SenioriGo! 7.-14.10.2018

 

SenioriGO! Tulee taas.

Valtakunnallista Vanhustenviikkoa vietetään 7.-14.10.2018. Tänä vuonna viikkoa vietetään teemalla - Iloa toimeliaisuudesta.

 

Seniori Go!

Kokoomme vanhustenviikon kaikki kunnan tapahtumat samoihin kansioihin ja nettisivuille. Seniorit voivat vapaasti käydä tutustumassa eri tapahtumiin, kerhoihin ja aktiviteetteihin. Näistä käynneistä kerätään Seniori Go! leimoja. Keräämällä kuusi leimaa osallistut arpajaisiin jossa luvassa hyvät palkinnot.

Senori Go! -leimojen lisäksi on eri senioristoppeja, jossa seniorit voivat istahtaa, rupatella, pelailla ja viettää aikaa yhdessä vaikka kahvikupposen äärellä.

Lisätietoja liikunta- ja nuorisosihteeri Sari Juuti p. 050-3895 224 / sari.juuti (a) vesilahti.fi

Suomessa on vietetty vuodesta 1954 lähtien vanhustenpäivää. Vanhustenpäivä on lokakuun ensimmäinen sunnuntai ja sitä seuraava viikko on vanhustenviikko. Vanhustenpäivää vietetään vuonna 2018 sunnuntaina 7.10. ja Vanhustenviikkoa 7.-14.10.2018.

 

Sunnuntai 7.10.

VANHUSTENVIIKON AVAJAISET
Seurakuntatalo
Su 7.10. klo 14.30–15.45
SenioriGo! – viikon avajaiset seurakuntatalolla

Kunnanjohtaja Erkki Paloniemi avaa Vanhustenviikon.

Eerik ja Tuula Mäkinen, yhteislaulua

Katri Vattunen, runosikermä ”Syksystä vanhuuteen”

Kahvit klo 15.15

 

JUMALANPALVELUS

Vesilahden kirkko

Sunnuntai 7.10. klo 16.00

Vanhemman väen kirkkopyhä. Ennen kirkkoa yhteiset kirkkokahvit Vanhustenviikon avajaisten yhteydessä seurakuntatalolla.

 

Maanantai 8.10.

PELEJÄ, KAHVITTELUA JA SEURUSTELUA

Narva, Tuulikallion Senioritalo

Ma 8.10. klo 10.00–14.00

Pelataan erilaisia lautapelejä, pelien lomassa kahvittelua ja seurustelua. Vapaaehtoinen kahvimaksu.

 

VANHAN GRAMOFONIN RAHINAA

Narva, Tuulikallion Senioritalo 

Ma 8.10. klo 10.00–12.00

Tule kuuntelemaan ja nauttimaan vanhan ajan musiikista. Gramofonia soittaa Ritva Hinkkanen

 

KAUPPAKASSI OMASTA VALOKUVASTA

Nuorisotila Nurkka
Ma 8.10. klo 10.00–11.00
Ohjaajina nuorisotilan Marika ja Maiju.
Onko kännykässäsi kiva valokuva tai piirongin laatikossa vanha muistojen paperikuva, jonka haluaisit painaa kauppakassiin.

Vaihtoehtoisesti voit askarrella kassin kangasväreillä.

ILTAPÄIVÄN BINGO

Grilli-Kahvila Koskenvoima, Koskenkyläntie 525

Ma 8.10. klo 13.00–14.00
Tule kokeilemaan onnea bingossa, maksuton ja kivat palkinnot, samalla voit hyödyntää takasivun kuponkitarjouksen.

LANTTU-ILTAPÄIVÄ

Vesilahden kirjasto Lähde

Ma 8.10. Klo 14.00–16.00

Tiesitkö, että lanttu on todennäköisesti alun perin lähtöisin Vesilahdesta. Historiaa, tarinoita, reseptejä ja käsitöitä lanttuun liittyen. Maistellaan lanttuleivonnaisia. Lanttutorilla myynnissä lanttuja.

