pintaan hiekkatietä pitkin taivaltaessa.

Itseltäni unohtui kameran toinen patteri majapaikkaan ja sain puolivälistä palata takaisin. Olo ei ollut kovin kotoinen, kun olin jonkin aikaa sitten kuullut, seudulla on runsaasti käärmeitä, koska alueella on keskimääräistä enemmän kosteutta. Hyvää tarkoittavat ihmiset olivat kertoneet, että seudulla löytyy runsaasti mamboja, kobria ja buffaderkyita (liha kyy). En todellakaan toivonut yksin hiekkatietä ravatessani törmääväni yhteenkään niistä. Melkein tuli äitiä ikävä. Koetin muistella pienempiä pahoja, joihin olimme ehtineet törmätä. Sellaisia olivat Aracnoidea-heimoon kuuluvat otukset, jotka ehkä saivat meissä aikaan lievää Aracnofobiaa.

Onneksi mitään ei näkynyt ja paasin porukkojen luokse noin kilometrin päähän terveysaseman luokse. Kokoonnuimme ensin lyhyeen kokoukseen herra Londonin johdolla terveysaseman huoneeseen. Kävimme läpi kaikki samat asiat, joita oli edellisenä iltana käyty läpi eli päivän ohjelma. Meille selvitettiin toistamiseen ne erilaiset ohjelmat, joita kyläläisillä oli meneillään.

Erityisesti jäi mieleen se, että kylässä koetaan välttämättömyydeksi se, että perheessä on paljon lapsia. Asiantilahan on sama kuin meillä Suomessa 1800-luvulla. Lapsia haluttiin paljon, koska samalla haluttiin varmistaa se, että vanhemmille on olemassa jokin vanhemmuuden turva. Joku lapsista varmaan selviää ja huolehtii vanhemmistaan, ihan niin kuin vanhemmat ovat aikanaan huolehtineet rakkaudella omista lapsistaan.

Materialisoituneessa Länsi-Euroopassa tämä on jo paljon taakse jäänyttä elämää. Sosiaaliturva on olemassa sitä varten, että yhteiskunta huolehtii kaikista ja jokaisella on omat individuaaliset oikeutensa tavoitella elämässä sitä, minkä kokee arvokkaaksi. Monien tavoitteet katoavat kasista, samoin kuin ne elämän yksinkertaiset asiat, että onnea olisi voitu lisätä siten, että yksinkertaisesti vain valittaisimme toinen toisistamme. Minusta se olisi todellista TVA:ta.

Kylässä on ollut havaittavissa samanlainen kehitys ja omin voimin kylässä on järjestetty kerran kuussa tilaisuuksia, joihin kutsutaan kylän vanhuksia. Heille tarjotaan ruokaa ja keskustellaan heidän kanssaan. Vanhuksilta kuuluu paljon valituksia siitä, miten tämän paikan nuoret kohtelevat vanhuksia.

Kuulimme, että kyläläisten kesken on organisoitu 4 komiteaa seuraavien aihepiirien mukaan:
1. koulu
2. terveys
3. ympäristö
4. ruoka.

Kirkon kanssa tehdään hyvin tiivistä yhteistyötä. Kirkko sijaitsee aivan terveysaseman vieressä ja talla hetkellä kyläläiset odottavat, koska kirkon katto romahtaa. Viereen ollaan rakentamassa uutta tilaa, johon saadaan pieni tila myös kirkollisiin toimituksiin.

Herra London kertoi asioista laajasti, mutta yhdessä keskustelimme siitä, mitä sanotussa loppujen lopuksi oli sisältöä, totesimme, että hän on erinomainen poliitikko. 15 minuutin puheenvuoron voi yleensä koota yhteen lauseeseen. Hän on siis erinomainen paikallinen poliitikko.

Paikallisilla oli hieman erilainen käsitys siitä, miten avustustoiminta Isengeen käynnistyi, joten katsoimme aiheelliseksi korjata sen. Käyntimme aikana selvisi myös, että osa pankin kautta Humanalle toimittamastamme avustuksesta oli mennyt muuhun kohteeseen kuin Isengeen. Paheksuimme menettelyä suuresti ja olimme iloisia siitä, että nyt olemme itse liikkeellä ja tiedämme, mitä hankitulla rahalla saadaan aikaiseksi.

Kylään toivottiin joskus myös ryhmää nuoria töihin. Ruumiillista tekemistä riittäisi vaikka kuinka. Lupasimme pohtia joskus tulevaisuudessa työpartion lähettämistä. Mieleen tuli moni oppilas, jolle tekisi oikein hyvää päästä näihin oloihin hakemaan elämän monimuotoisuutta. Nämä elinolosuhteet koettuaan varmaan osaisi arvostaa enemmän Suomessa yhteiskunnan tarjoamaa koulutusta.

JUHLA ALKAA

Juhlaa varten terveysaseman eteen oli rakennettu suoja, jonka alle korkea-arvoinen seurueemme Meerin, Martan ja Ossin johdolla ohjattiin. Odotimme ja odotimme. Se ei ollut meille mikään yllätys, silla Tuula ja Tahvo olivat osanneet valistaa meitä afrikkalaisesta täsmällisyydestä. Sitä ei kerta kaikkiaan ollut. Siispä istuimme aloillamme ja seurasimme , kuinka maapallo pyöri radallaan.

Varsin alkuvaiheessa kuulimme, että High Commissioner Ndolan kaupungista tulee olemaan myöhässä.

Paikalle oli kokoontunut noin 200 paikallista ihmistä vauvasta vaariin. Odotusaikana saimme seurata upeita tanssi esityksiä ja laulua. Joka puolella ihmiset olivat halukkaita asettumaan kuvaan ja ottivat silla samalla sekunnilla, että näytämme, millainen taideteos kuvasta syntyi. Useimmat olivat tyytyväisiä kuvaus jälkeemme.

Viimein myös korkea-arvoinen paikallishallinnon johtaja Ndolasta saapui. Ainakin itse olin yllättynyt, että hän oli nainen. Upeassa kostyymissa ja meikit kohdallaan. Ihan pikkuviskaalista ei liene ollut kyse, silla kansa nousi seisomaan arvohenkilön saapuessa paikalle. Hänen paikkansa oli äiti-Isengen, Meeri Salokankaan vieressä.

Seuraavaksi oli vuorossa puheita. Suomalainen delegaatio ja Vesilahti sai osakseen paljon kiitosta. Paikallisten osalta ehkä suurin asia oli se, että johtaja antoi lupauksen, että he voivat jatkossa varata ajan hänen luokseen keskustelemaan kylän kehittämiseen liittyvistä asioista. Erityisen arvokkaaksi hän koki sen, että kyläläiset olivat omatoimisesti organisoituneet ja valmistelleet erilaisia hankkeita, joita he yhteisvoimin pyrkivät viemään eteenpäin. Suomesta tullut tuki koettiin erityisen tärkeäksi. Johtajaa, jonka nimi on yhä vielä arvoitus, lämmitti erityisesti se, että Vesilahden kunnanjohtaja Erkki Paloniemi oli valittanut hänelle toimitettavaksi omakätisesti signeeratun Vesilahti-teoksen.

Seurasi monta puhetta ja monta käännöstä ja kaikki olivat sävyltään meitä vesilahtelaisia kiittäviä.

Yhtäkkiä ilmoitettiin, että nyt on edessä kruunaustilaisuus. Meeri oli hetkeä aikaisemmin viety sisätiloihin. Kovalla metelillä hänet sitten kuljetettiin upeaan paikalliseen asuun puettuna kaiken kansan keskelle takaisin istumaan hänen korkea-arvoisuutensa viereen. Nuorten joukko lähestyi rummutuksen tahdissa kohtia Meeriä ja luovutti hänelle paperiin pakatun käärön. Paikallisten vihjeen perusteella Meeri avasi paketin ja siitä paljastui upea kuparinen huoneentaulu, jossa on teksti Mother Isenge Meeri Salokangas.  Meeri oli silmin nähden liikuttunut.

Jo tähän asti tilaisuus oli ollut huimaava. Tapa, jolla afrikkalainen viettää juhlaa, on todella kokemisen arvoinen asia. Toivottavasti pystymme videolla valittamaan aikanaan sinne Suomeen pienen osan siitä tunnelmasta, joka paikan päällä oli.

TAMAKO ON KOULU

Välillä ehdimme poiketa myös sisällä koulussa. Luokkahuoneita oli kaksi ja ne kooltaan kumpikin noin 15 neliömetriä. Huoneiden välillä ei ollut ovea, eikä ikkunoita ollut lainkaan. Anna-Kaarina piti lyhyen opetustuokion todeten, että ainakin peruskertolaskut on hyvin hallinnassa.

Luokissa ei ollut muuta varusteita kuin huonolaatuinen pieni taulu, tuolit ja pöydät oppilaille. Emme ainakaan havainneet, että oppilailla olisi ollut mitään varusteita. Hankkimamme tarvikkeet tulivat enemmän kuin tarpeeseen.

Ihmettelimme sitä, että oppilailla oli koulupuku. Selitys oli se, että erään brittiläisen hyväntekeväisyysjärjestön kautta he olivat saaneet käytöstä poistettuja koulupukuja Englannista.

Meille oli ennen matkaa kerrottu, että mukaan ei tulisi pakata vaatteita, joissa on sinistä. Koulupuvut olivat ainakin sinisiä, eikä lapset mitenkään erityisesti olleet tsetse-kärpästen piirittämiä. Tieto sinisyydestä on joko perätön tai sitten paikalliset ovat vain vastaanottaneet lahjoituksen, jonka saivat.

