|
Tältä sivulta löydät linkit parhaillaan meneillä olevien Vesilahden kunnan kaavahankkeiden ja muiden maankäytön suunnitelmien nähtävillä oleviin asiakirjoihin ja muuhun mahdolliseen materiaaliin. ****************************************************************************
Tupa – Tunne paikkasi
Koskenkylän ympäristön osayleiskaavoitusta varten on kehitetty paikkatietosovellus Tupa – Tunne paikkasi. Kaavoituksen tässä vaiheessa ei vielä ole laadittu kartalla esitettyjä kaavasuunnitelmia, vaan nyt on kaikilla kaavoituksen osallisilla mahdollisuus ilmaista paikallistuntemuksensa Tupa-sovelluksessa. Tupa-sovelluksessa on kaava-alue esitetty sekä karttana että ilmakuvana, joihin voi merkitä eri aihepiirejä, kuten asumista ja rakentamista sekä esimerkiksi teitä ja liikennettä koskevia huomioita ja näkemyksiä. Tupa-sovellus on käytössä kunnan Internet-sivustolla elokuun loppuun saakka. Tänä aikana sovelluksen kautta saatava palaute kerätään Koskenkylän ympäristön osayleiskaavan suunnittelutyön avuksi. Tarkoituksena on saada suunnittelutyön pohjaksi mahdollisimman paljon paikallista tietoa alueesta.
HUOM! TUPA-SOVELLUS ON OTETTU POIS KÄYTÖSTÄ 31.12.2011. Kiitos kaikille palautetta antaneille.
****************************************************************************
YLEISKAAVOITUS
Koskenkylän ympäristön osayleiskaava
Kaavoitus on vireillä. Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. Suunnittelualue käsittää noin 30 km2:n suuruisen alueen Koskenkylän taajamassa sekä taajamaa ympäröivällä maaseutualueella; aluerajaus on esitetty kartalla osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.
Koskenkylän ympäristön osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä koko suunnittelutyön ajan Vesilahden kunnanviraston Teknisessä toimistossa, osoitteessa Lindinkuja 1 sekä kunnan Internet-sivuilla, www.vesilahti.fi.
Kuulutus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Muinaisjäännösinventointi Rakennusinventointi 2011
Yhteistyöryhmän perustaminen Koskenkylän ympäristön osayleiskaavoitusta varten perustetaan yhteistyöryhmä, jonka tarkoituksena on olla keskustelun ja tiedonvaihdon kanava osallisten ja suunnittelijoiden välillä. Yhteistyöryhmä muodostetaan suunnittelualueella toimivien järjestöjen ja muiden toimijoiden edustajista. Edellä mainitut tahot voivat esittää edustajaansa yhteistyöryhmään lähettämällä asiaa koskevan kirjeen kunnan aluearkkitehdille.
Kirkonkylän osayleiskaavan muutos ja laajennus
Kunnanvaltuusto hyväksyi osayleiskaavan 13.11.2006
Hyväksymispäätöksestä tehtiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen valitus, joka koski kaavassa MA-alueella sijaitsevia Pappilan kylän tiloja RN:o 7:41 ja 7:47. Hallinto-oikeus on päätöksellään 5.2.2008 hylännyt valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksestä valitettiin edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka antoi asiassa päätöksen 5.3.2009. Päätöksessään Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Kunnanhallitus määräsi 15.1.2007 kaavan tulemaan voimaan muilta kuin valituksenalaisilta osiltaan. Kuulutuksella 19.3.2009 kaava on tullut voimaan myös valituksenalaisena olleilta osiltaan.
Kaavakartta Kaavamerkinnät Kaavaselostus Liikenneselvitys Kirkonkylän alueelta osayleiskaavaa varten
ASEMAKAAVOITUS
Vireillä olevat asemakaavat
Kirkonkylän korttelien 13 ja 15 asemakaavamuutos Asemakaava on vireillä
Kuulutus vireilletulosta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Savelanmetsänhelmen asemakaava Asemakaava on vireillä
Asemakaavaluonnos nähtävillä teknisessä toimistossa 20.1.-20.2.2012 välisenä aikana. Kuulutus Asemakaavaluonnos - kartta Asemakaavaluonnos - tieyhteys Kaavaselostus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kuulutus vireilletulosta Osallistumis- ja arviointisuunniltelma
Suomelan alueen asemakaava Asemakaava on vireillä
Lisäkuulutus Kuulutus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Vesaniemen eteläosan asemakaava Asemakaava on vireillä.
Kuulutus nähtävilläolonajan jatkosta 8.7.2011 klo 15 asti Kuulutus Kaavaselostus Asemakaavaehdotus VE_1 Asemakaavaehdotus VE_2
Hyväksytyt asemakaavat
Ylämäki Pohjoinen asemakaava ja asemakaavamuutos
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 27.6.2011, § 39 hyväksynyt asemakaavan ja asemakaavamuutoksen.
Linkki hyväksyttyyn asemakaavaan Linkki kaavaselostukseen
Ämmänhaudanmäen alueen asemakaava
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 22.2.2010, § 16 hyväksynyt asemakaavan. Linkki hyväksyttyyn asemakaavaan Linkki kaavaselostukseen Linkki kaavaselostuksen liitteisiin 1-3 Linkki kaavaselostuksen liitteeseen 5 Linkki kaavaselostuksen liitteeseen 6
|