Joutohetkien seura, Pirjo Hakuni

 

Tiistai 9.10.

AVOIMET OVET PÄIVÄKERHOSSA PAPPILASSA

Vesilahden Pappila

Ti 9.10. Klo 9.30–12.00

Vesilahden seurakunnan avoimet ovet päiväkerhossa. Omat terveelliset kerhoeväät mukaan.

 

OPPITUNTI – YLÄASTE,

matematiikka ja/tai historia

Vesilahden yläaste
Ti 9.10. Klo 10.00–10.45 9. lk matematiikan oppitunti, luokka Lusaka

Ti 9.10. Klo 11.00–11.45 8. lk historian

oppitunti, luokka Leningrad

Ennen vanhaan koulussa opettajat pitivät kuria, asiat kirjoitettiin liitutaululle ja jakolaskut laskettiin jakokulmaa hyödyntäen, vaan miten on tänä päivänä? Olet tervetullut seuraamaan yläasteen oppitunteja. Opettajina tunneilla Susanne Hannula historia ja Anna-Kaarina Huhtala matematiikka.


SUKUTUTKIMUSILTAPÄIVÄ

Vesilahden kirjasto Lähde

Ti 9.10. klo 13.00–15.00

Tule tutustumaan sukututkimuksen kiehtovaan maailmaan. Riikka Piironen kertoo sukututkimuksesta ja vesilahtelaisista suvuista.

 

ASKARTELUA JA KÄSITÖITÄ

Narva, Tuulikallion Senioritalo

Ti 9.10. klo 13.00–15.00
Pieni materiaalimaksu, vapaaehtoinen kahvimaksu.

 

PEURAMUSEO

Punkalaitumentie 982, Krääkkiö

Ti 9.10. klo 12.00–15.00 

Krääkkiön vanhalla koululla on Suomen ensimmäinen valkohäntäpeuramuseo. Risto Komun yksityismuseossa on esillä 100 valkohäntäpeuran sarvitrofeeta sekä majavan ja norpan nahkoja, harmaahylkeen, ketun ja supikoirien kalloja sekä täytettyjä pöllöjä, haukkoja ja näätäeläimiä.

 

TAIDELASIKURSSI 

Tuulan Taidelasitorni, Rionmaantie 12, Vesilahti

Ti 9.10. Klo 17.00–21.00

Tuula Mäkinen

Lasikurssi, voit tutustua miten lasitaidetta syntyy eri tekniikoilla, pääset kokeilemaan lasityön valmistusta joko tiffany-eli kuparifoliotekniikalla tai lasin sulatuksella.

 

 

Keskiviikko 10.10.

ELÄKELÄISTEN KUNTOSALIRYHMÄ

Vesilahden terveysasema / kuntosali

Ke 10.10. Klo 10.00–11.30

Fysioterapeutti Päivi Paloniemi
Kuntosalin esittely ja harjoituskäynti-mahdollisuuksista terveysasemalla.

VANHUSTEN VIRKISTYSPÄIVÄ & OMAISHOITAJA-KERHO

Vesilahden seurakuntatalo

Ke 10.10. klo 11.00–14.00
Mukana omaistoiminnan ohjaaja Taina Alanen, musiikkivieras Sirkku Heinäluoto, KirkkoHarri, Minna ja Inka. Ruokailu ja kahvi 4 €

 

ILOINEN KONKKARONKKA

Ahtialan päiväkoti

Rämsööntie 967, 37350 Rämsöö

Ke 10.10. klo 14.00–17.00

Seurustelua ikäihmisten kanssa päiväkahvien merkeissä. Lukemista, askartelua, laulua ja leikkiä lasten kanssa.