Koulussa oli neljä opettajaa ja lapsia kaiken kaikkiaan noin 100. Niihin tiloihin ei kyllä mahtunut 30 lasta enempää, olivat he sitten vaikka kuinka pieniä tahansa.

Tulevaisuutta ajatellen koulun väki esitti tarpeinaan lisätilan saamisen. Mitään varastotilaa ei ollut. Siksi varmaan kaikki ostamamme materiaalit rahdattiin herra Londonin kiinteistöön, koska koululla ei ollut mitään paikkaa. Nuo tilat nähtyään, ei valita mistään tilanpuutteesta, joka meillä on omalla koulullamme Vesilahdessa.

Koulurakennuksen toisessa päädyssä oli huomattavasti luokkahuoneita suurempi tila, jossa valmistettiin jotain maissipuuron valmistusvaihetta. Ihmettelimme, miksi se ei ole koulun käytössä. Oppilaskuntamme saa omalta osaltaan ottaa aikanaan asioihin kantaa ja ihmetellä.

Oppilaat olivat koulussa kuitenkin aivan yhtä ihania kuin oppilaamme Vesilahdessa. Astuessamme sisään luokkahuoneeseen kajahti todella kuuluvalla äänellä "good morning sor" tai "good morning madam".

++++++ Nyt menen nukkumaan, silla meillä on aamulla lähtö klo 5.45 Livingstoneen. Oletan, että sieltä pystyn jatkamaan kertomustamme. Pahoittelen, että Isengen osuuskin jää vielä pahasti kesken+++

YLEISTIETONA
KAIKKI OVAT HYVÄSSÄ KUNNOSSA
SÄÄ ON NYTKIN MAHTAVA -HIENOA MENNÄ NUKKUMAAN TÄSSÄ LÄMMÖSSÄ
HYVÄÄ TYÖPÄIVÄÄ TEILLE SUOMEEN JA KIITOS ARMI JA MUUT VIESTEISTÄNNE - NE LÄMMITÄVÄT KOVASTI MIELTÄ - ANTEEKSI,ETTÄ EMME VASTAA- SÄÄSTÄMME RAHAA :)

18.10.2007

Pahoittelen, että tekstin saaminen nettiin kesti, silla täältä ei mistään meinannut löytyä sellaista konetta, jolla pääsee kirjoittamaan lisää tekstiä tähän Koulutien Uutisiin. Tämän koneen kanssa, jolla nyt kirjoitan ongelmana on se, että näppäimistöstä suurimmasta osasta puuttuu merkki osoittamassa kirjainta, joka näppäimestä pitäisi piirtyä maailmalle. Koitan silti. Juttu jatkuu nyt päivittäin aina edellisen päivän tarinanperään. Juttu laahaa perässä, olemme jo Livingstonessa ja juttu vasta Isengessa. Ei voi mitään, on niin tuhottomasi kerrottavaa ja aikaa olla koneella on vahan, kun pitää ruokkia aina välillä lapsia.

POIKETTIIN MUUTAMASSA KODISSA (kirjoitettu 18.10.2007 klo18.45 alkaen)

Osa päivän ohjelmaa oli poikkeaminen kahdessa kodissa lähellä terveysasemaa. Toinen oli köyhä kalastajaperhe, joka asui noin 15 neliömetrin tilassa, josta osa oli varattu olotilaksi ja osa kahden aikuisen ja kahden pienen lapsen nukkumistilaksi. Köyhyys näkyi kaikesta. Martta poikkesi vielä jäljestä pain jättämään perheelle melkein kaiken sen ylimääräisen, mitä omasta laukusta silla hetkellä löytyi.

Perhe valmisti ruuan ympäri vuoden pihalla. Sadeaikana ruuantekopaikka katettiin jotenkin.

Toinen perhe sijaitsi toisella puolella tietä ja oli edelliseen nuoreen perheeseen verrattuna niissä oloissa monin verroin varakkaampi. Suomen oloissa hyvin köyhiä olisivat hekin. Heillä oli oma toistakymmentä metriä syvä kaivo, joka oli äärettömän tärkeä.  

MARTAN JA OSSIN TOTUUDENHETKI KOITTI

Palattuamme kotivierailulta. Silloin heidän oli tarkoitus pitää esitys Suomesta. Olihan oppilaita toki vielä runsaasti paikalla terveysaseman edessä katoksessa, mutta aika iso osa oli jo ehtinyt lahtea kotiin. Oudointa minusta oli se, että herra Londonia ja muita kylän arvohenkilöitä ei paikalla näkynyt.

Hetken aikaa, kun oppilaat olivat saaneet kertoa valmistelemiaan tarinoita, alkaa koulun head teacher selittää, että meidän pitäisi pikaisesti lähteä päätöskonferenssiin herra Londonin kotiin. Ja sehän ei meille käynyt. Olin nimittäin päivällä poikennut hakemassa noin kilometrin päässä asunnolta unohtamaani videokasettia. Hetkeä aiemmin paikallisjohtajat olivat sanoneet, että heidän pitää pitää pieni kokous. Kun yllättäin tulin paikalle niin virvokkeillahan ne herrat siellä istuivat ja suuresti vaivaantuneen oloisina äkillisestä paikalle saapumisestani. Monta kertaa ennen tätä oli meille sanottu, että kaiken lähtökohta ovat lapset, koska heissä on tulevaisuus. Tässä tapauksessa minun mielestäni pitäisi sitten seurata myös paikalle tulleiden ulkolaisten oppilaiden esitystä. Tuskin heille sellaisia pidetään kovin usein. Martalla ja Ossilla oli paras draivi päällä ja se saa jatkua. Jos joku tulee Suomesta asti valmistellulla esityksellä paikan päälle, se esitetään. Lapsilla oli monia mukavia, varmaankin aikuisten valmistelemia kysymyksiä, joihin Ossi ja Martta reippaasti vastasivat. Kaiken päätteeksi oppilaille jaettiin hedelmäkarkkilaatikot ja hienot värikuvat jätettiin koululle lahjaksi. Muut ehtivät niitä toivottavasti sitten joskus toiste katsella.  

Kiitos Liisalle ja Anna-Kaarinalle, jotka auttoivat materiaalin kasaamisessa.

VIERAILUN YHTEENVETO

Kiireellä sitten takaisin asuinpaikkaamme kokoustaan. Ja mitä tapahtuukaan. Odotamme ja odotamme. Aikaa kuluu noin tunti ennen kuin idylliseen paikkaan metsän siimekseen saapuu kaikki paikalle kutsutut.

Kuulemme eri ryhmien edustajien toiveita ja ajatuksia tulevasta yhteistyöstä. Naisten ryhmän edustaja Kristine Tonga kertoi, että naisista 95% ei osaa lukea ja suurin osa tytöistä lopettaa koulun 7.luokkaan. Naiset ovat pohtineet, että voisivat alkaa kokoontua ja pientä joukkoa voisi alkaa vetää joku, joka jo osaa lukea ja hallitsee esimerkiksi terveys- ja perheasioiden perusteet. Naiset täytyisi vaan saada motivoiduksi asiaan. Rahakin motivointikeinona mainittiin, mutta me suomalaiset vaikenimme moisesta asiasta. Tuulalla ja Tahvolla tuli naisten kanssa erikseen keskustellessa esiin ajatus, että he voisivat alkaa kehittää esimerkiksi juurikas- tms. viljelyä. Heille annettaisiin toiminnan käynnistämiseen ensin pieni laina ja vastuuhenkilö huolehtisi siitä, että laina tulisi toiminnan tultua tuottoisaksi maksettua takaisin. Sitten pääoma voitaisiin antaa seuraavan ryhmän toiminnan käynnistämiseen. Naisten asioiden pohtimisen palataan. Halusimme esimerkiksi saada hankituksi naisille polkupyöriä.

Nuorten edustaja Glory Kasongo kertoi siskonsa kanssa laajasti nuorten odotuksista. Päällimmäisenä jäi mieleen ajatus, että nuoria voitaisiin yhteistoiminnallisesti tukea aikaansaamaan esimerkiksi kanala, jonka tuotteita voisi markkinoida.

Terveysaseman puolesta kertoi Clement Chivala pääasiassa samoja asioita, joita oli tullut esiin jo aiemmissa palavereissa. Kaikki ymmärtävät, että käyntiin saadun terveysaseman tukeminen on jatkossakin tärkeää.

Kiperin tarve lääkkeiden lisäksi on tilan saaminen terveydenhoitajalle. Jos kylällä olisi osoittaa asunto terveydenhoitajalle, mahdollisuus saada valtion palkkaama terveydenhoitaja olisi suurempi.

Koulun osalta ongelmat tiedostimme. Kaikesta on pulaa ja kolmenkymmenen neliön tila on aivan riittämätön lapsijoukolle.

Osin raskaidenkin puheiden jälkeen pääsemme päätösaterialle, joka oli katettu puiden alle kattona kaunis tähtitaivas. Nyt tarjolla oli nshiman lisäksi perunaa, nyanga rape-salaattia, kalaa, kassavaa, tuntemattomia lehtiä kahdessa muodossa ja papuja. Oikein maittava ateria.

Pidimme puolin ja toisin tunteisiin vetoavat päätöspuheet ja hyvästelimme hellästi toisemme. Tunnelma oli lämmin, vaikka itse muutaman sanailinkin aika tiukasti herra Londonin kanssa, silla pieniä näkemyseroja avun toimittamisessa on. Siitä olemme samaa mieltä, että avustettavaa on vaikka kuinka paljon.

