In English Yhteystiedot Sivukartta Palaute Tulosta  
Etusivu
Talousveden hankinta

Laadukas ja turvallinen talousvesi on hyvän elämänlaadun ja terveyden kulmakiviä. Haja-asutusalueilla kunnallisen vesihuoltoverkoston ulkopuolella talousvesi hankitaan yleensä kiinteistökohtaisesti tai yhdessä naapurin kanssa joko rengas- tai porakaivon avulla. Lähdekaivoja on vähemmän ja kaivon rakentaminen luonnontilaiseen lähteeseen ei ole enää sallittua.

Vesilahdella kaivoveden laatua heikentää paikoin rauta ja mangaani ja lisäksi porakaivoista voi löytyä arseenia ja radonia. Vedenlaatuongelmat ovat kuitenkin enemmän kaivokohtaisia kuin alueellisia. Kaivojen rakenteet ovat monin paikoin puuttellisia tai kaivojen kunnosta ei ole tietoa. Kaivojen huono kunto edesauttaa kaivoveden pilaantumista. Kaivoveden laatu tulisikin tutkituttaa kolmen vuoden välein suppeammin ja kuuden vuoden välein laajemmin. Kaivoveden käyttökelpoisuuteen liittyvissä kysymyksissä kannattaa ottaa yhteyttä kunnan terveystarkastajaan. Vesilahden kunnan terveystarkastajat työskentelevät Pirkkalan ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön (PIRTEVA) alaisuudessa.

Ohjeita kaivoveden tutkimisesta ja korjaustoimista PIRTEVAN www-sivuilta:

Kaivoveden näytteenotto ja kunnostus sekä tutkimuslaboratoriot

Muualla verkossa:

Juomavesi ja kaivot

Hyvä kaivo.pdf 

Kaivoveden analyysitulkki.pdf (645 Kb)

Vesihuollon riskit hallintaan.pdf

 

 

VESILAHDEN KUNTA, Lindinkuja 1, 37470 VESILAHTI, Puh. (03) 5652 7500, fax (03) 5652 7501 vesilahdenkunta@vesilahti.fi
© 2004 Vesilahden kunta - Palvelun tekninen toteutus Aldone | Optinet Oy