 

AIKUISBALETTI

Vesilahden Yläasteen Seattle-Sidney-luokassa

Ke 10.10. Klo 17.45–18.45,
Opettajana Tuija Touhunen, Pirkan opisto

Tunnilla keskitytään kehoa kuuntelevaan baletin tekniikkaan ja niistä koostuviin pieniin liikesarjoihin ilmaisua unohtamatta. Aiempi baletin tausta ei ole välttämätön. Tunti kehittää mm. tasapainoa, liikkuvuutta, ilmaisukykyä ja kehon hallintaa.

 

JOOGAPOHJAINEN KEHONHUOLTO

Vesilahden Yläasteen Seattle-Sidney-luokassa

Ke 10.10. Klo 18.45–19.45

Opettajana Tuija Touhunen, Pirkan opisto

Harjoitusten tavoitteena saada kehoon voimaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta. Oma alusta mukaan.

 

TUOLIJUMPPA

Narva, seurantalo, Räätälintie 4, Narva

Ke 10.10. Klo 9.00–10.00
Ohjaaja Riikka Mäki-Pasti, Pirkan opisto

Parannetaan lihaskuntoa, liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiota. Jumpataan istuen ja osittain myös seisten, mutta ei mennä lattiatasolle.

 

DIGIKAHVILA

Narva, Tuulikallion Senioritalo

Ke 10.10. Klo 13.00–15.00

Riitta Vatanen opastaa Digikahvilan toimintaan. Voit ottaa oman älylaitteesi (kännykkä, tabletti, tietokone) mukaan. Mahdollisuus jutella myös älylaitehankinnoista.  Ei erillistä aihetta, ei kertamaksua, kahvitarjoilu.
Klo 12.00–13.00 digilounas Narvan Sydämessä (omakustanteinen)

 

AVANTOUINTI
Särkimaja, Punkalaitumentie 945, Krääkkiö
Ke 10.10. klo 17.00–20.00
Vesilahden avantouimarit
Sauna lämpimänä.


SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN ILTA
Vesilahden kirjasto Lähde
Ke 10.10. Klo 18.00–20.30
Tanja Hällstén-Huuki, Pirkan opisto
Suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi vietämme illan Topeliuksen tekstien parissa.


Torstai 11.10.

SENIORINURKKA

Nuorisotila Nurkka

To 11.10. klo 9.00–11.00

Tule pelailemaan ja viettämään yhdessä aamupäivää.

 

KANGASTA JA AIVOJUMPPAA

Vesilahden kirjasto Lähde

To 11.10. Klo 9.30–12.00

Opettajana Anne Sallinen, Pirkan opisto
Tule kokeilemaan miten kangastilkusta saadaan näppärästi taittelemalla käyttötuote keittiöön. Haastetaan harmaat aivosolut uudenlaiseen toimintaan. Opettajalta ilmaiset materiaalit, mutta voit ottaa mukaasi puuvillakankaiden paloja ja vanhoja froteepyyhkeitä.

 

TORSTAIKAHVIT PAPPILASSA

Vesilahden Pappila, Pappilantie 1

To 11.10. klo 13.00–15.00

Avoimet ovet ja torstaikahvit Pappilassa.

 

TAIDELASIKURSSI 

Tuulan Taidelasitorni, Rionmaantie 12, Vesilahti

To 11.10. Klo 14.00–16.30

Tuula Mäkinen, Pirkan opisto

Tule tutustumaan miten tehdään lasitöitä

tiffany-, lyijykisko- tai lasinsulatustekniikoilla.

 

LÄHITORI

Narva, Tuulikallion Senioritalo

To 11.10. klo 13.00–15.00
Bingo, verensokerin- ja verenpaineenmittausta. Ole syömättä kaksi tuntia ennen verensokerinmittausta.

NELLA-JOUKKOLIIKENNE/BUSSIKORTTI -KAMPANJA SENIOREILLE

Vesilahden kirjasto Lähde

To 11.10. klo 13.00–15.00

Tampereen seudun joukkoliikenne vierailee Vesilahden kirjastossa. Nysse-bussikortti kävijöille ilmaiseksi, edun arvo 5€. Kortti tilataan paikan päällä ja se lähetetään sinulle postitse. Pullakahvit.