Hyvillä mielin siirryimme huoneisiimme ja iltatoimille. Martan, Tuulan ja Anna-Kaarinan huoneesta sain lisäselvityksen, että aiemmin mainittujen lisäksi huoneessa piipahti tai asui liskoja, hiiriä, puupistiäisiä ja lepakoita. Ja uskonhan minä sen, kun omassa huoneessanikin sängyllä odotti talon kana koppavana. Paheksui selvästi, että olin tulossa kaivelemaan laukkuani. Aikamoisen takaa-ajoleikin jakeen saimme sen rikkinaisen ikkunan kautta häädetyksi pihalle muiden seuraan.

Sitten iltateelle. Teen kanssa saimme hyvää peruspullaa. Siitä pikimmiten hammaspesulle pimeään metsän reunaan ja yöpuulle.

Vaihdoimme porukan kanssa ennen nukkumaan käymistä ajatuksia ja kokonaissaldoksi tulee suuri tyytyväisyys ja kiitollisuus siitä, että tähän asti kaikki on mennyt niin uskomattoman hyvin. Ennakolta pelkäsimme monia, monia asioita, eikä mitkään pahimmat pelot ole toteutuneet. Mieli oli hyvä.

LAHTO NDOLAAN JA LUSAKAAN

Heräsimme aamulla varhain ja jo klo 7.30 automme lahti kuljettamaan meitä kohti Ndolaa. Sama pöllyävä reitti. Bussia sai nytkin odottaa. Auto ei tosin ollut kuin 40 minuuttia myöhässä. Tälläkin matkalla koimme jotain uutta. Ennen kuin bussi pääsi jatkamaan matkaansa, bussiin nousi tyylikkäästi pukuun sonnustautunut uskonmies tunnustamaan uskoaan ja kertomaa Jeesuksen Kristuksen elämäntyön merkitykseen meille jokaiselle tänäkin päivänä. Esitys kesti noin 20 minuuttia ja oli todella hurmoshenkinen. Mikrofonia ei tarvittu.

Matka alkoi. Viereeni bussissa istuivat viehättävät nuoret Celvin Nachuma ja Susan Kalonoe. Monenlaista uutta tietoa saimme puserrettua sambialaisesta arkipäivästä ja suomenkieltäkin tuli opetettua. Celvin ei ollut lainkaan huonopäinen, silla automatkan aikana ainakin 40 suomenkielen sanaa jotenkin painui hänen päähänsä. Heistä ehkä kuulemme joskus myöhemminkin.

Lusakan bussiasemalta olikin enää kivenheitto Chachacha' han. Oli kuin kotiin olisi tullut. Muutamalla meistä ei kampa mennyt enää hiuksista läpi, sen verran kunnon pöllytyksessä olimme kylässä olleet. Jalatkin kuin paksun tumman savikerroksen peitossa. Vaikka käynti kylässä olikin ollut upea kokemus, oli puhdistautuminenkin hieno asia.

Cevin suosituksen mukaisesti menimme syömään oikein kunnolla kaupungissa sijaitsevaan suureen ostoskeskukseen, jossa ensinnäkin menimme syömään. Söiköhän Martta kolme hampurilaista. Se on hyvä, että lapsella on ruokahalu tallella. Kaukaa en oikein nähnyt hampurilaisten kokoa.  Manda-ostoskeskus oli valtavan suuri kauppojen keskittymä. Ostimme sieltä mukaamme mm musiikkia, josta saatte iloita niin25.10.2007 aamunavauksessa kuin joulumyyjäisissä.

Tiesimme. että saisimme nukkua rauhallisen yön. Seuraavana aamuna lähdimme varhain klo 5.45 retkelle Livingstoneen. Tuntui hyvältä, kun Ossi jälleen kehui minua. Lasse oli kuulemma ollut sinä yönä paljon pahempi kuorsaaja.

VIHDOINKIN HIEMAN VAPAATA (kirjoitettu 20.10. klo 11.53, jatkettu klo 19)

Torstaiaamuksi olimme sopineet taksit valmiiksi hotellin oven eteen klo 5.45. Päästyämme ulko-ovelle autoja ei kuitenkaan näkynyt missään. Onneksi osa meistä sai jätettyä isot matkalaukkunsa säilytykseen etelässä käynnin ajaksi majapaikkaan. Olo tuntui todella kevyeltä. Vain kolme matkalaista pakkasi lähes kaikki tavarat mukaansa savannillekin.

Takseja oli aika helppo siihenkin aikaan saada ja ehdimme klo kuudeksi linja-autoasemalle. Kyydin tarjoajia eri bussiyhtiöiden autoihin löytyi taas lukematon määrä heti, kun taksimme kaarsivat aseman pihaan.

Aika pian saimme auton valituksi ja 75 000 kwachan hinnalla + 10 000 jokaisesta isosta matkalaukusta saimme paikat bussiin. Oletimme, että nytkin odotetaan niin kauan kuin bussi täyttyy, mutta onneksi niin ei ollutkaan. Hieman klo 6 jälkeen bussiin nousi jälleen pappi, joka piti vähintäänkin yhtä mahtipontisen saarnan ja rukoushetken kuin edellisenkin päivän saarnamies. Kello 6.20 saarna loppui ja auto starttasi. Täyteen bussi ei tullut ja saimme istua oikein väljästi suurimman osan kuusi tuntia kestäneestä matkasta. Matkanteko oli yllättävän rentoa ja matka taittui hurjaa vauhtia. Muutamassa paikassa sai poiketa vessassa samoin auton ikkunasta voi ostella virvokkeita ja hedelmiä. Tahvo osoittautui parhaaksi tinkaajaksi banaanien ostossa ja Tuula osasi valkata sellaisen myyjän, jonka hedelmät olivat parhaassa syöntikunnossa. Maisemat olivat erilaisia kuin pohjoiseen mennessä: mäkisempää ja aika ajoin oli tien varressa suuria sokeriviljelmiä. Taidettiin matkalla nähdä tien varressa ensimmäiset savimajatyyliset asumuksetkin. Juuri sellaiset, jotka kuuluivat lapsuuden muistikuviin afrikkalaisesta heimoasumisesta.

Puolenpäivän aikaan olimme Livingstonessa. Lassen ja Ossin kanssa kävelimme majapaikkaan, mutta muut tulivat taksilla. Meeri sanoi, että reitti olisi ylämäkeä, mutta me saimme siinä mäessä niin hyvän vauhdin, että menimme hieman ohi. Jollyboys oli ihan vieressä. Saavuimme sinne samaa tahtia taksilla matkanneiden kanssa. Martta, Anja ja Meeri olivat jo siellä alkaneet majoittua ja monenlaista paperia olivat levitelleet valmiiksi pöydälle. Paikan omistajat ovat australialaisia, joiden kielitaidon kanssa ei ainakaan tule ongelmia.

Tuula, Tahvo, Martta ja Anna-Kaarina saivat majatyyppiset hyvin viehättävät asumukset. Me muut olimme varsinaisessa rakennusosassa tuvissa, jotka olivat läpi yön melkoisen kuumat. Tuuletin pyöri koko yön ja aika ajoin piti samanlaista meteliä kuin Koskisen vanha Zetori 60-luvulta.

Kaikki oli kuitenkin hienosta ja lähdimme kaupungille väliin jääneelle aamiaiselle ja yhdistetylle lounaalle. Ensin kiersimme kuin kanalauma Meeri-äidin perässä analysoimassa kaikkia löytämiämme kolmea ravintolaa. Yhdessä haisi liikaa, toisessa ei lista miellyttänyt ja lopulta päädyimme siihen, jota Meeri oli meille heti aluksi suositellut.

Ossi sai eteensä runsastäytteisen pizzan. Salaattiahan Ossi ei ohjeiden mukaan matkalla tilaile. Hän syö sitä varmaan runsaasti kotona. Martta sai pienen 300 gramman pihvin. Anna-Kaarina tilasi miedon pihvin, joka paljastui chileineen tosi mausteiseksi. Saman ongelman kanssa painiskeli Meeri. Onneksi joukossamme on joku, jolle voi oman annoksensa tai osan siitä saa siirtää, jos ei itselle enää uppoa. Anjankin pihvi oli sen verran suuri, että olin jossain vaiheessa näkevinäni Anjan kietaisseen osan siitä paperiin ja talteen seuraavan aamun aamiaista varten. Kaikki kiitämme Meeriä ruokajuomien tarjoamisesta. Kaunis ajatus.

Lasse oli tämän valin kierrellyt omia teitä. Paljon kerrottavaa meille riittikin, kun tapasimme. Outo juttu oli se, että kun valkoinen käveli yksikseen, hän sai mennä ihan rauhassa. Heti kun useampi valkoinen vaelteli yhdessä, myyjiä ja kimppuun kävijöitä oli runsaasti.

Tuula oli jo aiemmin taitanut mainita, että tupakoitsijoita emme koko pitkällä matkalla ole afrikkalaisten keskuudessa nähneet lainkaan. Ensimmäiset sauhuttelijat olivat nyt majapaikassa elintaso-Euroopan nuoria.

