In English Yhteystiedot Sivukartta Palaute Tulosta  
Etusivu
Klaus Kurjen tie vuodesta 1982

Klaus Kurjen tie

Klaus Kurjen tien historiaa

 

Klaus Kurjen tien 25-vuotisjuhlat

Kymmenet tuhannet matkailijat ovat saaneet tutustua Vesilahden ja Suomen historiaan Klaus Kurjen tien opastetuilla kierroksilla viimeisten 25 vuoden aikana. Reitti perustettiin 23.5.1982 yhteistyössä vesilahtelaisten matkailuyritysten, yritysten, yhdistysten, oppaiden ja muiden aktiivien kanssa. Kierros perustuu pitkälti Elinan surmarunoon 1400-luvun lopulta, mutta sen varrella on nähtävissä ja kuultavissa tarinoita mm. rautakaudelta, Kurki-suvun yli 500-vuotiselta Laukon kartanon hallintakaudelta, Laukon eri omistajasuvuista, Elias Lönnrotista, torpparilakosta ja häädöistä, Laukon peurasta, tämän päivän Laukosta ja Vesilahdesta. Matkailureittiä on kehitetty viime vuosien aikana erilaisilla hankkeilla, joilla on pyritty mm. parantamaan reitin opasteita, esitteitä, kehittämään matkailupaketteja ja –palveluja sekä vahvistamaan yrittäjien keskinäistä yhteistyötä.

Tri Liisa Lagerstam

25-vuotisjuhlaseminaaria vietettiin lauantaina 26.5. Narvan Iskelmälavalla, jolla musiikin, teatterin, puheiden ja esitelmien kautta valotettiin Klaus Kurjen tien syntyä, historiaa ja tulevaisuutta. Avausesitelmän piti reitin perustajajäsen Yrjö Punkari, joka muisteli matkailureitin syntyä ja siihen vaikuttaneita henkilöitä ja päätöksiä. Juhlaesitelmän piti filosofian tohtori Liisa Lagerstam, joka selvitti faktoja ja tutkimustuloksia Klaus Kurjen ja Elinan surman ajalta. Matkailuneuvoja Satu Karvinen kertoi viime vuosina toteutetuista matkailuhankkeista. Vesilahden kunnanjohtaja Erkki Paloniemi esitti kunnan tervehdyksen samoin kuin Tampereen kaupungin matkailujohtaja Kari Saukkonen oman tervehdyksensä. Musiikista vastasivat Narvan Soittokunta johtajanaan Yrjö Punkari ja trubaduuri Rauni Rokka. 

Matkailuneuvoja Satu Karvinen
Teatteri Kurki

Teatteri Kurki oli valmistanut tilaisuutta varten Joni Länsivaaran käsikirjoittaman ja ohjaaman esityksen, jonka johtohahmona oli nuori Elias Lönnrot (Timo Höyssä), jonka kanssa historian vaiheita muistelivat Kirmukarmu, Hunnunherra, Klaus Kurki ja Elina (kaksoisrooleissa Tiina Uusi-Rasi ja Joni Länsivaara). Tilaisuuden lopuksi kunnanjohtaja Erkki Paloniemi ja matkailuneuvoja Satu Karvinen ojensivat Vesilahden kunnan pöytästandardin Yrjö Punkarille, joka on kaikkien näiden vuosien ajan ollut reitin monitoimimies toimien oppaana, oppaiden opettajana, esitteiden ja nettisivujen tekijänä jne. Juhlat päättyivät kakkukahveihin, minkä jälkeen oli vielä mahdollista tutustua Kotiseutumuseoon oppaiden johdolla.

 

Juhlan kunniaksi Vesilahden kunta tarjosi mahdollisuuden päästä opastetulle kierrokselle sunnuntaina 27.5. Opastettuja kierroksia olikin kaksi peräkkäin, sillä ensimmäinen auto täyttyi pian innokkaista opastettavista. Jälkimmäiseen autoonkin tuli 36 henkeä. Matkalaisia oli Vesilahden lisäksi Lempäälästä, Tampereelta, Nokialta ja Valkeakoskelta.

VESILAHDEN KUNTA, Lindinkuja 1, 37470 VESILAHTI, Puh. (03) 5652 7500, fax (03) 5652 7501 vesilahdenkunta@vesilahti.fi
© 2004 Vesilahden kunta - Palvelun tekninen toteutus Aldone | Optinet Oy