 

LAVIS

Peiponpellon päiväkoti, Rautialantie 60

To 11.10. klo 15.00–16.00 
Ohjaaja Riikka Mäki-Pasti, Pirkan opisto
Lavis-lavatanssijumppa on hauska ja helppo liikuntamuoto. Lavista tanssitaan yksin, joten ei ole vaaraa, että kukaan talloo varpaille. Tunnilla tanssitaan tuttuja lavatanssilajeja.

 

TUOLIJUMPPA

Peiponpellon päiväkoti, Rautialantie 60
To 11.10. klo 16.00–17.00
Ohjaaja Riikka Mäki-Pasti, Pirkan opisto

Parannetaan lihaskuntoa, liikkuvuutta, tasapainoa ja koordinaatiota. Jumpataan istuen ja osittain myös seisten, mutta ei mennä lattiatasolle.

 

Perjantai 12.10.

MAANTIET JA MYLLYT

Narva, Tuulikallion Senioritalo

Pe 12.10. Klo 10.00–12.00

Tule kuulemaan Yrjö Punkarin mielenkiintoisia tarinoita Vesilahden maanteistä ja myllyistä.

 

YLISUKUPOLVINEN DIGIPAJA

Vesilahden kirjasto Lähde
Pe 12.10. klo 13.00–14.00

Opettajina Vesilahden yläasteen oppilaita.

Digitaidoille ja niiden päivittämiselle on nykymaailmassa aina tarvetta. Osaatko jo WhatsAppin ja sähköpostin käytön? Kiinnostavatko eri sovellukset ja mitä niillä tehdään? Tiedätkö mikä on bitmoji? Tule oppimaan nuorilta uusia taitoja ja saamaan käytännön vinkkejä netin, puhelimen ja uusimpien sovellusten käyttöön. Kädestä pitäen, sukupolvelta toiselle.

 

PERUSTETAANKO LUKUPIIRI? – KIRJAVINKKAUSTA SENIOREILLE

Vesilahden kirjasto Lähde
Pe 12.10. Klo 14.00–16.00

Lukupiiri kiinnostaa, mutta miten päästä alkuun? Mitä lukisin seuraavaksi? Tule kuuntelemaan lukupiiriläisten kirjavinkkejä ja kokemuksia lukupiirin perustamisesta ja toiminnasta.

Lauantai 13.10.

TAIDENÄYTTELY

Kuvanveistäjä Tapio Kettusen taidenäyttely- ja työskentelytilat, Kilpalantie 15, Vesilahti

Avoimet ovet la 13.10. klo 10.00–16.00

 

Sunnuntai 14.10.

PÄÄTÖSKONSERTTI
Narvan monitoimitalon liikuntasali
Su 14.10. klo 18.00
Narvan soittokunnan SenioriGo! -konsertti ja lauluilta.

 

Koko viikon

ERKIN KYNÄNÄYTTELY
Narva, Tuulikallion Senioritalo
Erkki Karlssonin vuosien varrella kerättyjen mainoskynien näyttely.
Näyttely auki Tuulikallion tilaisuuksien aikana.

 

KIRJAVINKKIKÄRRY
Vesilahden kirjasto Lähde

Vesilahden kirjastossa senioreille ”vinkkikärry”, joka sisältää lukuvinkkejä, dvd-elokuvia ja musiikkia, teemana Iloa toimeliaisuudesta.
Vinkkikärry esillä 16.11.2018 asti.

 

 

Tapahtumaviikon yleisimmät toimipisteet ja osoitteet

Kirkonkylä
Peiponpellon päiväkodin liikuntasali, Rautialantie 60

Vesilahden kirjasto Lähde, Huhtatie 7

Nuorisotila Nurkka, Rautialantie 77
Vesilahden Pappila, Pappilantie 1
Vesilahden seurakuntatalo, Rautialantie 213

 

Narva

Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74
Narvan koulu ja monitoimitila, Kestintie 2 B