Ilta oli rauhallinen. Menimme ajoissa pitkäksemme, silla edessä oli taas aikainen nousu. Safarille lähdetään klo 6.45. Vaikea siinä kuumuudessa vain oli nukkua. Aamuyöstä meitä tultiin huoneen ovelle nuhtelemaan, kun muutaman lauseen Lassen kanssa keskustelimme. No parinkymmenen minuutin kuluttua ympärillä oli kova kuhina, kun ihmisiä lahti safareille, kajakkiretkille ja muuten vain retkeilemään kiinnostavaan afrikkalaiseen luontoon.

190 DOLLARIN REISSU

Alkoi mukavan autokuskin kootessa pieneen Toyota Hiaceen itsensä lisäksi 12 matkalaista. Ensin edessä oli 65 kilometrin matka Botswanan rajalle. Ja vanha auto kulki hyvin, mittari näytti koko ajan yli 100. Tie oli oikein hyväkuntoinen ja liikenne melko vahainen.

Rajaa lähestyttäessä näytti siltä, että olisimme tulossa Venäjälle. Rekkajono näytti pitkältä. Ei se kuitenkaan läheskään niin pitkä ollut kuin Suomessa ja jonoon oli hyvä syy. Edestä oli lauttamatka Sambesin yli. Lautalle mahtui aina vain yksirekka, joten kyllä sitä rekkamäärää sai monta päivää kuljettaa. Joen leveys oli ehkä 300 metriä silta kohtaa.

Saimme passiimme leiman niin Sambian puolelta kuin Botswanan puoleltakin. Afrikassa on mukava matkailla, joka rajatolpalla on innokas leimojen hakkaaja. Rajanylitykset veivät muutaman minuutin. Me pääsimme ohi jonojen lautallekin. Botswanan puolelle tullessa autojen ja jalan kulkijoiden tuli astua suu- ja sorkkatautia vastaan sekoitettuun desinfiointiaineeseen ennen kuin maahan pääsi.

Vastaanotto tähän Suomen kokoiseen ja noin 1,8 miljoonan asukkaan Botswanaan oli ollut todella ystävällinen.

Oppaamme Mish odotti meitä massiivisella Landrover-maastoautolla ja ajoimme 500 metrin matkan raja-asemalle. Siellä saimme passeihimme leimat ja kävelimme desinfiointimaton läpi. Sitten ajoimme 13 km Choben matkailukeskukseen, jossa odotimme veneen lähtöä. Matka oli sujunut hyvin. Lassen mielestä parempaa maastokelpoista autoa ei voi olla. Lisaksi olimme heti havainneet, että kuskimme oli todella hauska ja aurinkoinen.

Safari maksettiin Visa-kortilla. Safari maksoi 190 USA:n dollaria, mutta hinta merkittiin kuitenkin Botswanan valuutassa, joka on pula. Hauska nimi rahalle.

Itse luulin, että matkaisimme rannassa olleilla isoilla paateilla, mutta eikös Tony kutsunutkin meidät pika-alukseen. Emme kuitenkaan ole lähdössä pika-ajelulle, silla tarkoitus on kaikessa rauhassa ensiksi tarkkailla lintuja. Paikka oli muutenkin mielenkiintoinen. Tässä paikassa kohtasivat Sambian, Botswanan, Zimbabven ja Namibian rajat. 1990-luvulla Namibian kanssa oltiin kuulemma ihan sodan partaalla yhdestä pikku saarta koskevasta riidasta. Haagin kansainvälinen tuomioistuin sitten loppujen lopuksi päätti asian Sambian hyväksi.

Aluksi siis seilasimme kaislikon laitaan seuraamaan lintuja. Tuula ja Tahvo kirjasivat kilpaa ylös havaintojaan ja vähän väliä kuului erityisesti Tuulan iloisia huudahduksia, kun tiettyjä hänen odottamiaan lajeja näkyi. Nyt on kyllä niin, että minun on pyydettävä Tuula ja Tahvoa toimittamaan aikanaan lista havaituista linnuista, silla nyt en osaa mainita kuin seuraavat linnut:
helmikana
Afrikan kalakotka
monia sarvinokkia (tokoja)
useita haikaralajeja.
Lajeja oli kuitenkin kaiken kaikkiaan 30-40 ja nimimuistini tietäen en edes yritä. Äskenkin ruokailussa minun piti kysyä, olisiko jollain antaa laastaria, niin tulin pyytäneeksi salaattia. Ilmankos lähes kaikki talla ruokailulla sitten tilasivatkin salaattia. :)

Sambian ja Botswanan linnuista jonkinlainen lista. Kaikille lajeille ei löytynyt äkkiseltään suomenkielistä nimeä, joten olen yrittänyt jotenkin ilmaista asian. Jos maailmassa on joku kauhean kiinnostunut, niin tiedän näiden kaikkien tieteelliset ja englanninkieliset nimet, mutta en jaksa niitä ruveta tähän kirjoittelemaan. Sehän on joidenkin fakkiutuneiden harrastajien (siis niin kuin meidän) salatietoa!

"afrikan merimetso" reed cormorant, Phalacrocorax africanus
"käärmekaula" darter, Anhinga melanogaster
harmaahaikara
jalohaikara
silkkihaikara
rääkkähaikara
afrikan iibishaikara
afrikan rakonokka
afrikan kapustahaikara
varjohaikara
pyhä iibis
kannushanhi
afrikanhanhi
huppuviheltäjäsorsa
savannikorppikotka
kirjokorppikotka
kiljumerikotka
klovnikotka
haarahaukka
punanokkafrankoliini
helmikana
afrikan jassana
pitkäjalka
seppähyyppä
"afrikan suula" Afr. scimmer, Rhynchops flavirostris
"harmaapäälokki" Greyheaded gull, Larus cirrocephalus
aroturturikyyhky
töyhtöturako
afr. keisarikalastaja
kirjokalastaja
jokimehiläissyöjä
kääpiömehiläissyöjä
säihkynärhi
"bradfieldin toko" Br. hornbill, Tockus bradfieldi
punanokkatoko
jouhipääsky
sieppodrongo
afrikan varis
tarhabulbuli
turkoosikottarainen
"nokkeli" Redbilled oxpecker, Buphagus erythrorhynchus

Muitakin lajeja nähtiin, mutta ohjelman tiukkuuden takia niitä ei ehditty määrittää tai sitten havaintoaika oli liian lyhyt varman määrityksen tekemiseksi. Esimerkiksi bussien ikkunoista näkyi koko joukko petolintuja ja pääskysiä muiden lajien ohella. Määrityksessä oli safarilla suuresti apua loistavista oppaistamme, joskin osa lajeista oli meille ennestäänkin tuttuja. Tukena oli hyvä lintukirja: "Birds of South Africa", jota myös oppaamme näyttivät käyttävän.Eikö olekin mukavaa, kun on nähnyt turakoja ja frankoliineja drongoista puhumattakaan. Valitettavasti en saa lintujen kuvia tähän mukaan. Katselkaa kirjoista!

Terveisin Tuula ja apupoikana Tapani

Ajoimme Sambesi-jokea pitkin lähes kolme ja puoli tuntia. Oppaamme oli erinomainen. Muuten jo tässä vaiheessa Tuula ja Tahvo alkavat kehua meneillään olevaa safaria yhdeksi ehdottomasti elämänsä parhaimmista. He sentään ovat ehtineet niitä vuosien varrella kiertää, joten me ensikertalaiset olimme entistä onnellisempia.

Kaiken kaikkiaan silmiemme eteen tulivat esittäytymään ainakin seuraavat luomakunnan kaunottaret:
elefantti,
leijona,
shakaali,
hyeena (ääni),
seepra,
kirahvi,
hevosantilooppi,
guduantilooppi,
pukuantilooppi,
likiantilooppi,
impala,
virtahepo,
maaorava,
afrikkalainen villikissa,
vervettiapina,
paviaani,
pahkasika,
krokotiili,
vesileguaani,
helmikana,
kapinpuhveli.

Useimpia mainituista näkyi monia ja elefantteja satamäärin eri puolella. Virtahepojen ja elefanttien kanssa saimme seurata hauskoja perhetilanteita aivan vierestä. Anna-Kaarina ylisti kuvanottotaitoani, vaikka minä vain painelin napista. Kieltämättä meillä kaikilla on kotiin tuomisiksi upeita kuvia ja kunne on vielä kuvattu luonnossa, niin se on todella jotain hienoa. Lassen mieleen jäi parhaiten apina äitien huolenpito pikkuapinoista sekä pahkasikojen perheen sisäinen opetustuokio, jossa vanhempi pahkasika opetti nuorenpaa tavoille. Kieltämättä virtahepojen lähellä oleminenkin oli aika taidetta. Virtahepo on alueen vaarallisin peto, joka tappaa eniten ihmisiä. Se kulkee ihmeellisellä tavalla joenpohjassa veden alla ja voi olla kerralla veden alla kuusi minuuttia. Elefanttien marssijärjestys oli komeaa katseltavaa ja se kun suuri, suuri lauma elefantteja laskeutui ylhäältä mäeltä alas joen rantaan.

Tony kertoi, että alueella on noin 100 000 elefanttia. Määrä alkaa olla jo nyt liikaa, mutta niitä ei voida alkaa vähentää, silla seurauksena voisi olla, että elefanttiäidin tuhoamisen muistanut ja todistanut poikanen voisi alkaa vielä vuosien päästä kostaa ihmisille ja tappaa ihmisiä. Toimintaan saattaisi ottaa vähitellen osaa myös suurempi joukko elefantteja ja sitten olisi vallalla kaaos.

Naimme leijonan, krokotiilin ja antiloopit noin viiden metrin päästä. Kirahvi mennä köpsyytteli parinkymmenen metrin päästä. Reitin varrella ei todella tarvinnut hakea eläimiä, niitä oli runsaasti. Kansallispuisto ei ollut aidattu ja sen voimme itsekin todistaa, kun kaukana puiston virallisesta alkamispaikasta naimme päätien varressa ison elefantin.

Veneajelun jälkeen ajoimme majoituspaikkaamme. Meille oli varattu kahden hengen teltat, joissa sai kaikki sivustat tarvittaessa avattua tuuletuksen takaamiseksi. Lattialla oli hyvät patjat ja tyynyt. Siististi laitettu paikka. Reunoilla oli kahteen paikkaan rakennettu hyvät wc:t, joissa sai oikein istua pöntöllä.

Hikeä sai otsalta pyyhkiä, silla lämpöä oli nyt varmasti lähempänä 40 astetta. Meille tarjottiin puiden katveessa heti lounas: pastaa ja salaattia. Ruoka maistui kaikille todella hyvin. Ossi taisi santsata kolme kertaa ja Martta kaksi. Martta sai kiitosta, että lautasen reunalle tuli myös salaattia. Tätä salaattia uskalsi syödä sen verran puhtaalta kaikki näytti.

Ruokailun jälkeen saimme puolitoista tuntia aikaa nauttia levosta. Telttoihin sai mennä lepäämään. Hetken kuluttua alkoi kaikista teltoista kuulua valitusta. Telttoihin meinasi pakahtua: lämpötila oli kuin miedossa budapestilaisessa saunassa. Ei muuta kuin ulos ja rinkiin juttelemaan muiden kanssa.

Ennen iltaa oli vielä noin kahden tunnin autolla ajelu ympäri Sambesin vartta ja osa listatuista eläimistä nähtiin talla kierrolla.  Auringonlaskun kuvasimme Sambesin rannassa leijonien vieressä autossa istuen. Kameran objektiivi tallensi silmiä hivelevän kauniin auringonlaskun edessämme juuri silla hetkellä, kun elefanttilauma laskeutui rantaan juomaan. Elefantti juo kuulemma päivässä 200 litraa vettä ja pystyy panttaamaan juomatta 4 päivää.  Aurinko laski vain niin tolkuttoman nopeasti. Vahan samaan tapaan kuin siellä Sfinari kylässä Kreetan saarella. No onneksi ensi kesänä pääsee taas nauttimaan siitä auringosta ystävien kanssa.

Pimeys tuli nopeasti ja oli aika suunnata takaisin kämpille. Yhdessä risteyksessä ohitse pyyhälsi armeijan auto parin siviiliauton perässä. Kuulimme, että viereisessä Choben luxus-lodgessa asustaa ulkolainen ministeri. Samassa paikassa kuulema myös Elisabeth Taylor ja Richard Burton menivät naimisiin toisen kerran.

Mish ei käyttänyt ajaessaan lainkaan valoja ja se teki ajosta oikein mielenkiintoisen. Villieläimiä oli tietysti yhä koko ajan ympärillä ja autonkin edessä. Monta kertaa impalan pylly oli hipaisu etäisyydellä.

Illan odotetuimmaksi tapahtumaksi luulimme ruokailua. Mitään ennakkopelkoja ei enää ollut. Lounas osoitti, että tässä paikassa kaikki on luxusta. Nyt meille tarjottiin kanaa, riisiä ja vihanneksia. Erittäin maittavaa jälleen ja lasten osalta ei paljon tarvinnut ruokailuun kiinnittää huomiota. Ruoka upposi kuin pohjattomaan kaivoon ja lapset niin kuin aikuisetkin olivat erittäin tyytyväisiä.

Sivumennen kyselimme, että ei kai yö aikaan tällä paikalla ole mitään eläinliikennettä. Oppaiden mukaan sellainen mahdollisuus, että eläimet eivät liikkuisi ei ole todennäköinen. Eläin liikkuu, jos se tuntee tarvetta liikkua. Meille sanottiin kuitenkin, että olemme täysin turvassa. Mish suojelee meitä koko yön.

Ennen yöpuulle menoa kokoonnuimme piiriin nuotion ympärille ja juttelimme mukavia siihen asti, kun joku keksi, että voisihan sitä vaikka lauleskella. Kyllähän suomalaisetkin nyt euroviisuvoiton jälkeen kehtaavat maailmalla lauleskella. Kehässä oli väkeä Norjasta, Argentiinasta, Irlannista, Ruotsista ja Italiasta meidän lisäksemme. Ilman Tuulan tomeraa tilanteen hallintaa ei laulusta olisi tullut mitään, mutta muutaman kukkuu-kukkuu laulun jälkeen alkoi laulajia löytyä kaikista maista. Jopa oppaamme kokosivat kaikki paikalta löytyneet botswanalaiset voimat ja antoivat meille yhdistetyn tanssi- ja laulunäytöksen. Arvioimme sen tässä tilanteessa arvosanalla 5,mutta Mish lupasi ensi kerraksi harjoitella. Tärkeintä oli osanotto, eikä kyseessä ollut mikään kilpailu. Fiilis oli mahtava.

Martta katosi ensimmäisenä punkkaansa ja pisti tulpat korviin, jotta sai rauhassa siirtya unten maille näkemään toisenlaisia kuvia. Me muut vielä reilun puolitoista tuntia vietimme aikaa yhdessä ja nautimme taivaalle asetetusta tähtinäyttelystä. Kuukin mollottaa täällä eri asennossa kuin siellä meillä kotona.

Yo sujui oikein hyvin. Lämpö laski melkoisesti, joten nukkuakin pystyi kunnolla. Herätys tuli klo 6 ja heti nousimme aamiaiselle. Yöstä Lasse muisti kuulleensa elefanttien mylvintää niiden mennessä joenrantaan uimaan. Ääni oli kuin epäonnistunut trumpetin ääni. Päivällä olimme nähneet elefanttien kulkevan noin 100 metrin päässä leiristämme. Lasse sanoi äänen keskellä yön pimeyttä olleen melkoisen pelottava. Pimeydessä kaikki äänet korostuivat. Lisaksi yössä kuului shakaalin ja hyeenaan huutoa, sekä bushboyn (apina) ja pöllön ääntä. Hyttysiä emme yöllä havainneet, mutta iltapäivällä oli hyvin runsaasti kärpäsiä.

TAKAISIN JOLLYBOYSIIN LEPAAMAAN (kirjoitettu sunnuntaiaamuna klo 8.40 alkaen, jatkettu 14.31 alkaen)

Matka Chobesta sujui todella sukkelaan. Samat muodollisuudet kuin tulomatkalla paitsi, että nyt emme joutuneet desinfioimaan jalkojamme suu- ja sorkkataudin varalta. Haikeat jäähyväiset oppaiden kanssa rannalla ja takaisin pain Sambesi ylitettiin pika-aluksella. Toisella rannalla hairahdimme ostamaan erilaisia puukapistimia tuliaisiksi kotiin. Ossi näytti olleen paras neuvottelija hinnoissa, kun sai havittelemansa eläimen hinnan putoamaan 200 000 kwachasta 75 000 kwachaan.

Iloisia olimme myös siitä, että nyt passeissamme oli Sambian matkan takia jo leimoja kolmella sivulla.

Saavuimme takaisin Jollyboysiin jo klo 10 ja kaikilla oli kova kiire suihkuun. Martta ja Anna-Kaarina saivat huoneensa heti ja pääsivät puhdistautumaan. Muilla kesti jonkin aikaa, että huoneet saatiin siivottua edellisten käyttäjien jäljiltä.

Yhdessä allasbaarissa istuessamme vakuuttelimme jälleen toinen toisillemme, miten mahtavan safarin olimme saaneet kokea. Ja oli meidän porukastakin varmasti pidetty todennäköisesti siksi, että olimme aika välittömiä. Muista maista tulleet olivat paljon hiljaisempia. Lisaksi nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa koko matkalla tapasimme tupakoitsevia ihmisiä. Aika jännä havainto. Oletimme tupakan savuavan yhden jos toisenkin afrikkalaisen suupielessä, vaan se vaan ei olekaan niin. Mishilta tuli jo illaksi tekstiviesti, jossa toivoi tapaavansa porukkaamme uudelleen, vaikka jossain muualla.

Muuten lauantaipäivä sujui ilman mitään erityistä ohjelmaa. Useimmat vierailivat päivän aikana Livingstone museossa, joka sijaitsi 50 metrin päässä majapaikastamme. Sisään pääsymaksu paikallisilta oli 2000 kwachaa ja meiltä valkolaisilta 17000 kwachaa. Ossi poikkesi paikalla omin pain ja paasi sisään 5 dollarilla.

Museossa esiteltiin maan historiaa esihistoriallisesta ajasta tähän päivään. Museossa sai kuvan myös maan eläimistöstä ja kasvistosta. Safarin jälkeen tämä kaikki oli hyvää kertausta. Toki itse herra Livingstonellekin oli varattu paljon tilaa museossa. Afrikalle elämäntyönsä uhrannut mies haudattiin aikanaan Lontooseen, mutta sydän tuli myöhemmin sinne, minne se Davidin itsensäkin mukaan kuului, Afrikkaan.

Järkyttävin osa museossa oli orjuudesta kertova osuus. Englanti kielsi nimellisesti siirtomaissaan orjakaupan vuonna 1807, mutta museotekstien mukaan viimeinen orjakauppa olisi tehty niinkin myöhään kuin 1900. Pahalta tuntui myös museossa esitetty yhteiskunnallinen muutos elämästä afrikkalaisessa kylässä elämäksi afrikkalaisessa kaupungissa. Aika lailla samanlaisia ongelmia toki löytyy euroopankin sosiaalihistoriasta, mutta muutos Afrikassa oli paljon dramaattisempi. Uskomme kyllä, että afrikkalaiset pystyvät suuressa myllerryksessä säilyttämään jotain siitä syvästä ihmisrakkaudesta, jota heidän heimoissaan ja perheissään on kautta aikain pidetty yllä.

Valokuvia emme ole matkan aikana kokeilleet näille sivuille laittaa, sillä käytettävissä olevat vempaimet ovat ensinnäkin melkoisen sekalaisia, eikä joukossamme ole ketään, joka olisi asiassa pystynyt minua auttamaan. Jos emme kameroita kadota, matkan jälkeen on kuitenkin luvassa upea esitys tästä seikkailusta. Tahvo jopa enteilee minulle uraa eläinten kuvaajana tulevaisuudessa. Itse en mahdollisuuksiini usko, vaikka työ onkin ollut mielenkiintoista.

Altaalla polskimme pitkään. Tuula oli jo huolissaan nähdessään Ossin ottavan täysin rinnoin osaa altaaseen hyppelyyn latinalaisesta Amerikasta tulleen matkailijajoukon kanssa. Hyvin näytti Ossi siinä joukossa selviävän.

Tuula ja Tahvo poikkesivat myös kaupungin markkinoilla. Olivat kuulemma oikein värikkäät. Mukaan tarttui äänilevyjä.

Illalla kävimme kaikki yhdessä syömässä kaupungin parhaaksi arvioimassamme ravintolassa. Martta, Anna-Kaarina, Tuula, Tahvo ja Anja nauttivat pizzan, Lasse kunnon pippuripihvin, Ossille maittoi Hawaijin burgeri ja itselleni komea kanavarras. Kaikki olivat tyytyväisiä kokonaisuuteen, vaikka pizzojen reunojen kovuutta taisivat jotkut kritisoidakin. Masu tuli kuitenkin täyteen. Paikan viinin täytyi olla hyvää, koska Lassen lasiin hyökkäsi myös kärpänen juomaan. Pian tarjoilija kuitenkin haki oman, uuden lasin.

Sovimme, että aamulla lähdemme kaikki klo 10 Viktorian putouksille. Hotellilta on sinne ilmainen kuljetus, mutta takaisin täytyy sitten tulla taksilla tai pikkubussilla.  Saa nähdä, onko putous vuoden kuivimpaan aikaan Tahvon mainitsema "surkea liru" vai jotain muuta. Aiomme mennä Zimbabveen johtavalle sillalle ihailemaan näkymää.

Malarialääke ei todella ollut turha. Nyt ensimmäistä kertaa yön jälkeen ainakin Lasse ja Anja voivat esitellä aika kirjavaa valikoimaa erilaisia puremia ihollaan. Martan ja Ossin osalta minulla ei ole niistä mitään havaintoa.

VIKTORIAN PUTOUKSILLA - "SURKEA LIRU"

Majapaikastamme oli klo 10 ilmainen kuljetus putouksille. Toyota Hiaceen, johon Suomen oloissa sallitaan ottaa 9 henkilöä ahdettiin täällä 18 henkilöä. Taaempaa kuului mutinaa, että täytyykö sitä täällä täyteen sullotussa autossa itseensä hangata voimakkaasti tuoksuvaa aurinkovoidetta. No amerikkalaisrouvan mielestä ehdottomasti.

Kymmenen minuutin viiveellä pääsimme matkaan. Pääportin kautta sisään. Aikuisen turistin sisäänpääsy maksoi 40 000 ja lapsen 20 000 kwachaa. Aloitimme kävelyn. Ensimmäisellä taukopaikalle Meeri ajatteli, että hänen lienee nyt parasta palata takaisin alkuun kuuntelemaan hetkeksi aikaa "Afrikan ääniä".

Viktorian putoukset ovat 1698 metriä leveät ja yli 100 metriä korkeat. Vettä liruu alas kuivemmalla ajalla 550 miljoonaa litraa minuutissa ja sadeaikana noin 750 miljoonaa litraa. Nyt putousten voima oli paljon pienempi kuin miltä lähettämissämme postikorteissa näyttää, mutta vaikuttava luonnonihme tämä yksi maailmanperintökohde on. Suurin virtaus on maalis-huhtikuussa. Putouksen ympäristö on osin sademetsää ja siellä on runsaasti saniaisia ja apinoita. Lintulajejakin on runsaasti. Tahvo oli kuulevinaan erään linnun laulavan ihan suomenkielellä.

Kierros päivän kuumimpaan aikaan oli melkoisenraskas, niinpä päädyimme nauttimaan virvokkeita. Tämä paikka kuhisi kaupustelijoita ja eikös se jälleen ollut Ossi, joka tiukimmin tinasi hintoja alaspäin. Martta vaikutti erittäin tyytyväiseltä löytöihinsä. Matkamuistot näyttää nyt kaikilla olevan kasassa: paljon erilaisia isoja ja pieniä afrikkalaisia käsintehtyjä koriste- ja käyttöesineitä.

Sitten piti suunnistaa Sambian ja Zimbabven yhdistävälle sillalle. Vierellämme roikkui monia meitä ystävällisesti puhutelleita nuoria miehiä. He kaikki olivat kotoisin kaukaisesta kylästä. Heidän isoisansa hoitoon tarvittiin rahaa, perhe oli suuri ja ruokaa piti hankkia. Itse kunkin pitäisi myös pystyä kustantamaan koulutuksensa. Kirjat, ruoka ja matkat maksavat ja rahaa ei ole mihinkään. Niinpä turistin pitäisi nyt ymmärtää ostaa vielä tarjolla olevia pikkuesineitä tai sitten vaikka ilman korvausta antaa pikkuisen rahaa.

Päädyimme sambialaisen rajaviranomaisen luo, joka kertoi, että mikäli aiomme käydä sillan toissa päässä Zimbabven puolella, joudumme kukin maksamaan lisää 25 USA:n dollaria viisumimaksua. Sovimme, että jäämme sillan keskelle, emmekä mene sillan toiseen päähän.  Saapuessamme sillalle muutama länsituristi oli hyppäämässä benji-hyppya.  Ossikin ilmoitti halukkuutensa hypätä ja sanoin, että minun puolestani asia on ihan ok, jos hän vain esittää kummankin huoltajansa allekirjoittaman kaavakkeen, jossa minut vapautetaan asian suhteen kaikesta vastuusta.

Kaikki meistä astuivat jalallaan myös virallisesti Zimbabven puolelle, mutta siitähän ei rajalla kerrottu. Sillan keskellä ei ollut lainkaan sotilaita. Aseelliset vartijat olivat sillan alussa. Autoja sillalle mahtui yksi kerrallaan. Siltaa pitkin pääsi kulkemaan myös juna. Näytti siltä, että erityisesti hiiliautoja kulki Sambiasta toiselle puolelle hakemaan halvempaa hiiltä Sambiaan.

Yhteiskuva otettiin ja sitten päätimme palata torille viimeisille ostoksille ja sitten Jollyboysiin. Helle otti koville. Toiset hakeutuivat varjoon ja Martta haki vettä juotavakseen ja Anna-Kaarinan suolakeksit maistuivat meille muillekin. Nyt halusimme päästä altaaseen ja siksi lähdimme takseille ja kohti hotellia.

Otin Anjan ja Meerin kanssa yhteisen taksin 40 000 kwachan hintaan. Iloinen kuski ohitteli aina välillä Lassen ja Ossin taksia, mutta lopulta päädyimme tankkaamaan ja siinä pääsivät toiset taksillaan edelle. Loppu olikin sitten päivän tähän asti vaikuttavin osa. Livingstonen keskustassa tehtiin nyt sunnuntainakin tietöitä ja kuskimme paatti hieman nopeuttaa matkaa. Niinpä hän oikaisi paloaseman edestä ja yllättyi kovasti, kun yhtäkkiä auton pohja ropisi ja niin nokka kuin sitten peräkin saivat todella pahan kosketuksen rotvalliin. Kuski aikoi oikaista nurmikentän poikki, mutta hyvä kun sai auton irti kiveyksestä. Ehjinä kuitenkin selvisimme hotellimme ja pahoittelimme kovasti, jos auto nyt enemmänkin vioittui.

Nyt vietämme muutaman tunnin altaalla. Kello 18.30 olemme tilanneet yhteisen illallisen oman majapaikkamme ravintolaan ja sitten käymme nukkumaan ajoissa. Linja-automme Lusakaan lähtee aamulla jo klo 5. Ajattelimme, että aamun viileydessä on mukavampi matkustaa ja parempi olla ajoissa perillä Lusakassa. Ehtii vielä hyvästellä senkin kaupungin ja tavata niitä tuttuja, joita meille on siellä tullut.

Toivotamme kaikille oikein hyvää työviikkoa. Maanantai-iltana tulee sitten viimeiset terveiset Afrikasta. Lentomme Malawin kautta Nairobiin lähtee tiistaina klo 10.10.

KOTIMATKA PITKÄ NIIN (kirjoitettu maanantaina 22.10. klo 14 alkaen)

eikä monta vastaantulijaa ollut, kun Livingstonessa klo 04.35 lähdimme kulkemaan parin sadan metrin matkan linja-autopysäkille. Auto odotti jo valmiina ja lahti 10 minuuttia myöhässä selvittyään ensin monimutkaisesta peruutusoperaatiosta.

Lähtiessä oli aivan pimeää, mutta kauan ei tarvinnut odottaa, kun itäiselle taivaanrannalle ilmestyi valon kajo, joka värisävyiltään muuttui koko ajan. Hetkessä aurinko oli noussut ja oli tullut päivä

Bussissa saimme matkata melko valjasti puoleen väliin kuuden tunnin matkasta. Silloin sain itsekin viereeni seuralainen, katolisen nunnan Srluphemia Mainzan. Han toimi opettajana 700 oppilaan sisäoppilaitoksessa. Ajomatkan aikana sai kuulla paljon mielenkiintoista, ihan uuttakin tietoa. Koko maassa 15-49 vuotiaista HIV koskettaa noin 17 %. Heidän koulussaankin hoidetaan 15 oppilaan ja 2 opettajan saamaa tartuntaa. Silti hän suhtautui kovin luottavaisesti siihen, että vähä vähältä saadaan koulutettua lisää erilaisiin tosiin eri ottein tarttuvia sambialaisia. Nyt hän oli matkalla viranomaisten luokse pyytämään helpotusta edessä olevien kirjallisten kuulustelujen maksujen hoitamisessa. Niin toisenlaiset ovat murheet.

Sambiassa ihmisen keskimääräinen odotettavissa oleva elinikä on 37,7 vuotta, kun se Suomessa on 78,7. Lukua pahentaa suuri lapsikuolleisuus. Maan asukkaista 75% ansaitsee päivässä alle 0,80 eurosenttiä, kun Suomessa sellaisia ihmisiä ei kai ole yhtään. Bruttokansantuote maassa on noin 400 USA:n dollaria asukasta kohti, kun se Suomessa on 32 880$. Maa on nyt Suomea kaksi kertaa suurempi pinta-alaltaan (752610 km), kun Suomi on 338420 km. Väkiluku Tansaniassa on nyt 11,9 miljoonaa ja Suomessa 5,3. Ennuste vuodelle 2050 on Sambiassa 22.8 miljoonaa ja Suomessa 5,3. Kovin erilaisten haasteiden olemme tässä maailmassa.

Matka taittui joutuisaan. Kuulemme nunnaystävämme varmaan myös lisää. Ei ole ollenkaan paha, että samasta maasta löytyisi useampia kohteita, joita voisi vuosien varrella olla tukemassa.

Ennen klo 12 Ossi oli jo Chachachan altaassa ja muut jonottamassa toasted sandwichejaan lodgen keittiössä. Toinen kertoi Kimi Räikkösen voittaneen Formulan maailmanmestaruuden ja joku toinen epäili voittajaksi Halmiltonia. Patrickin tekstiviestivahvistus Lempäälästä vahvisti uskoa siihen, että taas on yksi suomalainen menestystekijä lisää.

Yhtä sekavaa tietoa olemme saaneet siitä, että pitääkö täältä maksaa vielä erillinen vero maasta poistuttaessa. Toisten mielestä se on 25 $ ja toisten mielestä se on mukana nykyään lippujen hinnassa. Me emme moisesta murehdi vaan aiomme tuoda huomenna kaikki tyylikkäästi rajan yli, jos vain ovat pitäneet passinsa tallessa. Koko matka on hukkaamisten suhteen mennyt mahdottoman hyvin. Tullessa lentokentällä yhdeltä henkilöltä puuttui lentolippu. Sen onneksi sai hankittua rahalla. Sen jälkeen ei ole kuin yhdet silmälasit kadonnut ja nekin henkilöltä, joka ei laseja jatkuvasti tarvitse.

Yhä kaikilla on hyvä mieli. Väsymyksen ei pitäisi sen takia painaa, etteikö nukkua olisi saanut. Olosuhteet vaan ovat muuttuneet niin tiuhaan, että on siinä yhden jos toisen hermoja koeteltu. Afrikan maista tulee tämän matkan myötä edes jollain tavalla koskettua Sambian lisäksi Keniaa, Malawia, Botswanaa ja Zimbabvea. Namibia jäi muutaman kymmenen metrin päähän.

Yhteen ääneen voimme todeta, että tähän mennessä niin matkamme virallinen kuin vapaamuotoinenkin osuus ovat onnistuneet vähintään hyvin,

Huomenna hyvästelemme Meerin. Hän palaa 12.11.2007, juuri silloin kun sadekauden odotetaan täällä alkavan. Jätämme Meerille vielä varat polkupyörien hankkimiseksi terveysasemalle ja koululle. Terveysasemalle hankimme naistenpyörän. Lisaksi Meeri saa toistaa aurinkopaneelin hankkimisen ja puuttuvien kirjojen ja apteekkitavaran ostamisen. Ostosten yhteissumma on noin 2 000 000 kwachaa.

Illalla käymme yhteisellä paatosillallisella ja juhlistamme samalla Anjan nimipäivää. Aamulla olemme tilanneet yhtä lukuun ottamatta kaikille täydellisen brittiläisen aamiaisen. Taksit kyyditsevät meidät huomenna klo 8 lentokentälle ja odotamme pääsevämme ilmaan klo 10.40.

Kiitos kaikille reissuamme seuranneille. Jatkossa Koulutien Uutisissa kerrotaan siitä, miten hanke etenee. Meerin palatessa saamme tarkat tiedot siitä, miten talla kertaa toimitettuja varusteita on siihen mennessä hyödynnetty.

Tiedoksi seuraavat oppilaskunnan reissut:
1. Sambian matkan muistelomatka 16.-18.11.2007 Bernkastel-Kuesiin
2. 5.6.2008 viikon/kahden viikon matkat Kreetalle Kato Stalokseen
3. helmi/maaliskuu 2009 Chile ja mahdollisesti Argentiina (etusija espanjanryhmäläisille)
4. heinäkuu 2009 Pariisi

NAIROBIIN ASTI SELVITTY- ja nyt juhlitaan Sambian itsenäisyyspäivää (KIRJOITETTU KLO 17.17 SUOMEN AIKAA ja jatkettu Amsterdamissa klo 6 keskiviikkoaamuna)

Aamulla saimme aamiaisen ajoissa ja pääsimme lähtemään sovittuun aikaan klo 7.45. Ajoin Ossin ja Meerin kanssa linja-autoasemalle tarkoituksena jättää Meeri Ndolan bussille. Ruuhka kaupungilla oli yllättäen aivan kamala. Kaupungissa on ehkä yksi tai kaksi kunnolla ruuhkautuvaa tietä, ja ne tietysti osuivat kohdallemme. Nostimme Meerin tavarat Ndolan bussiin, halasimme lämpimästi ja sitten pikavauhtia taksilla kohti kenttää.

Eikös kolmen kilometrin päässä sattunut juuri edessämme liikenneonnettomuus. Taksikuskimme osasi kuitenkin taitavasti liukua paikan ohi ja tavoitimme loppujen lopuksi hyvissä ajoin jo muut meitä kentällä odottaneet.

Meille oli vielä eilen kerrottu, että kentällä pitää maksaa maastapoistumisveroa 97500 kwachaa. Siksi kävimme sitä illalla nostamassa lisää. Nyt sitten kentällä kuulimme, että juuri meidän lipuissamme se olikin jo maksettu.

Meillä oli siis runsaasti rahaa ja voimme tehdä kentällä aika tavalla ostoksia.

Lento lähti ajallaan ja välilasku Malawissa sujui hyvin koneessa istunen. Nairobia kohti lähdettäessä kone täyttyi taas ja Lasella tuntui olevan vilkasta keskusteluseuraa. Lähetystyöntekijänainen, joka oli koulutukseltaan lääkäri selvitti Lasselle omaa työtään Keniassa ja vieressä alueen piispa upeassa kirkon juhla-asussa säesti.

Nyt tulee kirjoittamiseen tauko. Anna-Kaarina oli huomannut, että todennäköisesti tax freen kassa oli laskuttanut minulta ylimääräistä. Täytyy mennä selvittämään ennen kuin nainen vuorossa vaihtuu. Ja paikkansa piti Anna-Kaarinan tarkistus. Nainen ei maksuvaiheessa aikonut antaa lainkaan kuittia. Hän oli näpytellyt useamman kerran kalliiden pähkinäpussien hintoja ja sai laskun nousemaan aika lailla. Nainen ei tullut asiaa hoitamaan vaan seurasi sivummalta närkästyneen näköisenä, kun moisesta pikkuasiasta palataan takaisin valittamaan. Joillekin 30 euroa on rahaa ja Keniassa se on mahdottoman paljon rahaa. Rahana sitä ei saanut takaisin, mutta Anna-Kaarina lupasi auttaa ja ostaa ystäville tarjottaviksi kylläkin todella hyviä pähkinöitä.

Välikohtaus jätti kuitenkin inhottavan kuvan Keniasta. Yksittäistapauksista ei pitäisi leimata. Täytyy joskus myöhemmin paikan päällä tutkia, onko ihmisten suhtautumisessa turisteihin eroa Sambiassa ja Keniassa. Sambiassa saimme loppuun asti ystävällistä, ymmärtäväistä ja iloista palvelua. Siihen maahan palaa mielellään uudelleen.

Odottelemme kentällä klo 21.10 Amsterdamin koneen boardingin alkamista. Boarding alkoi kuitenkin jo klo 19.45, sillä lennämme Eurooppaan Boieng 747:lla ja matkustajien koneeseen ottaminen kestää aika pitkään. Kaikki olimme melkoisen uupuneita ja odotimme sitä, että pääsemme lepäämään koneeseen. Heti ilmaan päästyä koneessa ilmoitettiin, että koneeseen jääneille vapaille paikoille voi vapaasti siirtyä. Olimme sijoittuneet melko lailla eri puolille konetta. Anjalle hollannin ja englanninkielinen kuulutus tuli ehkä hieman nopeasti ja niinpä hän kuulutuksen jälkeen oli saada tykytystä sydämeen, kun Tuula ja Tahvo hyökkäsivät pystyyn ja pois paikoiltaan kuulutuksen jälkeen. He saivat taaempaa huomattavasti väljemmät paikat istua. Anjan kohtaloksi oli jäädä yksin penkkirivilleen. Siihen voi käydä vaikka pitkälleen. Itse istuin Ossin ja englantilaisen naisen kanssa penkkirivillä 27. Lasse lähetti Tahvon vinkkaamaan Ossille, että hänen penkkirivissään on hyvin tilaa. Samassa myös vieressämme istunut nainen katosi jonnekin. Lopputulos oli se, että itsellenekin vapautui kolme paikkaa. Eräs musta mies koitti levittäytyä paikalle, mutta kun en ymmärtänyt  hänen  kysymyksiään paikan mahdollisesta vapaudesta, hän perääntyi ja voin alkaa nukkua. Lento oli koko matkan paras: tasainen ja tarjotut ruuat olivat maittavia. Ei tosin Kenya Airwaysiäkään voi mistään moittia.

Nyt pällistelemme maailmaa Amsterdamin kentällä. Oli mukava näyttää suomalaista passia, kun sitä ei kuin vilaistiin. Vieressä taas jonkin toisen maan passia tutkia oikein suurennuslasin kanssa.

Edessä on vielä viestin toimittaminen Hannelelle, että hän ilmoittaisi Kari Niemelle, että tulisi meitä vastaan klo 13.50 Helsinkiin laskeutuvalle lennolle KL 1167. Totuimme Sambiassa taksikyyteihin, joissa Toyota Hiaceen ahdettiin kuljettajan lisäksi 18 henkilöä. Miltähän tuntuukaan matkustaa ajanmukaisessa suomalaisessa taksissa?

Edessä on vaativa vaihe: joudumme yhdessä analysoimaan matkan annin. Kuten monesti olemme todenneet, kokonaiskäsitys tuloksesta on hyvin myönteinen. Meillä ei tätä lausuttaessa ole käytettävissä kuitenkaan mitään mittareita.

Koimme, että koulu- ja kehitysyhteistyopin toteuttaminen ei todella ole helppoa. Pitäisi kuunnella paikallisia, mutta samalla pitäisi pitää huoli siitä, että anna hyväuskoisuuden takia tulla liikaa nenästä vedetyksi. Talla matkalla selvisi  mm. se, että aiemmalla kerralla Isengeen toimitettu pieni rahasumma ei kokonaisuudessaan ohjautunut kylään, kun länsimainen avustusjärjestö muka väärinkäsityksen takia käytti rahaa myös omiin kuluihinsa. Asiat saadaan kyllä järjestykseen.

Teemme toiminnalle suunnitelman. Yritämme innostaa ihmisiä pitkäjänteiseen työhön. Yksi suuri tempaus ja se siinä - periaatteella ei maailma paljon tule autetuksi. Ihan senkin perusteella, että reissuamme on seurattu tämän Koulutien Uutisten kautta melko tiivisti antanee olettaa, että löytyy joitain ihmisiä, jotka haluavat jossain vaiheissa olla mukana tässä Sambia-hankkeessa.

Joulumyyjäisiin rakennamme oman Afrikka-huoneen. Materiaalia on aika mukavasti mukana useimmilla matkalaisilla. Poiketkaa silloin paikalla.

Mitkä olivat sitten matkamme parhaat kokemukset?
1. Tietysti kyläkokemus on mainittava ensimmäisenä. Se oli tosin hyvin ristiriitainen.  Kun nyt katsoo kuvia olosuhteista, joissa olimme, jotain saattaa alkaa ahdistaa. Saimme aika kaunistelemattoman kuvan elämästä kylässä, vaikka emme ehkä vaikeimmissa oloissa eläviä tavanneetkaan.
2. Koettu safari oli kaikille huikaiseva kokemus. Safareita riittää vaikka kuinka paljon valittavaksi. Onneksi onnistuimme todennäköisesti valitsemaan sellaisen parhaasta päästä.
3. Tämä porukka oli mahtava. Olemme kovin erilaisia ihmisiä. Toisella menee nokka solmuun pienestäkin, joku tarkkailee enemmän toisia, joku huomioi aina kaikkia muita, jollekin ei joskus kelpaa mikään ja toisille kaikki käy kaikissa tilanteissa- kuitenkin: saumatonta yhteistyötä ja usein tosi hyvä fiilis. Sen huomasivat muutkin: safarinvetäjät Botswanassa ja ulkolaiset vieraat, röntgenasiantuntijamme Lusakassa, nunna keski-Sambiasta.

Meeri jäi Isengeen. Muistetaan häntä kaikki ajatuksissamme. Hän saa olla toteuttamassa siellä vielä usealla miljoonalla kwachassa myönteisiä asioita kyläläisten hyväksi. Uskon, että häntä kohdellaan kuin kuningatarta.

Kiitos kaikille!

KOULUPOIKA KUOLI ISENGESSÄ

Nyt alkoi kuulua Meeristäkkin. Hänen lähtönsä linja-autoasemalta kohti Ndolaa olikin paljon mutkikkaampi kuin olisi olettanut. Ollessamme isolla porukalla emme oikeastaan koskaan joutuneet odottamaan tolkuttoman pitkään bussin lahtöä. Toki meille oli etukäteen kerrottu, että Sambiassa on tapana, että bussi lähtee vasta sitten, kun se on täynnä. Muistaakseni jätimme Ossin kanssa Meerin taksista klo 8.04. Meerin linja-auto kohti Ndolaa lähti matkaan kuitenkin vasta klo 12.15. Aikamoinen odotus siinä helteessä.

Ndolassa kuitenkin Meerillä oli lämmin vastaanotto rouva Mercin luona. Siellä hän myös vietti ensimmäisen yönsä. Merciin Meeri tutustui aikanaan ollessa klinikalla Ndolassa.

Keskiviikkona sitten herra Mwape haki hänet taksilla Isengeen. Ennen Ndolasta lähtöä Meeri oli ehtinyt käydä ostamassa ruokatarvikkeita kalastajaperheelle, johon käynnillämme tutustuimme. Havaitsimme silloin, että heillä oli vain pienehkö säkillinen maissijauhoa ja hieman maniokkia nurkassa. Ruuan kuitenkin pitäisi vielä riittää kahdeksi kuukaudeksi. Vasta silloin maasta saadaan seuraavan sadon tuotoksia.

Olemme tietoisia siitä, että emme käynnillämme varmasti nähneet vaikeimmisssa oloissa eläneitä perheitä ja perheitä, joissa oli HIV-sairaita. Tällä kertaa kuitenkin porukasta osa päätti Meerin avustukselle toimittaa tälle perheelle apua, ja nyt se on sinne toimitettu. Perhe oli jälleen äärettömän kiitollinen.

Järkyttävin asia, minkä Meeri kuuli oli 11-vuotiaan koulupojan tapaturmainen kuolema. Hän oli kaatuessaan loukannut päänsä ja kuollut saamaansa täräyksen seurauksena. Ambulanssin tilaaminen ja pääsy tuohon sivussa olevaan paikkaan ei liene ollut mahdollista. Poika haudattiin jo tänään torstaina.

Muuten Meerin torstaipäivä sujui jo täysin työn merkeissä. Hän ehri jakaa noin 2000 tablettia pieniin pusseihin malaria- ja matolääkkeitä.

Päivän mittaan Meeri ehti tehdä 4 kilometrin mittaisen kävelylenkin, ja se teki raajoille hyvää. Öisin saanee tottua nukkumaan melkoisen kovalla pohjalla.

Kyläläiset kuulevat kovasti muistelevat ja kiittelevät käyntiämme ja Meeri itse kiittää kaikkia todella ihanasta matkaseurasta. Voimia Meerille uuteen aamuun!

MEERIN SUNNUNTAIASKAREET ISENGESSÄ 28.10.2007

Tänään sunnuntaina 28.10.2007 klo 15.03 sain kuulla, että Isengessä on päivän mittaan jaettu sadat sinne toimitetut yksittäiset vaatteet. Kuvat sitten kertovat jälkeenpäin tilanteesta. Lukuisia sairaita kävi tänään myös terveysasemalla ja he ovat saaneet lääkkeet malariaan ja päänsärkyyn. Meeri toistelee jälleen kiitoksiaan nuorille taksvärkkityöntekijöille, sillä avun merkitys on niin helposti havaittavissa terveysasemalla.

Nyt on alkanut jo öisin sataa. Sadekausi siis uhkaavasti lähestyy. Se tarkoittaa sitä, että myös kylvötöihin pitäisi kohta alkaa päästä.

Meeri oli tänään sunnuntaina myös kirkossa. Siellä oli ollut erityisen paljon lapsia. Huomenna Meeri matkaa Ndolaan hankkimaan polkupyöriä niillä rahoilla, joita hänelle sinne annettiin. Pelinda pyysi kovasti välittämään kiitoksia Koskivirran Tuulalle. Muuten kaikki on Isengessä hyvin ja herra Mwape lähettää myös terveisiä.